Stephen King. The Dark Tower V - Wolves of the Calla

Stephen King: The Dark Tower V - Wolves of the Calla

(Hodder & Stoughton, 2003)

We deal in lead

4. Kirjan nimessä on jokin paikka

Jos Musta torni -sarjan edellisessä osassa sekoiteltiin genrejä ja tehtiin suoria viittauksia niin Stephen Kingin omiin teoksiin kuin Ihmemaa Ozin kaltaisiin kultuurisiin ikoneihin, on viides osa Wolves of the Calla kaikkea sitä potenssiin kymmenen. Kirjassa kohtaavat niin John Sturgesin elokuva Seitsemän rohkeaa miestä, Kingin Painajainen, Tähtien sota, Harry Potter -kirjasarja ja Marvel-hahmo Tohtori Doom. Ja tässä ovat vasta kirjassa suoraan mainitut viittaukset! Intertekstuaalisuus on alusta asti ollut merkittävä osa Musta torni -sarjaa, mutta sarjan loppua kohti se meinaa lähteä aivan lapasesta. Wolves of the Callassa intertekstuaalisuus on kenties vahvimmin läsnä koko sarjasta.

Roland, Eddie, Jake, Susannah ja Oy saapuvat Calla Bryn Sturgisin kylään. Poikkeuksena muihin matkalla kohdattuihin kyliin Calla on suhteellisen vakavarainen, hyvin toimiva maalaiskylä, jonka yhteisö on vahva, mutta ainakin jokseenkin avoin. Callassa lapset syntyvät lähes tulkoon poikkeuksetta kaksosina, mutta suunnilleen sukupolven välein kylässä käyvät ryöstöretkellä mystiset "sudet", harmaa-asuiset ja vihreäviittaiset ratsumiehet, jotka vievät jokaisesta kaksosparista toisen mukanaan. Ryöstetyt lapset kyllä palautetaan ajan myötä, mutta heidän aivoilleen on tehty pysyviä vaurioita. Lapsista kasvaa fyysisesti valtavia, mutta henkiset kyvyt jäävät taaperon asteelle. Kyläläisiä avustaa arkisissa askareissa Andy-robotti, joka tietää susien alkuperästä ja motiiveista enemmän kuin antaa ymmärtää. Nyt Andy tietää kertoa kyläläisille, että susien seuraava retki lähenee, ja kylän lapset ovat taas vaarassa.

Wolves of the Calla on osittain samantyylinen romaani kuin sarjan neljäs osa, Wizard and Glass. Molemmat sijoittuvat enimmäkseen yhteen, rajatuun paikkaan, jossa on pieni, mutta merkittävä joukko sivuhahmoja. Hahmoilla on omat motiivinsa ja kuvionsa, joihin Rolandin joukkio tulee tekemään muutoksen. Siinä missä nuori Roland ystävineen aiheuttaa lähinnä hämminkiä sisäänpäinlämpiävässä Mejisissä, saapuu varttuneen Rolandin seurue Callan kyläläisten avuksi taistelussa susia vastaan. Muinainen revolverimiesten käytöskoodi tosin määrittelee sen, että apua ei tarjota, ellei sitä heiltä suoraan pyydetä. Eivätkä kyläläiset täysin yksimielisiä ole revolverimiesten avun vastaanottamisesta:

'You have opened to us. We have opened to you. Is it not so?' --
'Do you see us for what we are, and accept what we do?' --
'Calla-folken, do you seek aid and succor?'
Eddie stiffened. This question had been asked of many individuals during their weeks in Calla Bryn Sturgis, but he thought to ask it here was extremely risky. What if they said no?
(s. 522) 

Callan kylässä Kingin uskolliset lukijat tapaavat vanhoja tuttuja. Kylään on eksynyt papiksi Painajainen-romaanista tuttu isä Callahan. Callahanin ja Callan nimien samankaltaisuus ei ole sattumaa, sillä kohtalonomainen ka on jälleen pelissä. Isä Callahanin kertomukselle matkoistaan omistetaan muutenkin valtavasta kirjasta aimo siivu, ja vaikka se sinänsä onkin mielenkiintoinen osa hahmoa ja tarinaa, on se aika uuvuttava ainakin tässä laajudessaan. Callahanin myötä tarina tuodaan myös meidän maailmamme New Yorkiin pidemmäksi aikaa, mistä voi olla montaa mieltä. Itselleni tällä lukukerralla New York -jaksot pääsääntöisesti tuntuivat pikemmin vaivalloisilta kuin palkitsevilta.

Enemmän Wolves of the Calla on kuitenkin velkaa suurelle lännenelokuvien perinteelle. Kaikki Callaan sijoittuvat osiot ovat kuin Clint Eastwoodia tai John Waynea parhaimmillaan, ja jos kirja koostuisi pelkästään niistä, se olisi ehdottomasti yksi Mustan tornin vahvimpia osia. Nyt kuitenkin poikkeamiset New Yorkiin hidastavat vauhtia, kun teos lähtee rönsyilemään yhtä aikaa eri todellisuuksiin ja aikakäsityksiin. Mutta Calla on vahvasti kuvattu yhteisö, jonka oma, vuosisatoja itsekseen kehittynyt kulttuuri kielineen, tapoineen ja rituaaleineen on käsinkosketeltavan aito. Tututkin hahmot saavat kiitettävästi tilaa kehittyä. Jaken hahmo syvenee aiempaa isommassa roolissa, ja hänen kumppanuutensa Oy-otuksen kanssa lujittuu. Rolandin yrmy luonne pehmenee viimeistään tässä osassa jopa lähelle tavallista, lähestyttävää ihmistä. Eddie ja Susannah kokevat suhteessaan uusia haasteita, joista lisää kerrottakoon seuraavassa osassa.

Wolves of the Calla ilmestyi neljä vuotta sen jälkeen, kun Stephen King miltei menehtyi vakavassa auto-onnettomuudessa. Musta torni -sarja oli likellä jäädä ikuisesti keskeneräiseksi. Ilmeisesti tämä kohtaaminen oman kuolevaisuutensa kanssa sai Kingin kiristämään tahtia ja kirjoittamaan teossarjan kolme viimeistä osaa hyvin lyhyen ajan sisään, ja ne julkaistiin kahden vuoden sisällä. Osittain kiire ehkä näkyykin, ja neljännen osan jälkeen sarjassa on havaittavissa myös tyylillinen muutos. Wolves of the Calla on Mustan tornin jälkimmäisen puoliskon vahvimpia osia, mutta ylipitkä. Tuntuu siltä, että toistan samaa kommenttia miltei joka osan yhteydessä, mutta ehkäpä Kingillä olisi ollut varaa karsia seitsenosaisesta sarjasta samalla kun hän muokkasi ensimmäistä osaa?

Kirjan nimessä on paikka, joten täytän sillä Helmet-haasteen kohdan 4. Muita sopivia kohtia voisivat olla seuraavat:
6. Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa
7. Kirja tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan
14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan
22. Kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin

Stephen King: The Wind through the Keyhole

Stephen King: The Wind through the Keyhole

(Hodder & Stoughton, 2012)

There was only Roland's voice, rising and falling

29. Kirjassa on lohikäärme

Vuonna 2012 Stephen Kingin jo loppuun saattama Musta torni -sarja sai yllättäen jatkoa. The Wind through the Keyhole sijoittuu kirjasarjan osien neljä ja viisi väliin. Nyt Mustan tornin uusintakierroksella sain sen luettua ensimmäisen kerran, ja luinkin sen kronologisessa järjestyksessä neljännen osan jälkeen.

Matkalla edellisen osan Ihmemaa Oz -trippailuista kohti viidennen osan Callan kylää Rolandin joukkio joutuu hyytävän myrskyn kouriin, joka jäädyttää seudun sekunneissa hengenvaarallisiin lämpötiloihin. Suojautuakseen eriskummalliselta sääilmiöltä seurue hakeutuu hylättyyn kivirakennukseen, jossa Roland alkaa ajankuluksi jälleen kertoa tarinaa nuoruudestaan. Tällä kertaa tarina on kaksiosainen, sillä myös Rolandin kertomassa tarinassa Roland kertoo tarinaa. The Wind through the Keyhole onkin vain yhdellä tapaa lisäosa Musta torni -sarjaan, mutta laajemmassa merkityksessä se on ylistyslaulu tarinankerronnan jalolle taidolle:

'Mayhap I'll tell you two, since it's long until dawn and we can sleep tomorrow away, if we like. These tales nest inside each other. Yet the wind blows through both, which is a good thing. There's nothing like stories on a windy night when folks have found a a warm place in a cold world.'
(s. 34)

Rolandin nuoruusmuistelo sijoittuu aikaan neljännessä osassa kerrottujen tapahtumien jälkeen. Hänet lähetetään ottamaan selvää lähikylässä sattuneista oudoista väkivallanteoista. On kuin erilaiset villieläimet olisivat raa'asti tappaneet kyläläisiä - joka kerralla silminnäkijät kertovat nähneensä eri eläimen, jolla on yliluonnolliset voimat. Epäillään, että kyseessä on muodonmuuttaja, taikavoimilla erilaisiksi pedoiksi muuttuva ihminen. Jälleen yhden iskun jälkeen Roland jututtaa silminnäkijää, nuorta poikaa, joka on syystäkin järkyttynyt näkemästään. Vietyään pojan turvaan hän alkaa poikaa lohduttaakseen kertoa tarinaa nuoresta Tim-pojasta, joka myös joutui näkemään ja kokemaan liian paljon liian varhain.

Timin äiti on miehensä kuoltua mennyt uusiin naimisiin, mutta uusi mies on väkivaltainen juoppo. Uusi mies, Kells, joka oli Timin isän parhaita ystäviä, väittää lohikäärmeen tappaneen Timin isän. Muka hyvää hyvyyttään Kells on ottanut siis parhaan ystävänsä perheen siipiensä suojaan. Mustiin pukeutunut veronkantaja kuitenkin vihjaa, että Kells olisi itse päästänyt Timin isän päiviltä päästäkseen Timin äidin pöksyihin. Satujen paha äitipuoli onkin tällä kertaa isäpuoli, mutta veronkantaja tuo mieleen erään toisen tarinan. Erään kerran Kells pahoinpitelee Timin äidin niin rajusti, että tämä menettää näkönsä. Tim lähtee vaaralliselle matkalle keskelle käymätöntä korpimaata tavatakseen velhon, joka voisi palauttaa äidin näön.
 

The Wind through the Keyhole on sadun ja myytin mailla kulkeva, irrallinen spin off Musta torni -sarjassa, ja se tuntuu nostalgiselta paluulta tuttuihin maisemiin. Eddie, Susannah, Jake ja Oy ovat taustatarinan taustatarinassa vain kulissina tuomassa muistutuksen vanhoista seikkailuista. Rolandin vanha joukkio tuntuu miltei pastisseilta. Mielenkiintoisin sisäkkäistä tarinoista oli nuoren Rolandin kertoma satu Tim-pojasta, joka pyrkii auttamaan äitiään ja pääsemään eroon pahasta isäpuolesta. Se tuntui kuin joltain unohdetulta Grimmin veljesten sadulta, mutta tutuin Stephen King -kääntein. Kirjassa ehkä parasta kuitenkin oli mielikuva ystävysten joukosta, jotka kuluttavat kurjaa iltaa kertomalla ja kuuntelemalla tarinaa. Se toi oudon lämpimän ja kotoisan olon. Parhaat tarinat ovat niitä, joita kuunnellessa tai lukiessa tunnit hujahtavat ja lämpö ja turva täyttävät koko kehon, vaikka itse tarina olisi hyytäväkin.

 

The Wind through the Keyhole ei ole missään nimessä välttämätön osa Musta torni -sarjaa, vaan enemmänkin kuriositeetti niille, jotka tykkäävät palata vanhojen tuttujen hahmojen kanssa vielä yhteen uuteen seikkailuun. Tai tässä tapauksessa kertomukseen vanhasta seikkailusta, joka on itse asiassa kertomus sadun kertomisesta. Helmet-haasteessa tämä kirja täyttää kohdan 29, "kirjassa on lohikäärme", mutta se voisi täyttää myös seuraavat kohdat:

6. Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa

7. Kirja tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan

19. Kirja käsittelee vanhemmuutta

33. Selviytymistarina

47. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta (osittain)

Stephen King: The Dark Tower IV - Wizard and Glass

Stephen King: The Dark Tower IV - Wizard and Glass

(1997. Plume, 2003)

Death for you, life for my crop

7. Kirjan tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan

Musta torni -kirjasarjan neljäs osa Wizard and Glass alkaa heti rytinällä, sillä edellisen osan arvuuttelutuokio henkisesti epätasapainoisen Blaine-junan tietokoneen kanssa jäi pahasti kesken. Ensimmäiset sata sivua käytetään tuon cliffhangerin ratkaisuun, minkä jälkeen Rolandin joukkio löytää itsensä jostain meidän maailmamme Kansasilta näyttävästä paikasta. Topekan kaupunki on autio, ja hylättyjen lehtikioskien näyteikkunat kertovat raivoavasta kulkutaudista. Stephen Kingin eeppinen, maailmanlopun epidemiaa käsittelevä Tukikohta-romaani tulee välittömästi mieleen, ja samasta taudistahan tässäkin tapauksessa on kyse. Tavallaan sääli, että tämä Kingin romaanien sisäinen crossover jää vain lyhyeksi välikohtaukseksi Mustan tornin tarinassa, sillä Tukikohta on Kingin vahvimpia romaaneja, jonka maailmalla olisi paljon annettavaa.

Wizard and Glassin pääasiallinen sisältö on kertoa tarinaa Rolandin nuoruudesta. Pisin ekskursio Rolandin menneisyyteen tehtiin sarjan ihka ensimmäisessä osassa, mutta sen jälkeen siihen on palattu vain ohimennen heitetyin viittauksin. Nyt sille, tai yhdelle episodille siitä, on varattu viitisensataa sivua tilaa. Kun ensimmäisen osan flashback Rolandin nuoruuteen päättyi miehuuskokeen jälkeiseen yöhön punaisten lyhtyjen alueella, tämän osan hyppy menneisyyteen jatkuu suoraan seuraavasta aamusta.

Rolandin isä lähettää poikansa muka tekemään inventaariota lähikaupunkien resursseista, jotta Gileadin kaupungissa tiedettäisiin, mitkä heidän valmiutensa ovat vastustaa John Farsonin johtamaa kapinaa. Tosiasiallisena syynä on se, että Farsonin miehet ovat soluttautuneet jo Gileadin ja siis Rolandin isän hoviin, joten poika olisi hyvä saada joksikin aikaa vähän selvemmille vesille. Rolandin mukaan lähtevät hänen uskolliset kumppaninsa Cuthbert Allgood ja Alain Johns, jotka ovat lukijalle jo tuttuja Rolandin kuumehoureisista mutinoista. Teini-ikäinen kolmikko saapuu Mejisin kylään, jossa heidän epäilyksensä heräävät. Uinuva maalaiskylä ei olekaan ihan sitä, miltä näyttää.

Rolandin kolmikko sekaantuu Mejisin paikallispolitiikkaan, kun he tutustuvat Susan Delgadoon, kuvankauniiseen tyttöön, joka on luvattu Mejisin pormestarille. Roland ja Susan rakastuvat - tietenkin - teini-iän tulisuudella, mutta se ei ole ainoa kolmikkoa uhkaava pulma. Mejisin pormestari on tehnyt diilin Big Coffin Hunterseina tunnetun rikollisliigan kanssa, jolla tuntuu olevan siteitä isompiinkin roistoihin. Tapahtumiin on sekaantunut myös ikiaikainen noita Rhea ja hänen vaaleanpunainen kristallipallonsa, jota Farsonin kapinalliset havittelevat. Tuo kristallipallo, osa "Velhon sateenkaarta" enteilee yhteyksistä maailmojen välillä, jotka tulevat Rolandille myöhemmin kiusallisenkin tutuiksi:

"What exactly do they do?" Roland asked. "What are they good for?"
"For seeing. Some colors of the Wizard's Rainbow are reputed to look into the future. Others look into other worlds - those where the demons live, those where the Old People are supposed to have gone when they left our world. These may also show the location of the secret doors which pass between our worlds.
(s. 437)

Juuri muuta yhteyttä aiemmista osista tutun maailman kanssa romaanilla ei olekaan. Wizard and Glass ottaa askeleen syvälle kohti perinteisen fantasiakirjallisuuden genreä ja vahvistaa aiemmissakin osissa esiintyneitä western-viboja. Magia ottaa vahvemman roolin tarinassa, mutta Mejisin kaupungin välienselvittelyt voisivat aivan hyvin olla Clint Eastwoodin tähdittämiä. Mejisin asukkaat jopa puhuvat espanjalla maustettua murretta, kuin villin lännen rajakaupungeissa konsanaan. Myös tietynlaista harlekiinimaisuutta on Rolandin ja Susanin tulisessa teinirakkaudessa, mutta tyyli pysyy pääsääntöisesti hyvän maun paremmalla puolella. Suurin painoarvo annetaan Rolandin ja Susanin kohtalolle, nuorten pakotetulle kypsymiselle sodan ja kapinan aikana. Nuoruuden viattomuuden menettäminen on eräs Kingillä usein esiintyvistä teemoista; kohtalon sanelemaa, epätoivoista rakkautta kanavoidaan kirjallisuuden historiasta aina Romeosta ja Juliasta saakka, ja korruptio ja petos repivät idealismin ja nuoruuden haaveet hajalle.

Rolandin menneisyyttä syvennetään ja hahmolle luodaan pidempää kehityskaarta, mikä on oikein tervetullutta. Kirja toimii oikeastaan miltein täysin erillisenä muusta Musta torni -sarjasta niin tarinallisesti kuin tyylillisesti. Rolandin nuoruudesta ja seikkailuista ennen ensimmäisen kirjan tapahtumia lukee mielellään enemmänkin, mutta paikoin Wizard and Glass tuntui nyt toisella lukukerralla hieman venytetyltä. Hieman pelottaa, sillä kirjasarjan sivumäärältään pisimmät osat ovat vasta edessä. Kuitenkin Wizard and Glass oli ehkä The Drawing of the Threen ohella vahvimpia yksittäisiä romaaneja Mustan tornin saagassa.

Kirja sopii kohdan 7 lisäksi seuraaviin Helmet-lukuhaasteen kohtiin:
6. Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa
24. Surullinen kirja
33. Selviytymistarina

Stephen King: The Dark Tower III - The Waste Lands

Stephen King: The Dark Tower III - The Waste Lands

(1991. Plume, 2003)

I will show you fear in a handful of dust

36. Runo on kirjassa tärkeässä roolissa

Rolandin matka kohti Mustaa tornia jatkuu Stephen Kingin kirjasarjan kolmannessa osassa, The Waste Lands. Nyt Rolandin mukana on myös edellisessä osassa matkaan lyöttäytyneet Eddie ja Susannah. Jos Susannah-nimi hämmentää, The Drawing of the Three -romaanin skitsofreeninen Odetta/Detta käyttää tästä kirjasta eteenpäin toista nimeään, ja onkin ikään kuin yhdistelmä noita kahta persoonaa. Toiseen Eddie-poloinen rakastui, ja toinen yritti tappaa sekä hänet että Rolandin. Mutta mitäpä sitä menneitä kaivelemaan, seikkailu jatkukoon.

Jonkinlaisena kantavana teemana tai toistuvana viittauksena romaanissa on vuonna 1922 julkaistu T. S. Eliotin runo "Autio maa", josta kirja on saanut nimensäkin. Eliotin modernistinen merkkiteos pitää sisällään useita kuolemattomia rivejä ihmisen ahdistuksesta osana merkityksetöntä nyky-yhteiskuntaa. Jotain samaa on myös Kingin kuvaamassa maailmassa. Kaupungit ovat rapistuneet raunioiksi, joissa harvalukuiset jengit suorittavat omia, käsittämättömiä verisiä rituaalejaan, eikä ihmishengellä ole mitään arvoa. Maa on autioitunut, hedelmätön, "ahdistus kourallisessa tomua". Millään ei ole merkitystä, eikä ketään huvita kohta enää mikään.

Roland on satojen vuosien ajan ollut ainoa revolverimies hajoavassa ja alati oudommaksi muuttuvassa maailmassa. Aika etenee epäsäännöllisin sykäyksin, ja eri todellisuudet tuntuvat vuotavan toisiinsa ikään kuin niiden rajat eivät olisi enää selkeitä. Roland on jäänne muinaisesta, yksinkertaisemmasta ajasta, vaikka tokkopa sekään kovin yksinkertainen oli. Roland alkaa kouluttaa Eddiestä ja Susannahista kollegoita osaksi hänen seuruettaan, ka-tetiä. Kingin terminologiassa ka on kohtalo, jonka tielle ei heikko ihminen kykene asettumaan. Kan yhteen tuoma joukko taas on ka-tet. Tämän uuden ka-tetinsä jäsenille Roland opettaa ikiaikaisen revolverimiesten mantran, joka kalskahataa kovin uskonnollis-myyttiseltä:

I do not aim with my hand; he who aims with his hand has forgotten the face of his father.
I aim with my eye.

I do not shoot with my hand; he who shoots with his hand has forgotten the face of his father.
I shoot with my mind.

I do not kill with my gun; he who kills with his gun has forgotten the face of his father.
I kill with my heart.

Roland ei ole unohtanut sanonnanmukaisia isänsä kasvoja, mutta moni muu asia on häviämässä hänen mielestään. Suurimpana aukkona on poika nimeltä Jake. Ensimmäisessä Musta torni -kirjassa Jake oli autiomaasta löytynyt, kertaalleen kuollut poika, jonka Roland joutui uhraamaan saavuttaakseen mustiinpukeutuneen miehen. Kirjasarjan toisessa osassa Roland esti Jaken kuoleman vuoden 1977 New Yorkissa, mikä sekoitti aikajanan ja Rolandin mielen pahemman kerran. Jakella itsellään ei mene sen paremmin. Osa hänestä tietää hänen olevan rikkaan televisiopampun poika New Yorkissa, käyvän yksityiskoulua ja harrastavan keilailua. Toinen osa tietää hänen jääneen auton alle, kuolleen ja eläneen hetken aikaa aivan toisessa maailmassa matkaten ja kamppaillen mutantteja vastaan jonkinlaisen villin lännen pyssysankarin seurassa kuollakseen sitten uudestaan. Hänen mieltään vaivaa selittämättömästi myös kuva junasta nimeltä Blaine.

Ensimmäinen puolisko The Waste Lands -romaanista käytetään tämän ristiriidan sovittamiseen, mikä onnistuu vain tuomalla Jake pysyvästi Rolandin maailmaan. Siinä sivussa taistellaan jättiläismäistä kyborgikarhua vastaan sekä vieraillaan demonin riivaamassa talossa, joka haiskahtaa enemmän kuin vähän IT-romaanista ja elokuvasta tutulta Neibolt Streetin talolta. Seikkailua ja kauhuelementtejä on annosteltu reilulla kädellä.

Jälkimmäinen puolisko kirjasta keskittyy Rolandin post-apokalyptiseen maailmaan syventymiseen. Joukkion määränpäänä on Lud, ränsistynyt suurkaupunki, joka toisessa todellisuudessa voisi olla New York. Matkalla sinne Rolandin joukkio saa vinkin Ludissa sijaitsevasta yksiraiteisesta junasta, joka voisi viedä heidät yli saastuneen autiomaan. Itse Ludin kaupunki, joka toimii dramaattisen takaa-ajon näyttämönä, on valitettavasti aika nopeasti juostu läpi, eikä siitä jää sen suurempaa kerrottavaa jälkipolville. Blaine-juna, josta kehitellään teoksen kliimaksia, on sinänsä onnistunut, mutta kirja jää pahasti kesken. Voin vain kuvitella lukijoiden turhautumisen aikoinaan, kun on pitänyt jäädä odottelemaan ratkaisua seuraavaan kirjaan. Onneksi nykyään sarjan lukeminen on armollisempaa, kun kaikki osat ovat saatavilla.

Mustan tornin kolmas osa sopii kohdan 36 lisäksi myös seuraaviin kohtiin:

6. Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa
7. Kirja tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan
14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan
16. Kirjassa luetaan kirjaa
22. Kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin
32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan
38. Kirjan kannessa on kulkuneuvo

Stephen King: The Dark Tower II - The Drawing of the Three

Stephen King: The Dark Tower II - The Drawing of the Three

(1987. Viking, 2003)

The thunder of his own guns filled him with stupid wonder

5. Kirja sijoittuu vuosikymmenelle, jolloin synnyit

Revolverimies Rolandin tarina jatkuu täsmälleen siitä, mihin se edellisessä kirjassa päättyi. Saatuaan mustiinpukeutuneen miehen kiinni ja palaveerattuaan tämän kanssa Roland vaipuu horrokseen, jonka aikana vuosisadat tuntuvat vierähtäneet eteenpäin. Maailma on muuttunut, eikä aikaan voi enää luottaa. Roland löytää itsensä hajonneiden luiden keskeltä, meren rannalta. Onko mustiinpukeutunut mies, Walter O'Dim kuollut vai vain tehnyt katoamistempun? En luultavasti juuri spoilaa kirjaa lukemattomia, jos totean jälkimmäisen vaihtoehdon pitävän paikkansa. Edellisen kirjan lopussa Walter nosti Rolandille korttipakastaan kolme tämän kohtaloa ennustavaa korttia: vangin, varjojen rouvan ja kuoleman. Mutta ei Rolandin kuolemaa, Walter tähdentää.

Ranta kuhisee jättiläismäisten hummereiden kaltaisia otuksia, jotka ihmismäisesti äännehtien naksuttelevat valtavia saksiaan. Otukset eivät ole suinkaan vaarattomia, minkä liian lähelle uskaltautunut Roland saa maksaa kahdella sormella ja puolikkaalla varpaalla. Hummerihirviöiden suorittaman pika-amputaation aiheuttamat haavat tulehtuvat, eikä lääkettä ole näköpiirissä. Kuumeinen Roland lähtee hortoilemaan pitkin loputonta rantaa, kunnes törmää ilman tukea rantahietikolla seisovaan oveen, jossa lukee yksi sana: "Vanki". Tätä ne kortit tiesivät.

Oven takaa paljastuu toisin silmin koettu toinen maailma. Vuoden 1987 New Yorkiin matkalla olevassa lentokoneessa istuu Eddie Dean, nuori narkomaani, jolla on Bahaman-tuliaisinaan paidan sisällä piilossa muutakin kuin pelkkää deodoranttia. Kun Roland astuu ovesta, hän päätyy Eddien pään sisälle, mistä aiheutuu molemmille osapuolille ymmärrettävää hämmennystä. Kokaiinin salakuljetukseen sekaantunut Eddie saa Rolandilta apua turvatarkastuksen läpäisyyn ja myöhemmin rikollispomojen kohtaamiseen. Vastapalveluksena Roland vaatii antibiootteja myrkytykseensä, sillä aika alkaa olla jo kortilla. Roland huomaa Eddiessä yllättävää nokkeluutta ja kyvykkyyttä. Olisiko tässä jopa ainesta toiseksi revolverimieheksi Rolandin rinnalle?

Roland ja Eddie matkaavat Rolandin maailmassa yhdessä toiselle ovelle, jonka takaa pitäisi paljastua "Varjojen rouva", kuten kortin perusteella odottaa saattaa. Tämä kyseinen rouva on Odetta Holmes, hyvin toimeentuleva nuori, tummaihoinen nainen, jonka molemmat jalat on amputoitu polven yläpuolelta. Sama nainen on myös Detta Walker, pahasisuinen myymälävaras, sabotööri ja miesten manipuloija. Skitsofreniasta kärsivän Odettan/Dettan kohtalo kietoutuu Rolandin ja Eddien kohtaloon, mutta Detta-osapuoli on asiasta eri mieltä. Dettan vahvasti murteellinen puhetyyli huokuu uhkaa ja vastarintaa. Sekä Roland että Eddie joutuvat hengenvaaraan ennen kuin pääsevät kolmannelle ovelle, jossa epäilemättä lukee "Kuolema".

"So let's go, whitebread! Detta doan want to be d'one keeping you." Her lids and her voice dropped a little; her eyes peeked at him slyly from their corners. "Dis goan be a day you 'member, whitebread", those sly eyes promised. "Dis goan be a day you 'member for a long, long time. Sho."
(s. 269)

Rolandin ympärille siis alkaa muodostua varsinainen saattue, kuten kaikkien hyvien seikkailutarinoiden tyyliin kuuluu. Erikoisen ja aika kankean ensimmäisen osan jälkeen alkaa lukijastakin tuntua siltä, että nyt lähtee seikkailu käyntiin. Tyyli on maanläheisempää, muista kirjoista tuttua Kingiä. Pitkät ja polveilevat lauseet sopivat The Gunslingerin autiomaassa haahuiluun, mutta nyt kun tunnelma tiivistyy ja kello käy, Kingin lauseet lyhenevät ja sanasto yksinkertaistuu kuin kuvatakseen tuota tiivistymistä.

Kirjan jako kolmen ovien takaa löytyvän henkilön tarinoihin rytmittää kirjaa mukavasti, mutta sillä on myös varjopuolensa. Jokainen osa ei ole yhtä vahva. Ensimmäinen, Eddie Deanin tarina alamaailman huumekuriirina on selkeästi vahvimmin vedoin piirretty ja on koko Kingin tuotannon parhaimmistoa. Toinen osa, Odettan/Dettan tarina, kärsii epäuskottavasta skitsofrenian käsittelystä, joka valitettavasti vesittää draamankaaren huippukohtaa. Kolmanteen osaan säästellään väistämätöntä yllätyskäännettä, jonka vaikutus ehkä ei ole niin suuri kuin sen toivoisi olevan.

Se, mistä pidin kirjasta tällä lukukerralla, on seikkailun tuntu, johon olennaisesti liittyy Rolandin ympärille muodostuva joukko. Rolandin hahmon täydellinen umpinaisuus saa virkistäviä kontrasteja suulaasta Eddiestä ja sivistyneestä/karkeasta Odetta/Dettasta. King tuo hienosti hahmojen väliset erot esille heidän puhetyyleissään. Eddie on katujen kasvatti, Odetta hienostoneiti ja Detta taas slummien ja plantaasien ääni. Välillä hahmojen kehitys on hieman yhtäkkistä, mutta se ei juurikaan haittaa. Rolandin pakkomielle Mustaan torniin tarttuu häntä ympäröiviinkin hahmoihin. Mutta se, mikä Drawing of the Threessä on hienoa, että nyt keskitytään nimenomaan noihin hahmoihin ja heidän taustoihinsa abstraktin Mustan tornin sijaan.

The Drawing of the Three on oikeastaan ensimmäinen osa Musta torni -sarjaa, joka todella pistää tarinan käyntiin. Nyt päästään suoraan toimintaan, sekä pohjustetaan Rolandin ympärille kerääntyvää joukkiota tulevia kirjoja varten. Kirjan paras osa sijoittuu vuoteen 1987, joten valitsin sen haasteen kohtaan 5, "kirja sijoittuu vuosikymmenelle, jolla synnyit". Muita sopivia kohtia voisivat olla samat kuin oikeastaan kaikissa muissakin sarjan kirjoissa, eli:

6. Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa
7. Kirjan tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan
22. Kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin
26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt

Stephen King: The Dark Tower I - The Gunslinger

Stephen King: The Dark Tower I - The Gunslinger

(1982. Plume, 2003)

The man in black fled across the desert and the gunslinger followed.

3. Kirja aloittaa sarjan

Ylläolevilla sanoilla alkaa Stephen Kingin seitsenosainen magnum opus, Musta torni, eli alkukielellä The Dark Tower -sarja. Kuten J. R. R. Tolkienin päähän vain putkahti eräänä päivänä Hobitti-teoksen alkulause, myös Stephen Kingin fantasiaeepos lähti yhdestä paperiarkille kirjoitetusta lauseesta Kingin opiskeluaikoina vuonna 1970. Keitä ovat mustapukuinen mies ja revolverimies? Mikä autiomaa? Mikä on ajojahdin syy? Näihin kysymyksiin vastaamiseen King käytti yli kolmekymmentä vuotta ja seitsemän romaania, joista ensimmäinen, The Gunslinger, julkaistiin vuonna 1982.

Oma historiani Mustan tornin kanssa alkoi ollessani 19-vuotias (merkittävä luku romaanisarjassa, muuten) ja suorittaessani siviilipalvelusta kirjastossa. Kirjasarjan viimeinen osa oli juuri ilmestymässä suomeksi, ja veljeni suosituksesta päätin poimia aiemmat osat kirjaston hyllystä. Sarja tempaisi mukaansa, ja vaikuttavan lukukokemuksen jälkeen haalin kirjat pikkuhiljaa myös omaan hyllyyni englanninkielisinä painoksina. Nyt, yksitoista vuotta myöhemmin, päätin palata tuohon maailmaan ja hahmoihin. Olisiko tarina yhtä vetoava? Kuulostaisivatko teokset erilaisilta alkukielellä luettuna? Odotin Mustan tornin uudelleenlukua innolla, johon oli sekoittunut melko tuju annos pelkoa.

The Gunslinger -romaani esittelee sarjan päähenkilö Roland Deschainin, joka jahtaa edellä mainittua mustapukuista miestä loputtomalta tuntuvan autiomaan halki kuin Clint Eastwood konsanaan. Roland on gunslinger, revolverimies, jonkinlainen ritarin, lainvalvojan ja villin lännen lainsuojattoman sekoitus, joka on viimeinen jäänne muinoin sortuneesta Gileadin valtakunnasta. Sen jälkeen maailma on muuttunut, the world has moved on, kuten kirjasarjassa usein toistetaan. Maa on sodan ja hävityksen autioittama. Roland oli aikoinaan nuorin revolverinsa saanut (eli ikään kuin ritariksi lyöty) revolverimies, mihin häntä auttoi enemmän oveluus kuin raaka voima. Mustapukuinen mies taas on mahtava velho, Walter, joka on jollain tavalla Rolandin ja myyttisen mustan tornin välissä.

Maailma on vieras, mutta siinä on jotain oudolla tavalla tuttua: Rolandin esi-isä on eräänlainen kuningas Arthur omine velhoineen, kapakassa hoilataan Hey Judea, ja autiomaan keskellä on rapistunut metroasema. Kingin tuotannossa oleellista on se, että kaikki liittyy aina kaikkeen. On olemassa useita eri todellisuuksia, rinnakkaisia maailmoita, jotka vuotavat toisiinsa. Musta torni on maailmankaikkeuden rakennetta ylläpitävä voima; paikka, jossa kaikki kohtaa, ja joka kannattelee maailmoita yhteen sitovia säteitä. Tuo torni on vaarassa, sillä jokin pahuuden voima pyrkii sortamaan sen ja suistamaan maailmankaikkeudet kaaokseen, ja Walterilla on jotain tekemistä asian kanssa.

Yet suppose further. Suppose that all worlds, all universes, met in a single nexus, a single pylon, a Tower. And within it, a stairway, perhaps rising to the Godhead itself. Would you dare climb to the top, gunslinger? (s. 223) 

Roland kohtaa tällä ensimmäisellä etapillaan kohti mustaa tornia epäluuloisen tuppukylän, säteilyn aikaansaamia mutantteja, sekä naispuolisen demonin, joka Rolandin on selätettävä (useammalla tavalla kuin yhdellä). Tärkein kohtaaminen on kuitenkin hylätyllä väliasemalla esiteini-ikäisen pojan, Jake Chambersin, kanssa. Jake on päätynyt Rolandin maailmaan meidän todellisuutemme vuoden 1977 New Yorkista. Viimeinen asia, jonka Jake muistaa, on jääminen auton alle jonkin tumma-asuisen miehen tönäisemänä. Roland haistaa palaneen käryä ja ottaa pojan siipiensä suojaan. Mutta Rolandin on tehtävä uhrauksia matkalla yhä kauemmas pakenevaa tavoitettaan kohti.

Kingillä on usein tapana yhdistellä pop-kulttuuria ja korkeakulttuuria kirjoissaan. Tämä tulee hyvin esille Mustassa tornissa, jonka taustalta voi bongata Sergio Leonen Dollari-trilogian, Tolkienin Keski-Maan, kovaksikeitettyjä dekkareita ja ritariromantiikkaa. Tärkeimäpänä, koko sarjaa ylläpitävänä innoittajana on englantilaisen runoilijan Robert Browningin eeppinen runo, Childe Roland to the Dark Tower Came (1855), jonka sana 'childe' ei suinkaan tarkoita lasta, vaan nuorta ritaria, joka ei ole vielä päässyt koettelemaan voimiaan. Myöhemmissä osissa viittausten määrä kasvaa entisestään.

The Gunslinger julkaistiin alunperin useassa osassa lehdissä, ja sen valitettavasti huomaa. Episodit ovat melko irrallisia, eivätkä kaikki ole lähimainkaan yhtä vahvoja. Rolandin nuoruudesta kertova episodi ja tunneliseikkailu Jaken kanssa olivat selkeästi vahvimpia. Huomattavin poikkeama muuhun Kingin tuotantoon teoksessa on sen kirjoitustyyli. Kingin teosten kanssa on yleensä tottunut leppoisaan, jutustelevaan tyyliin, joka ei juuri vaikeilla sanoilla tai runollisilla vertauksilla henkseleitään paukuttele. The Gunslingerissä asiat ovat oikeastaan päinvastoin, minkä King esipuheessaan tunnustaakin nuoren kirjailijan helmasynniksi. Joillain kirjailijoilla useampisanainen, kuvaileva ja runollinen tyyli toimii erinomaisesti, mutta King on omimmillaan maanläheisemmässä kerronnassa. Se on tosin pakko myöntää, että loputon, rutikuiva autiomaa on todella käsinkosketeltavasti kuvailtu.

The Gunslinger oli nostalginen paluu mielenkiintoiseen kirjasarjaan, mutta se oli myös varsin erilainen kuin muistelin: vaikeampi, epätasaisempi ja raadollisempi. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa kohti seuraavaa osaa, vuonna 1987 julkaistua romaania The Drawing of the Three, jonka muistelen paljon vetävämmäksi. Sarjan aloittaja -kohdan lisäksi The Gunslinger voisi täyttää myös haasteen seuraavat kohdat:

6. Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa
7. Kirjan tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan
22. Kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin
31. Kirjaan tarttuminen hieman pelottaa
36. Runo on kirjassa tärkeässä roolissa

Rosa Liksom: Everstinna

Rosa Liksom: Everstinna

(Like, 2017)

Aika, jollonka mie synnyin, oli vihan aikaa. Aika, jollonka mie kasusin naiseksi, oli vihan ja koston aikaa.

9. Kirjan kansi on yksivärinen

Rosa Liksomin viime vuonna julkaistu Everstinna seuraa nimettömäksi jäävän, vain Everstinnana tunnetun lappilaisen naisen tarinaa sota-ajan molemmin puolin. Everstinna näkee Suomen kehityksen ennen toista maailmansotaa kahden suurvallan etupiirien rajalla; kääntyykö pieni, sisällissodan traumojen kanssa kamppaileva kansakunta natsi-Saksan vai Neuvostoliiton syliin? Vaietut fasismi- ja natsisympatiat tuolta ajalta, jotka olivat varsin muodikkaita varsinkin ylemmissä sosiaaliluokissa, saavat voimakkaan äänen Everstinnan ja lähipiirinsä puheissa: Isä teki minusta valkosen Suomen tyttären, Eversti natsin. En häpeä kumpaakhaan. (s. 74-75)

Ihmiset ovat Everstinnassa eriarvoisia, ja se on luonnon laki. Jotkut vain ovat luotuja hallitsemaan ja toiset olemaan hallittavina. Suomenkin rajat kuuluisi vetää Uralille asti ja veljeskansat alistaa suomalaisen herrarodun palvelijoiksi. Natsismia ihailtiin avoimesti ja apua otettiin vastaan, mutta sotien jälkeen yhteistyö Hitlerin kanssa vaiettiin. Everstinna-romaanissa tätä historiallista näkökulmaa vahvemmaksi nousee kuitenkin Everstinnan henkilökohtainen selviytymistarina oman sortajansa ikeen alta.

Naista puhutellaan ja hän puhuttelee itseäänkin vain Everstinnaksi miehensä, ristiriitaisen upseerin, mukaisesti. Everstin ja naisen ikäero on parikymmentä vuotta, ja Eversti on ollut osa naisen elämää lapsesta saakka. Eversti ja naisen isä ovat olleet vanhoja tuttuja. Naisen lapsuusaikana, jolloin silloinkin sattuu ja tapahtuu kaikenlaista traumaattista, Eversti on vielä naimisissa. Huhuja tuon vaimon kohtalosta kantautuu Lapin perukoillekin nuoren naisen korviin. Huhutaan, että Everstin vaimo on lukittujen ovien takana heidän kaupunkiasunnossaan, yleensä mustelmille hakattuna ja mieleltään järkkyneenä. Kuulemma heidän elonsa oli yhtä auvoa ja onnea siihen asti, kun sormukset vaihdettiin. Sen jälkeen nainen oli antanut annettavansa. Nämä huhut eivät kuitenkaan estä naista rakastumasta Everstiin ja lopulta muuttumasta lainkin silmissä Everstinnaksi. Heidän rakkautensa on syvää, lihallista, alkukantaista, yhtä aikaa pyhää ja rietasta. Eversti ja Everstinna ovat kahdestaan omavarainen maailmankaikkeutensa, eivätkä he muuta tarvitse kuin toisensa. Ainakin näin asiat ovat Everstinnan näkökulmasta. Mutta naimisiinmenon myötä Everstin hulluus paljastuu ja Everstinnan elämä muuttuu väkivallan ja alistamisen painajaiseksi.

Perheväkivallan kuvaukset saavat ison roolin romaanissa, ja niiden järkyttävyteen ei tunnu turtuvan toiston myötä. Everstinnan minuus katoaa voimakastahtoisen Everstin mielivallan alle. Everstinna yrittää aika ajoin luoda itseään uudelleen muun muassa kirjoittamalla erä- ja rakkausromaaneja. Tämän luovan harrastuksen hän pitää salassa mieheltään. Mutta jokin noissa viihteellisissä kirjoitushommissa tuntuu epäaidolta ja pinnalliselta, ikään kuin Everstinnalla ei olisi omaa sisintä alkuunkaan. Tavallaan eversti on varjostanut naisen elämää ja muovannut sitä alusta loppuun, eikä naisen nimettömyys toisaalta tule yllätyksenä. Hän tunnustaa myöhemmin itsekin olevansa kuin lapsi vailla tahtoa ilman Everstiä. Hän ei kyseenalaista valkoisen Suomen natsisympatioita eikä Everstin raakuutta. Naisesta on tullut juuri sellainen kuin Eversti naiselta toivookin, eikä häntä tähän tilaan ole ajanut yksin väkivalta. Matka minuuden katoamiseen alkoi jo lapsuuden traumojen ja viimeistään rakkauden myötä.

Liksom kirjoittaa vahvalla äänellä. Peräpohjalainen murre kuulostaa luontevalta Everstinnan suussa ja on iso osa tämän hahmoa. Everstinna ei omien sanojensa mukaan välttämättä aina ole luotettava kertoja: Tämä on minun menheisyys. Tämmösenä mie sen muistan. (s. 42) Jotenkin tuo kertojanääni saa lukijan kuitenkin nyökyttelemään kauhistuneena päätään epäuskottavienkin tapahtumien kohdalla. Everstinna valittiin kirjabloggareiden keskuudessa vuoden 2017 parhaaksi kirjaksi, eikä syyttä. Se on hieno, voimakas ja lyhyttä mittaansa laajempi romaani, joka on vielä kaiken lisäksi kielellisesti raikas murteineen. Pidin siitä huomattavasti enemmän kuin aiemmin lukemastani Hytti nro 6:sta. Valitsin Everstinnan haasten kohtaan 9, "kirjan kansi on yksivärinen", mutta se sopii myös seuraaviin kohtiin:

16. Kirjassa luetaan kirjaa
17. Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa
24. Surullinen kirja
33. Selviytymistarina
34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta
46. Kirjan nimessä on vain yksi sana