Stephen King: The Dark Tower VI - Song of Susannah

Stephen King: The Dark Tower VI - Song of Susannah

(Hodder & Stoughton, 2004)

They were characters in someone's story

34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta

Stephen Kingin Mustan tornin kuudes osa, Song of Susannah, jatkuu suoraan siitä, mihin viides osa loppui. Susannah on kadonnut Callan susia vastaan käydyn taistelun tiimellyksessä. Jälleen kerran hän ei ole täysin oma itsensä, sillä hänet raskaaksi saattanut demonimainen olento Mia on ottanut hänet valtaansa ja vienyt synnyttämän lapsensa toiseen maailmaan. Kaksi hahmoa kamppailevat jälleen Susannahin sisällä, mutta Mia on vanhempaa, mystisempää perua kuin toisen kirjan sivupersoonat Detta ja Odetta. Ihan tarkalleen ei vielä saada selville, mikä olento Mia oikein on. Jokin yhteys hänellä on tarinaan yhä vahvemmin mukaan liittyvään Karmiininpunaiseen Kuninkaaseen ja tämän pyrkimyksiin hallita kaikkeutta koossapitävää Mustaa tornia. Susannah/Mian kohdussa kasvava lapsi on avain noiden pyrkimysten toteuttamiseen, mutta myös Rolandilla on jokin osuus lapsen perimässä. Jake, isä Callahan ja Oy lähtevät Susannahin perään vuoden 1999 New Yorkiin.

Roland ja Eddie taas päätyvät vuoden 1977 Maineen. Tarkoituksena on sumplia kiinteistökauppoja, jotta eräs New Yorkissa sijaitseva tontti päätyisi ns. hyvien tyyppien omistukseen. Mukaan soppaan ovat sotkeutuneet toisen osan Balazarin gangsterit ja kolmannen osan kirjakauppias Calvin Tower. Tontilla kasvava ruusu on monista Mustan tornin ilmentymistä eri todellisuuksissa kenties se tärkein. Mutta se ei ole ainoa syy visiitille, sillä ilmeisesti myös isä Callahanista kirjoittanut kirjailija nimeltä Stephen King on jonkinlainen Mustan tornin manifestaatio. Eikä Kingin huuruinen tulevaisuus näytä kovin valoisalta ilman pientä interventiota.

Song of Susannah on jaettu lukuihin, joita sitovat yhteen vuoropuhelumaisen laulun säkeistöt. Jokainen luku päättyy kahteen säkeeseen, jotka jollain tavalla kommentoivat tai tiivistävät juuri luetun luvun aiheita, usein arkaaisella tai murteellisella kielellä:

STAVE: Commala-come-ko
Whatcha doin at my do'?
If you doan tell me now, my friend,
I'll lay ya on de flo'.

RESPONSE: Commala-come-fo'!
I can lay ya low!
The things I done to such as you
You never want to know.
(s. 80)

Rakenteellisesti kirjan rytmittäminen laulun säkeistöillä on hieno idea, vaikka ei King mikään kummoinen runoniekka ole. Eikä tarvitsekaan olla, hänen ansionsa ovat jossain muualla - hahmojen ja maailman luonnissa sekä tarinan kuljettamisessa. Valitettavasti Song of Susannahissa nuo ansiot ovat kadoksissa. Kirja tuntuu pakolliselta välinäytökseltä ja yhä absurdimmaksi yltyvän juonen lankojen yhteen solmimiselta ennen eeppistä päätösosaa. Suurin osa tapahtumista sijoittuu New Yorkiin, joka jostain syystä tuntuu paljon epätodellisemmalta ja ohuemmalta kuin täysin kuvitteelliset paikat aiemmissa kirjoissa. Jo aiemmassa osassa uuvuttanut kiinteistökeinottelu aikamatkustuksen keinoin ei ole juoniaiheena kovin jännittävä, ja se saa turhankin paljon painoarvoa. Paikoitellen kuitenkin Rolandin ja Eddien vaiheissa Mainessa on onneksi sitä tuttua seikkailun tuntua, josta niin kovasti pidän tässä sarjassa.

Toinen ongelma on Kingin oma läsnäolo kirjassa. Nyt toisella lukukerralla Stephen Kingin hahmo häiritsi todella paljon ja avasi sellaisia loogisia porsaanreikiä juoneen, ettei niitä helposti tukita edes viimeisessä osassa. Stephen King kirjoittaa hahmojensa tarinaa eläväksi, mutta pahantahtoiset tahot pyrkivät estämään tämän, joten Kingiä on suojeltava, jotta tämä saisi tarinansa päätökseen. Neljäs seinä rikotaan ja hahmot saavat tietää olevansa hahmoja jonkun kirjoittamassa tarinassa. Jotenkin tällainen postmodernistinen "hähhää, tämä onkin kaikki vain satua, tajuatteko" -kepponen ärsyttää. Kuudennen osan kirjoitusvaiheessa kolmattakymmentä vuotta valmistellulta maailmalta ja hahmoilta vedetään matto jalkojen alta. Lisäksi Kingin harjoittama itseruoskinta oman päihteidenkäytön osalta kuulostaa vähän kiusalliselta AA-ryhmän kotitehtävältä. Se tosin on sanottava, että loppuun lisätyt Kingin "päiväkirjamerkinnät" ovat muuten kirjasarjan kankeimman osan viihdyttävin osio.

Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta, niin fyysisesti kuin metafyysisesti, joten se täyttää Helmet-haasteen kohdan 34. Muita kohtia voisivat olla:
22. Kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin
26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt
36. Runo on kirjassa tärkeässä roolissa

Stephen King: The Dark Tower III - The Waste Lands

Stephen King: The Dark Tower III - The Waste Lands

(1991. Plume, 2003)

I will show you fear in a handful of dust

36. Runo on kirjassa tärkeässä roolissa

Rolandin matka kohti Mustaa tornia jatkuu Stephen Kingin kirjasarjan kolmannessa osassa, The Waste Lands. Nyt Rolandin mukana on myös edellisessä osassa matkaan lyöttäytyneet Eddie ja Susannah. Jos Susannah-nimi hämmentää, The Drawing of the Three -romaanin skitsofreeninen Odetta/Detta käyttää tästä kirjasta eteenpäin toista nimeään, ja onkin ikään kuin yhdistelmä noita kahta persoonaa. Toiseen Eddie-poloinen rakastui, ja toinen yritti tappaa sekä hänet että Rolandin. Mutta mitäpä sitä menneitä kaivelemaan, seikkailu jatkukoon.

Jonkinlaisena kantavana teemana tai toistuvana viittauksena romaanissa on vuonna 1922 julkaistu T. S. Eliotin runo "Autio maa", josta kirja on saanut nimensäkin. Eliotin modernistinen merkkiteos pitää sisällään useita kuolemattomia rivejä ihmisen ahdistuksesta osana merkityksetöntä nyky-yhteiskuntaa. Jotain samaa on myös Kingin kuvaamassa maailmassa. Kaupungit ovat rapistuneet raunioiksi, joissa harvalukuiset jengit suorittavat omia, käsittämättömiä verisiä rituaalejaan, eikä ihmishengellä ole mitään arvoa. Maa on autioitunut, hedelmätön, "ahdistus kourallisessa tomua". Millään ei ole merkitystä, eikä ketään huvita kohta enää mikään.

Roland on satojen vuosien ajan ollut ainoa revolverimies hajoavassa ja alati oudommaksi muuttuvassa maailmassa. Aika etenee epäsäännöllisin sykäyksin, ja eri todellisuudet tuntuvat vuotavan toisiinsa ikään kuin niiden rajat eivät olisi enää selkeitä. Roland on jäänne muinaisesta, yksinkertaisemmasta ajasta, vaikka tokkopa sekään kovin yksinkertainen oli. Roland alkaa kouluttaa Eddiestä ja Susannahista kollegoita osaksi hänen seuruettaan, ka-tetiä. Kingin terminologiassa ka on kohtalo, jonka tielle ei heikko ihminen kykene asettumaan. Kan yhteen tuoma joukko taas on ka-tet. Tämän uuden ka-tetinsä jäsenille Roland opettaa ikiaikaisen revolverimiesten mantran, joka kalskahataa kovin uskonnollis-myyttiseltä:

I do not aim with my hand; he who aims with his hand has forgotten the face of his father.
I aim with my eye.

I do not shoot with my hand; he who shoots with his hand has forgotten the face of his father.
I shoot with my mind.

I do not kill with my gun; he who kills with his gun has forgotten the face of his father.
I kill with my heart.

Roland ei ole unohtanut sanonnanmukaisia isänsä kasvoja, mutta moni muu asia on häviämässä hänen mielestään. Suurimpana aukkona on poika nimeltä Jake. Ensimmäisessä Musta torni -kirjassa Jake oli autiomaasta löytynyt, kertaalleen kuollut poika, jonka Roland joutui uhraamaan saavuttaakseen mustiinpukeutuneen miehen. Kirjasarjan toisessa osassa Roland esti Jaken kuoleman vuoden 1977 New Yorkissa, mikä sekoitti aikajanan ja Rolandin mielen pahemman kerran. Jakella itsellään ei mene sen paremmin. Osa hänestä tietää hänen olevan rikkaan televisiopampun poika New Yorkissa, käyvän yksityiskoulua ja harrastavan keilailua. Toinen osa tietää hänen jääneen auton alle, kuolleen ja eläneen hetken aikaa aivan toisessa maailmassa matkaten ja kamppaillen mutantteja vastaan jonkinlaisen villin lännen pyssysankarin seurassa kuollakseen sitten uudestaan. Hänen mieltään vaivaa selittämättömästi myös kuva junasta nimeltä Blaine.

Ensimmäinen puolisko The Waste Lands -romaanista käytetään tämän ristiriidan sovittamiseen, mikä onnistuu vain tuomalla Jake pysyvästi Rolandin maailmaan. Siinä sivussa taistellaan jättiläismäistä kyborgikarhua vastaan sekä vieraillaan demonin riivaamassa talossa, joka haiskahtaa enemmän kuin vähän IT-romaanista ja elokuvasta tutulta Neibolt Streetin talolta. Seikkailua ja kauhuelementtejä on annosteltu reilulla kädellä.

Jälkimmäinen puolisko kirjasta keskittyy Rolandin post-apokalyptiseen maailmaan syventymiseen. Joukkion määränpäänä on Lud, ränsistynyt suurkaupunki, joka toisessa todellisuudessa voisi olla New York. Matkalla sinne Rolandin joukkio saa vinkin Ludissa sijaitsevasta yksiraiteisesta junasta, joka voisi viedä heidät yli saastuneen autiomaan. Itse Ludin kaupunki, joka toimii dramaattisen takaa-ajon näyttämönä, on valitettavasti aika nopeasti juostu läpi, eikä siitä jää sen suurempaa kerrottavaa jälkipolville. Blaine-juna, josta kehitellään teoksen kliimaksia, on sinänsä onnistunut, mutta kirja jää pahasti kesken. Voin vain kuvitella lukijoiden turhautumisen aikoinaan, kun on pitänyt jäädä odottelemaan ratkaisua seuraavaan kirjaan. Onneksi nykyään sarjan lukeminen on armollisempaa, kun kaikki osat ovat saatavilla.

Mustan tornin kolmas osa sopii kohdan 36 lisäksi myös seuraaviin kohtiin:

6. Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa
7. Kirja tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan
14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan
16. Kirjassa luetaan kirjaa
22. Kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin
32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan
38. Kirjan kannessa on kulkuneuvo

Stephen King: The Dark Tower II - The Drawing of the Three

Stephen King: The Dark Tower II - The Drawing of the Three

(1987. Viking, 2003)

The thunder of his own guns filled him with stupid wonder

5. Kirja sijoittuu vuosikymmenelle, jolloin synnyit

Revolverimies Rolandin tarina jatkuu täsmälleen siitä, mihin se edellisessä kirjassa päättyi. Saatuaan mustiinpukeutuneen miehen kiinni ja palaveerattuaan tämän kanssa Roland vaipuu horrokseen, jonka aikana vuosisadat tuntuvat vierähtäneet eteenpäin. Maailma on muuttunut, eikä aikaan voi enää luottaa. Roland löytää itsensä hajonneiden luiden keskeltä, meren rannalta. Onko mustiinpukeutunut mies, Walter O'Dim kuollut vai vain tehnyt katoamistempun? En luultavasti juuri spoilaa kirjaa lukemattomia, jos totean jälkimmäisen vaihtoehdon pitävän paikkansa. Edellisen kirjan lopussa Walter nosti Rolandille korttipakastaan kolme tämän kohtaloa ennustavaa korttia: vangin, varjojen rouvan ja kuoleman. Mutta ei Rolandin kuolemaa, Walter tähdentää.

Ranta kuhisee jättiläismäisten hummereiden kaltaisia otuksia, jotka ihmismäisesti äännehtien naksuttelevat valtavia saksiaan. Otukset eivät ole suinkaan vaarattomia, minkä liian lähelle uskaltautunut Roland saa maksaa kahdella sormella ja puolikkaalla varpaalla. Hummerihirviöiden suorittaman pika-amputaation aiheuttamat haavat tulehtuvat, eikä lääkettä ole näköpiirissä. Kuumeinen Roland lähtee hortoilemaan pitkin loputonta rantaa, kunnes törmää ilman tukea rantahietikolla seisovaan oveen, jossa lukee yksi sana: "Vanki". Tätä ne kortit tiesivät.

Oven takaa paljastuu toisin silmin koettu toinen maailma. Vuoden 1987 New Yorkiin matkalla olevassa lentokoneessa istuu Eddie Dean, nuori narkomaani, jolla on Bahaman-tuliaisinaan paidan sisällä piilossa muutakin kuin pelkkää deodoranttia. Kun Roland astuu ovesta, hän päätyy Eddien pään sisälle, mistä aiheutuu molemmille osapuolille ymmärrettävää hämmennystä. Kokaiinin salakuljetukseen sekaantunut Eddie saa Rolandilta apua turvatarkastuksen läpäisyyn ja myöhemmin rikollispomojen kohtaamiseen. Vastapalveluksena Roland vaatii antibiootteja myrkytykseensä, sillä aika alkaa olla jo kortilla. Roland huomaa Eddiessä yllättävää nokkeluutta ja kyvykkyyttä. Olisiko tässä jopa ainesta toiseksi revolverimieheksi Rolandin rinnalle?

Roland ja Eddie matkaavat Rolandin maailmassa yhdessä toiselle ovelle, jonka takaa pitäisi paljastua "Varjojen rouva", kuten kortin perusteella odottaa saattaa. Tämä kyseinen rouva on Odetta Holmes, hyvin toimeentuleva nuori, tummaihoinen nainen, jonka molemmat jalat on amputoitu polven yläpuolelta. Sama nainen on myös Detta Walker, pahasisuinen myymälävaras, sabotööri ja miesten manipuloija. Skitsofreniasta kärsivän Odettan/Dettan kohtalo kietoutuu Rolandin ja Eddien kohtaloon, mutta Detta-osapuoli on asiasta eri mieltä. Dettan vahvasti murteellinen puhetyyli huokuu uhkaa ja vastarintaa. Sekä Roland että Eddie joutuvat hengenvaaraan ennen kuin pääsevät kolmannelle ovelle, jossa epäilemättä lukee "Kuolema".

"So let's go, whitebread! Detta doan want to be d'one keeping you." Her lids and her voice dropped a little; her eyes peeked at him slyly from their corners. "Dis goan be a day you 'member, whitebread", those sly eyes promised. "Dis goan be a day you 'member for a long, long time. Sho."
(s. 269)

Rolandin ympärille siis alkaa muodostua varsinainen saattue, kuten kaikkien hyvien seikkailutarinoiden tyyliin kuuluu. Erikoisen ja aika kankean ensimmäisen osan jälkeen alkaa lukijastakin tuntua siltä, että nyt lähtee seikkailu käyntiin. Tyyli on maanläheisempää, muista kirjoista tuttua Kingiä. Pitkät ja polveilevat lauseet sopivat The Gunslingerin autiomaassa haahuiluun, mutta nyt kun tunnelma tiivistyy ja kello käy, Kingin lauseet lyhenevät ja sanasto yksinkertaistuu kuin kuvatakseen tuota tiivistymistä.

Kirjan jako kolmen ovien takaa löytyvän henkilön tarinoihin rytmittää kirjaa mukavasti, mutta sillä on myös varjopuolensa. Jokainen osa ei ole yhtä vahva. Ensimmäinen, Eddie Deanin tarina alamaailman huumekuriirina on selkeästi vahvimmin vedoin piirretty ja on koko Kingin tuotannon parhaimmistoa. Toinen osa, Odettan/Dettan tarina, kärsii epäuskottavasta skitsofrenian käsittelystä, joka valitettavasti vesittää draamankaaren huippukohtaa. Kolmanteen osaan säästellään väistämätöntä yllätyskäännettä, jonka vaikutus ehkä ei ole niin suuri kuin sen toivoisi olevan.

Se, mistä pidin kirjasta tällä lukukerralla, on seikkailun tuntu, johon olennaisesti liittyy Rolandin ympärille muodostuva joukko. Rolandin hahmon täydellinen umpinaisuus saa virkistäviä kontrasteja suulaasta Eddiestä ja sivistyneestä/karkeasta Odetta/Dettasta. King tuo hienosti hahmojen väliset erot esille heidän puhetyyleissään. Eddie on katujen kasvatti, Odetta hienostoneiti ja Detta taas slummien ja plantaasien ääni. Välillä hahmojen kehitys on hieman yhtäkkistä, mutta se ei juurikaan haittaa. Rolandin pakkomielle Mustaan torniin tarttuu häntä ympäröiviinkin hahmoihin. Mutta se, mikä Drawing of the Threessä on hienoa, että nyt keskitytään nimenomaan noihin hahmoihin ja heidän taustoihinsa abstraktin Mustan tornin sijaan.

The Drawing of the Three on oikeastaan ensimmäinen osa Musta torni -sarjaa, joka todella pistää tarinan käyntiin. Nyt päästään suoraan toimintaan, sekä pohjustetaan Rolandin ympärille kerääntyvää joukkiota tulevia kirjoja varten. Kirjan paras osa sijoittuu vuoteen 1987, joten valitsin sen haasteen kohtaan 5, "kirja sijoittuu vuosikymmenelle, jolla synnyit". Muita sopivia kohtia voisivat olla samat kuin oikeastaan kaikissa muissakin sarjan kirjoissa, eli:

6. Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa
7. Kirjan tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan
22. Kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin
26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt

Stephen King: The Dark Tower I - The Gunslinger

Stephen King: The Dark Tower I - The Gunslinger

(1982. Plume, 2003)

The man in black fled across the desert and the gunslinger followed.

3. Kirja aloittaa sarjan

Ylläolevilla sanoilla alkaa Stephen Kingin seitsenosainen magnum opus, Musta torni, eli alkukielellä The Dark Tower -sarja. Kuten J. R. R. Tolkienin päähän vain putkahti eräänä päivänä Hobitti-teoksen alkulause, myös Stephen Kingin fantasiaeepos lähti yhdestä paperiarkille kirjoitetusta lauseesta Kingin opiskeluaikoina vuonna 1970. Keitä ovat mustapukuinen mies ja revolverimies? Mikä autiomaa? Mikä on ajojahdin syy? Näihin kysymyksiin vastaamiseen King käytti yli kolmekymmentä vuotta ja seitsemän romaania, joista ensimmäinen, The Gunslinger, julkaistiin vuonna 1982.

Oma historiani Mustan tornin kanssa alkoi ollessani 19-vuotias (merkittävä luku romaanisarjassa, muuten) ja suorittaessani siviilipalvelusta kirjastossa. Kirjasarjan viimeinen osa oli juuri ilmestymässä suomeksi, ja veljeni suosituksesta päätin poimia aiemmat osat kirjaston hyllystä. Sarja tempaisi mukaansa, ja vaikuttavan lukukokemuksen jälkeen haalin kirjat pikkuhiljaa myös omaan hyllyyni englanninkielisinä painoksina. Nyt, yksitoista vuotta myöhemmin, päätin palata tuohon maailmaan ja hahmoihin. Olisiko tarina yhtä vetoava? Kuulostaisivatko teokset erilaisilta alkukielellä luettuna? Odotin Mustan tornin uudelleenlukua innolla, johon oli sekoittunut melko tuju annos pelkoa.

The Gunslinger -romaani esittelee sarjan päähenkilö Roland Deschainin, joka jahtaa edellä mainittua mustapukuista miestä loputtomalta tuntuvan autiomaan halki kuin Clint Eastwood konsanaan. Roland on gunslinger, revolverimies, jonkinlainen ritarin, lainvalvojan ja villin lännen lainsuojattoman sekoitus, joka on viimeinen jäänne muinoin sortuneesta Gileadin valtakunnasta. Sen jälkeen maailma on muuttunut, the world has moved on, kuten kirjasarjassa usein toistetaan. Maa on sodan ja hävityksen autioittama. Roland oli aikoinaan nuorin revolverinsa saanut (eli ikään kuin ritariksi lyöty) revolverimies, mihin häntä auttoi enemmän oveluus kuin raaka voima. Mustapukuinen mies taas on mahtava velho, Walter, joka on jollain tavalla Rolandin ja myyttisen mustan tornin välissä.

Maailma on vieras, mutta siinä on jotain oudolla tavalla tuttua: Rolandin esi-isä on eräänlainen kuningas Arthur omine velhoineen, kapakassa hoilataan Hey Judea, ja autiomaan keskellä on rapistunut metroasema. Kingin tuotannossa oleellista on se, että kaikki liittyy aina kaikkeen. On olemassa useita eri todellisuuksia, rinnakkaisia maailmoita, jotka vuotavat toisiinsa. Musta torni on maailmankaikkeuden rakennetta ylläpitävä voima; paikka, jossa kaikki kohtaa, ja joka kannattelee maailmoita yhteen sitovia säteitä. Tuo torni on vaarassa, sillä jokin pahuuden voima pyrkii sortamaan sen ja suistamaan maailmankaikkeudet kaaokseen, ja Walterilla on jotain tekemistä asian kanssa.

Yet suppose further. Suppose that all worlds, all universes, met in a single nexus, a single pylon, a Tower. And within it, a stairway, perhaps rising to the Godhead itself. Would you dare climb to the top, gunslinger? (s. 223) 

Roland kohtaa tällä ensimmäisellä etapillaan kohti mustaa tornia epäluuloisen tuppukylän, säteilyn aikaansaamia mutantteja, sekä naispuolisen demonin, joka Rolandin on selätettävä (useammalla tavalla kuin yhdellä). Tärkein kohtaaminen on kuitenkin hylätyllä väliasemalla esiteini-ikäisen pojan, Jake Chambersin, kanssa. Jake on päätynyt Rolandin maailmaan meidän todellisuutemme vuoden 1977 New Yorkista. Viimeinen asia, jonka Jake muistaa, on jääminen auton alle jonkin tumma-asuisen miehen tönäisemänä. Roland haistaa palaneen käryä ja ottaa pojan siipiensä suojaan. Mutta Rolandin on tehtävä uhrauksia matkalla yhä kauemmas pakenevaa tavoitettaan kohti.

Kingillä on usein tapana yhdistellä pop-kulttuuria ja korkeakulttuuria kirjoissaan. Tämä tulee hyvin esille Mustassa tornissa, jonka taustalta voi bongata Sergio Leonen Dollari-trilogian, Tolkienin Keski-Maan, kovaksikeitettyjä dekkareita ja ritariromantiikkaa. Tärkeimäpänä, koko sarjaa ylläpitävänä innoittajana on englantilaisen runoilijan Robert Browningin eeppinen runo, Childe Roland to the Dark Tower Came (1855), jonka sana 'childe' ei suinkaan tarkoita lasta, vaan nuorta ritaria, joka ei ole vielä päässyt koettelemaan voimiaan. Myöhemmissä osissa viittausten määrä kasvaa entisestään.

The Gunslinger julkaistiin alunperin useassa osassa lehdissä, ja sen valitettavasti huomaa. Episodit ovat melko irrallisia, eivätkä kaikki ole lähimainkaan yhtä vahvoja. Rolandin nuoruudesta kertova episodi ja tunneliseikkailu Jaken kanssa olivat selkeästi vahvimpia. Huomattavin poikkeama muuhun Kingin tuotantoon teoksessa on sen kirjoitustyyli. Kingin teosten kanssa on yleensä tottunut leppoisaan, jutustelevaan tyyliin, joka ei juuri vaikeilla sanoilla tai runollisilla vertauksilla henkseleitään paukuttele. The Gunslingerissä asiat ovat oikeastaan päinvastoin, minkä King esipuheessaan tunnustaakin nuoren kirjailijan helmasynniksi. Joillain kirjailijoilla useampisanainen, kuvaileva ja runollinen tyyli toimii erinomaisesti, mutta King on omimmillaan maanläheisemmässä kerronnassa. Se on tosin pakko myöntää, että loputon, rutikuiva autiomaa on todella käsinkosketeltavasti kuvailtu.

The Gunslinger oli nostalginen paluu mielenkiintoiseen kirjasarjaan, mutta se oli myös varsin erilainen kuin muistelin: vaikeampi, epätasaisempi ja raadollisempi. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa kohti seuraavaa osaa, vuonna 1987 julkaistua romaania The Drawing of the Three, jonka muistelen paljon vetävämmäksi. Sarjan aloittaja -kohdan lisäksi The Gunslinger voisi täyttää myös haasteen seuraavat kohdat:

6. Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa
7. Kirjan tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan
22. Kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin
31. Kirjaan tarttuminen hieman pelottaa
36. Runo on kirjassa tärkeässä roolissa

"Nähtävästi olen niin kutsuttu epäluotettava kertoja"

Iain Banks: Siirtymä

(Transition, 2009. Suom. Sari Karhulahti. Gummerus, 2013)

37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta

Siirtymä on toinen lukemani Banks tälle vuodelle ja yksi niistä muutamasta suomennetusta ei-scifi-teoksesta. Scifi on toki laaja käsite, ja vaikka tässä ei matkailla avaruudessa, perustuu juoni silti rinnakkaisten maailmankaikkeuksien teoriaan ja ajatukseen niiden välillä liikkumisesta, eli "siirtymisestä". Ihan arkipäivässä ei siis liikuta, vaikka kirja julkaistiinkin Iain Banks -nimellä (scifi-teoksille varatun Iain M. Banks -nimen sijaan).

Tämä maailma ei ole ainoa mahdollinen. On myös lukemattomia muita, jotka ovat enemmän tai vähemmän erilaisia kuin tämä. Jossain maailmassa erot ovat ainoastaan kosmeettisia, toisessa taas koko planeetan ilmasto ja kasvusto voi olla tyystin toisenlainen jonkin muinaisuudessa tapahtuneen muutoksen takia. Jossain todellisuudessa mongolit valloittivat Euroopan, jossain taas kristityt terroristit pitävät maailmaa kauhun vallassa. Eri todellisuuksien välillä operoi Liittouma-niminen organisaatio. Vain tietyn geneettisen poikkeuman omaavat henkilöt voivat "siirtyä" todellisuuksien välillä ja hekin vain septus-nimisen aineen avulla. Parhaat siirtyjät Liittouma kouluttaa agenteikseen. Liittouman agentit vaikuttavat tapahtumien kulkuun eri maailmoissa estämällä mahdollisia katastrofeja ja tukemalla valittuja tahoja. Agenttien vaikutuskeinoja on monenlaisia: Sairaskohtauksen teeskentely, jotta lääkäri ei pääsekään ajoissa työpaikalleen, jossa pian räjähtäisi pommi. Kidnappaus. Murha. Mutta ovatko Liittouman tarkoitusperät ainoastaan hyveelliset?

Siirtymässä seurataan Banksille tyypillisesti useaa eri hahmoa: Liittouman huippuagenttia ja salamurhaaja Temudjin Oh'ta; mielisairaalaan suljettua nimetöntä potilasta; Liittouman dikatorista johtohahmoa madame d'Ortolania; Liittoumasta eronnutta vastarintataistelija Mulverhillia; pintaliitäjä-pörssimeklari Adrian Cubbishia, joka tietämättään tulee värvätyksi Liittouman palvelukseen; kiduttajaa, joka tunnetaan nimellä Filosofi. Banksille tyypillisesti aikajanat eivät kulje lineaarisesti ja kertojasta toiseen hypitään tiheällä tahdilla. Arvoituksia asetetaan, tunnelmaa tihennetään, kunnes lopulta kaikki langat yhtyvät loppuhuipennuksessa. Osa tosin ehkä hiukan kömpelösti.

Siirtymän esipuheen mukaan kirja sijoittuu aikaan kahden mullistavan historiallisen tapahtuman välissä, Berliinin muurin murtumisen ja World Trade Centerin terrori-iskun: Edellinen ajankohta symboloi ihmiskuntaa melkein neljä vuosikymmentä varjostaneen maailmanlaajuisen ydintuhon uhan väistymistä ja päätti siten typeryyden aikakauden. Jälkimmäinen aloitti uuden. (s. 12) Hieman yllättäen tästä alussa mainitusta kuvauksesta ei tehdä niin isoa pointtia kuin voisi olettaa. Nuo mainitut tapahtumat jäävät vain viitteiksi, eikä ajankuva näy teoksessa kovin vahvasti ja siihen liittyvät kannanotot jäävät hämärän peittoon rivien väliin. Olen ehkä tottunut Banksilla siihen, että kaikella on merkityksensä, varsinkin jos se tarjoaa tilaisuuden päästä puhumaan politiikkaa ja yhteiskuntafilosofiaa.

Lontoon Cityn pankkimaailma on yksi Siirtymän tapahtumapaikoista.

Kaikki hahmot ovat myös poikkeuksellisen karikatyyrimaisia Banksiksi. Ehkäpä vahvimmaksi nousee mielestäni pörssimeklari Cubbish. Huumekauppiaasta ultrarikkaaksi keinottelijaksi etenevästä hahmosta on tehty niin yliampuva, että se on suorastaan herkullinen. Banks pääsee revittelemään taas inhoaan rajoittamatonta kapitalismia vastaan. Mutta tuohon inhoon sekoittuu myös tietynlaista riemua siitä, kuinka moraalittoman hahmon Cubbishista saakaan luotua. Cubbish on "the one you love to hate", hahmo, joka on mahtava koska sitä ei voi olla vihaamatta.

Siirtymä oli viihdyttävä ja melko helppo lukukokemus monista kertojista ja rinnakkaisista todellisuuksista huolimatta. "Dekkarimainen" voisi olla sana, jolla kuvata sitä, hyvässä ja pahassa. Paljon oli seksiä ja väkivaltaa, jopa kyllästymiseen saakka. Pidin Siirtymästä jokseenkin, mutta se ei ollut mikään mullistava kokemus ja koskettava mestariteos kuten Aseiden käyttö tai Crow Roadin käsikirjoitus, eikä henkeäsalpaava mielikuvituksen taidonnäyte kuten Excession tai Surface Detail. Jonkinlainen kunnianhimoinen välityö, joka ei aivan lunasta kaikkia odotuksia.

Kirja sopii haasteen kohtiin 6. Kirjassa on monta kertojaa, 20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö ja 23. Käännöskirja.