George Orwell: Animal Farm
(1945. Penguin Books, 1999)
Some animals are more equal than others
31. Kirjaan tarttuminen hieman pelottaa
Olen yleensä allerginen allegorioille. Ne ovat usein joko aikaansa sidottuja tai kuivan pedanttisia, vailla fiktiolle ominaista eloa. Animal Farm, eli Eläinten vallankumous on poikkeus, sillä se ei ole kumpaakaan. Ei se varsinaisesti suurta proosaakaan ole, mutta satiirina ja varoituksena se on säilyttänyt ajankohtaisuutensa ja on täynnä osuvia sitaatteja. Sadunomaisuus ja tietynlainen kuiva huumori pelastavat sen saarnaavuudelta.
Animal Farm on eläinsatu, joka ei edes yritä peitellä olevansa vertauskuva Neuvostoliitosta. Englantilaisen maatilan eläimet nousevat vallankumoukseen ihmisten sortoa vastaan. Kuten esikuvansa Leninin ja Marxin ihanteille nousseen kommunistisen utopiankin, myös Animal Farmin aatteet ovat yleviä: kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, maatilan työt ja anti jaetaan tasan eikä yksikään joudu elämään kurjuudessa. Tehdäkseen pesäeron tsaarinvallan, siis ihmisisäntien, yhteiskuntaan, eläimet maalaavat ladon seinään seitsemän kultaista käskyä:
1. Whatever goes upon two legs is an enemy.
2. Whatever goes upon four legs, or has wings, is a friend.
3. No animal shall wear clothes.
4. No animal shall sleep in a bed.
5. No animal shall drink alcohol.
6. No animal shall kill any other animal.
7. All animals are equal.
(s. 15 - 16)
Mutta kuten kävi Stalinille ja Trotskille, vallankumousta masinoineet siatkaan eivät ole keskenään aivan samaa mieltä siitä, mikä aatteen syvin olemus onkaan. Sioille alkaa kertyä muita eläimiä enemmän maallisia hyödykkeitä palkkioksi vaativasta suunnittelutyöstä. Snowball- ja Napoleon-nimiset siat joutuvat kärsäkkäin mielipiteidensä kanssa: mitä hyvänsä toinen ehdottaakin, ehdottaa toinen juuri päinvastaista. Lopulta Snowball ajetaan maatilalta ulos, ja Napoleonin otettua vallan vahtikoirien avustuksella tämän nimi loataan eläinten historiankirjoissa. Pian kukaan ei muista, miten kaikki alkoi. Jopa seinään maalatut käskyt muuttuvat yhdessä yössä, mutta eläimet epäilevät vain omaa kehnoa muistiaan. Niin ihmisten kuin kotieläinten poliittinen muisti on lyhyt. Ehkäpä käskyissä luki alun alkaenkin, että yksikään eläin ei saa tappaa toista syyttä? Protestiäänet hukkuvat lampaiden määkinään ja toisinajattelijat pistetään lihoiksi. Valta keskittyy sioille, kunnes lopulta eroa ihmisen ja sian välillä on mahdoton havaita. Kuten sanontakin kuuluu, valta turmelee, ja absoluuttinen valta turmelee absoluuttisesti. Sikojen ylevät ihanteet kaikkien hyvinvoinnista taipuvat uuteen muotoon, kun oma napa tuntuu kuitenkin paljon tärkeämmältä kuin toisten.
Orwellin Neuvostoliitto-kritiikki on tarkkanäköistä, mutta huomattavinta siinä on kirjan julkaisuajankohta heti toisen maailmansodan päättymisen jälkeen. Brittien kanssa liittolaisina taistelleiden neuvostojoukkojen johtaja, isä Aurinkoinen Josif Stalin oli vielä hyvin vahvasti elossa vuonna 1945. Koska Orwell asettuu enemmän Stalinin vihaaman Trotskin puolelle, kirja kiellettiin Neuvostoliitossa. Jokainen yksityiskohta kirjassa on johdettavissa Neuvostoliiton historiaan, joten Orwell ei aikeitaan peittele. Kirja herätti myös kritiikkiä neuvostomielisten brittien keskuudessa.
Animal Farmin hienous ei mielestäni ole kuitenkaan pelkästään siinä, kuinka viiltävän tarkka se on Neuvostoliiton suhteen. Se toimii vertauskuvana mille hyvänsä yhteisölle, joka ei ole tarpeeksi itsekriittinen tai jonka johto taantuu omahyväiseksi asemassaan. Jokaisen vallankumouksen vaarana on tehdä vallankumoustaistelijoista juuri sellaisia, joita vastaan alun perin taisteltiin. Voi olla, etteivät johtajat edes huomaa muuttuneensa ihanteidensa vastaisiksi. Positiivista on se, että jokainen valta voidaan myös kumota, jos vain niin päätetään.
Jos Animal Farmin lukee ilman poliittisia silmälaseja, sen voi lukea myös osana enemmän tai vähemmän opettavaisten eläintarinoiden monisatavuotista jatkumoa, johon kuuluvat niin Aisopoksen ja la Fontainen Faabelit kuin vaikkapa Kenneth Grahamen Kaislikossa suhisee. Sen tyyli on yksinkertainen ja toteava, ja se hyväksyy puhuvat eläimet osana maailmaansa, mikä luo sadun tunnelmaa. Viime vuoden lukuhaasteesta Animal Farm täytti kohdan "kirja, johon tarttuminen hieman pelottaa" (koska kyllähän turmeleva valta on varsin pelottava asia). Tämän vuoden haasteesta täyttyvät ainakin seuraavat kohdat:
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
47. Kirjassa on alle 100 sivua
Olen yleensä allerginen allegorioille. Ne ovat usein joko aikaansa sidottuja tai kuivan pedanttisia, vailla fiktiolle ominaista eloa. Animal Farm, eli Eläinten vallankumous on poikkeus, sillä se ei ole kumpaakaan. Ei se varsinaisesti suurta proosaakaan ole, mutta satiirina ja varoituksena se on säilyttänyt ajankohtaisuutensa ja on täynnä osuvia sitaatteja. Sadunomaisuus ja tietynlainen kuiva huumori pelastavat sen saarnaavuudelta.
Animal Farm on eläinsatu, joka ei edes yritä peitellä olevansa vertauskuva Neuvostoliitosta. Englantilaisen maatilan eläimet nousevat vallankumoukseen ihmisten sortoa vastaan. Kuten esikuvansa Leninin ja Marxin ihanteille nousseen kommunistisen utopiankin, myös Animal Farmin aatteet ovat yleviä: kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, maatilan työt ja anti jaetaan tasan eikä yksikään joudu elämään kurjuudessa. Tehdäkseen pesäeron tsaarinvallan, siis ihmisisäntien, yhteiskuntaan, eläimet maalaavat ladon seinään seitsemän kultaista käskyä:
1. Whatever goes upon two legs is an enemy.
2. Whatever goes upon four legs, or has wings, is a friend.
3. No animal shall wear clothes.
4. No animal shall sleep in a bed.
5. No animal shall drink alcohol.
6. No animal shall kill any other animal.
7. All animals are equal.
(s. 15 - 16)
Mutta kuten kävi Stalinille ja Trotskille, vallankumousta masinoineet siatkaan eivät ole keskenään aivan samaa mieltä siitä, mikä aatteen syvin olemus onkaan. Sioille alkaa kertyä muita eläimiä enemmän maallisia hyödykkeitä palkkioksi vaativasta suunnittelutyöstä. Snowball- ja Napoleon-nimiset siat joutuvat kärsäkkäin mielipiteidensä kanssa: mitä hyvänsä toinen ehdottaakin, ehdottaa toinen juuri päinvastaista. Lopulta Snowball ajetaan maatilalta ulos, ja Napoleonin otettua vallan vahtikoirien avustuksella tämän nimi loataan eläinten historiankirjoissa. Pian kukaan ei muista, miten kaikki alkoi. Jopa seinään maalatut käskyt muuttuvat yhdessä yössä, mutta eläimet epäilevät vain omaa kehnoa muistiaan. Niin ihmisten kuin kotieläinten poliittinen muisti on lyhyt. Ehkäpä käskyissä luki alun alkaenkin, että yksikään eläin ei saa tappaa toista syyttä? Protestiäänet hukkuvat lampaiden määkinään ja toisinajattelijat pistetään lihoiksi. Valta keskittyy sioille, kunnes lopulta eroa ihmisen ja sian välillä on mahdoton havaita. Kuten sanontakin kuuluu, valta turmelee, ja absoluuttinen valta turmelee absoluuttisesti. Sikojen ylevät ihanteet kaikkien hyvinvoinnista taipuvat uuteen muotoon, kun oma napa tuntuu kuitenkin paljon tärkeämmältä kuin toisten.
Orwellin Neuvostoliitto-kritiikki on tarkkanäköistä, mutta huomattavinta siinä on kirjan julkaisuajankohta heti toisen maailmansodan päättymisen jälkeen. Brittien kanssa liittolaisina taistelleiden neuvostojoukkojen johtaja, isä Aurinkoinen Josif Stalin oli vielä hyvin vahvasti elossa vuonna 1945. Koska Orwell asettuu enemmän Stalinin vihaaman Trotskin puolelle, kirja kiellettiin Neuvostoliitossa. Jokainen yksityiskohta kirjassa on johdettavissa Neuvostoliiton historiaan, joten Orwell ei aikeitaan peittele. Kirja herätti myös kritiikkiä neuvostomielisten brittien keskuudessa.
Animal Farmin hienous ei mielestäni ole kuitenkaan pelkästään siinä, kuinka viiltävän tarkka se on Neuvostoliiton suhteen. Se toimii vertauskuvana mille hyvänsä yhteisölle, joka ei ole tarpeeksi itsekriittinen tai jonka johto taantuu omahyväiseksi asemassaan. Jokaisen vallankumouksen vaarana on tehdä vallankumoustaistelijoista juuri sellaisia, joita vastaan alun perin taisteltiin. Voi olla, etteivät johtajat edes huomaa muuttuneensa ihanteidensa vastaisiksi. Positiivista on se, että jokainen valta voidaan myös kumota, jos vain niin päätetään.
Jos Animal Farmin lukee ilman poliittisia silmälaseja, sen voi lukea myös osana enemmän tai vähemmän opettavaisten eläintarinoiden monisatavuotista jatkumoa, johon kuuluvat niin Aisopoksen ja la Fontainen Faabelit kuin vaikkapa Kenneth Grahamen Kaislikossa suhisee. Sen tyyli on yksinkertainen ja toteava, ja se hyväksyy puhuvat eläimet osana maailmaansa, mikä luo sadun tunnelmaa. Viime vuoden lukuhaasteesta Animal Farm täytti kohdan "kirja, johon tarttuminen hieman pelottaa" (koska kyllähän turmeleva valta on varsin pelottava asia). Tämän vuoden haasteesta täyttyvät ainakin seuraavat kohdat:
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
47. Kirjassa on alle 100 sivua
Minulla on tämä(kin) klassikko lukematta. Orwellin 1884 luin aika nuorena, sekin sietäisi uusintaluvun.
VastaaPoistaNiin sietäisi itsellänikin, joskin olen aina pitänyt enemmän Aldous Huxleyn Uljaasta uudesta maailmasta. Se on uskottavampi ja siksi pelottavampi.
Poista