Yann Martel: Piin elämä

Yann Martel: Piin elämä

(Life of Pi, 2001. Suom. Helene Bützow. Tammi, 2012)

Te ette voi osoittaa, kumpi tarina on totta ja kumpi ei

33. Selviytymistarina

"Minulla on tarina, joka saa teidät uskomaan Jumalaan", sanotaan esipuheessa kirjailija Yann Martelille. Martel, tai siis hänen fiktiivinen alter egonsa, kirjaa ylös Kanadan-intialaisen Piscine "Pii" Patelin uskomattoman seikkailun, jolle jo esipuheesta voi päätellä vahvan uskonnollisen pohjavireen. Yleensä olen allerginen allegoriselle kerronnalle. Nytkin se oli vähällä pilata lukukokemuksen. Piin elämä todistaa tarinan viettelevästä magiasta. Se myös väittää, että totuus on valintakysymys.

Ranskalaisen uimahallin mukaan nimetty Piscine Patel kasvaa Intian Pondicherryssä Patelin perheen omistamassa eläintarhassa. Patel luo itselleen uuden identiteetin lyhentämällä hieman kiusallisen etunimensä: Piscinestä tulee Pii, matemaattinen symboli, jonka merkittävyys geometriassa on kuin taivaassa saneltu. Piin herkkiin nuoruusvuosiin vaikuttavat erityisesti kaksi miestä, joilla on sattumalta sama nimi; toinen on biologian opettaja ja toinen muslimimystikko. Piitä kiehtovat hengelliset kysymykset, mutta perhettä järkyttää se, että hän pitää kaikkia uskontoja yhtä oikeina. Pii hakee oppia yhtä aikaa kristinuskosta, islamista ja hindulaisuudesta, mikä närkästyttää kyseisten uskontojen harjoittajia, kun heille selviää Piin uskonnollinen uskottomuus. Piille kaikki uskon ilmenemismuodot ovat yhtä tosia, eivätkä millään tavoin ristiriidassa keskenään. Tärkeintä on usko, eivät sen ulkoiset tunnukset.

Intian 1970-luvun poliittisen kuohunnan vuoksi Patelin perheen isä päättää myydä eläintarhan ja muuttaa perheineen kauas Kanadaan vakaamman tulevaisuuden toivossa. Rahtilaiva Tsimtsum lähtee pitkälle matkalleen kuin Nooan arkki konsanaan, tosin eläimiä on ruumassa huomattavasti enemmän kuin kaksi kutakin lajia. Laiva joutuu myrskyyn ja uppoaa. Ainoana selviytyjänä ihmisistä on pelastusveneeseen ehtinyt Pii. Veneeseen päätyvät Piin lisäksi jalkansa murtanut seepra, hyväntahtoinen orankiemo, nälkäinen hyeena ja valtava bengalintiikeri.

Se oli alle viiden metrin päässä minusta. Kuinka valtava se olikaan! -- Vähäinen kokemukseni pelastusveneeseen joutuneista villieläimistä oli saanut minut luulemaan, että verenvuodatukseen liittyi runsaasti meteliä ja vastarintaa. Nyt kaikki kävi vähin äänin.
(s. 194) 

Kerronnan sävy muuttuu tässä vaiheessa kirjaa. Leppoisahkona kasvutarinana alkanut kertomus muuttuu seikkailuksi ja kamppailuksi selviytymisestä. Pii askartelee itselleen lautan, koska ei ymmärrettävistä syistä tahdo hengailla samassa veneessä bengalintiikerin kanssa. Lukijalle esitellään suhteellisen uskottavasti, kuinka kerätä vettä, säännöstellä ruokaa ja kalastaa hengenpitimikseen tuhansien kilometrien päässä lähimmästä satamasta. Viikkojen kuluessa epätoivo alkaa hiipiä veneeseen, kun pelastusta ei kuulu. Piin ei auta muu kuin kesyttää tiikeri kumppanikseen.

Mitä pidemmälle haaksirikkotarinassa mennään, sitä epäuskottavammaksi se käy. En tässä käy sen enempiä spoilaamaan tarinaa, mutta eräässä vaiheessa mennään jo vahvasti fantasian puolelle, mikä häiritsee, kun niin pitkään on pysytty ainakin pinnallisesti realistisessa kerronnassa. Mutta hetkinen, eikös kirjan alussa puhuttu viljalti uskonnoista? Ja siitä, kuinka tärkeämpää kuin se, mihin uskoo tai ovatko uskonnot keskenään ristiriidassa, on usko itsessään? Siitäkö tässä merenkulkutarinassa onkin kyse, pyhäkoulun oppitunnista? Asiat voivat olla näin tai noin, ja se jää lukijan päätettäväksi. Viimeisen sivujen keskustelu tarinan merkityksestä on miltei raivostuttava. Tämäkö olikin kaikki vain vertauskuvallista? Vai oliko sittenkään?

Jokin tarinassa jäi häiritsemään ja jätti lievän huijatuksi tulemisen tunteen. Sinänsä Piin elämä on vahva esimerkki siitä, kuinka tarina voi johdatella yhteen suuntaan vaikka onkin todellisuudessa viemässä toisaalle. En ole kuitenkaan täysin vakuuttunut siitä, että totuus voisi olla noin simppeli valintakysymys. Tyylin puolesta Martel vie pisteet kotiin, samoin kuin Helene Bützowin tuttuun tapaan hieno suomennos.

Piin elämä täyttää seuraavat Helmet-lukuhaasteen kohdat:
14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan
15. Palkitun kääntäjän kääntämä kirja
23. Kirjassa on mukana meri
26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt
33. Selviytymistarina

Stephen King: The Wind through the Keyhole

Stephen King: The Wind through the Keyhole

(Hodder & Stoughton, 2012)

There was only Roland's voice, rising and falling

29. Kirjassa on lohikäärme

Vuonna 2012 Stephen Kingin jo loppuun saattama Musta torni -sarja sai yllättäen jatkoa. The Wind through the Keyhole sijoittuu kirjasarjan osien neljä ja viisi väliin. Nyt Mustan tornin uusintakierroksella sain sen luettua ensimmäisen kerran, ja luinkin sen kronologisessa järjestyksessä neljännen osan jälkeen.

Matkalla edellisen osan Ihmemaa Oz -trippailuista kohti viidennen osan Callan kylää Rolandin joukkio joutuu hyytävän myrskyn kouriin, joka jäädyttää seudun sekunneissa hengenvaarallisiin lämpötiloihin. Suojautuakseen eriskummalliselta sääilmiöltä seurue hakeutuu hylättyyn kivirakennukseen, jossa Roland alkaa ajankuluksi jälleen kertoa tarinaa nuoruudestaan. Tällä kertaa tarina on kaksiosainen, sillä myös Rolandin kertomassa tarinassa Roland kertoo tarinaa. The Wind through the Keyhole onkin vain yhdellä tapaa lisäosa Musta torni -sarjaan, mutta laajemmassa merkityksessä se on ylistyslaulu tarinankerronnan jalolle taidolle:

'Mayhap I'll tell you two, since it's long until dawn and we can sleep tomorrow away, if we like. These tales nest inside each other. Yet the wind blows through both, which is a good thing. There's nothing like stories on a windy night when folks have found a a warm place in a cold world.'
(s. 34)

Rolandin nuoruusmuistelo sijoittuu aikaan neljännessä osassa kerrottujen tapahtumien jälkeen. Hänet lähetetään ottamaan selvää lähikylässä sattuneista oudoista väkivallanteoista. On kuin erilaiset villieläimet olisivat raa'asti tappaneet kyläläisiä - joka kerralla silminnäkijät kertovat nähneensä eri eläimen, jolla on yliluonnolliset voimat. Epäillään, että kyseessä on muodonmuuttaja, taikavoimilla erilaisiksi pedoiksi muuttuva ihminen. Jälleen yhden iskun jälkeen Roland jututtaa silminnäkijää, nuorta poikaa, joka on syystäkin järkyttynyt näkemästään. Vietyään pojan turvaan hän alkaa poikaa lohduttaakseen kertoa tarinaa nuoresta Tim-pojasta, joka myös joutui näkemään ja kokemaan liian paljon liian varhain.

Timin äiti on miehensä kuoltua mennyt uusiin naimisiin, mutta uusi mies on väkivaltainen juoppo. Uusi mies, Kells, joka oli Timin isän parhaita ystäviä, väittää lohikäärmeen tappaneen Timin isän. Muka hyvää hyvyyttään Kells on ottanut siis parhaan ystävänsä perheen siipiensä suojaan. Mustiin pukeutunut veronkantaja kuitenkin vihjaa, että Kells olisi itse päästänyt Timin isän päiviltä päästäkseen Timin äidin pöksyihin. Satujen paha äitipuoli onkin tällä kertaa isäpuoli, mutta veronkantaja tuo mieleen erään toisen tarinan. Erään kerran Kells pahoinpitelee Timin äidin niin rajusti, että tämä menettää näkönsä. Tim lähtee vaaralliselle matkalle keskelle käymätöntä korpimaata tavatakseen velhon, joka voisi palauttaa äidin näön.
 

The Wind through the Keyhole on sadun ja myytin mailla kulkeva, irrallinen spin off Musta torni -sarjassa, ja se tuntuu nostalgiselta paluulta tuttuihin maisemiin. Eddie, Susannah, Jake ja Oy ovat taustatarinan taustatarinassa vain kulissina tuomassa muistutuksen vanhoista seikkailuista. Rolandin vanha joukkio tuntuu miltei pastisseilta. Mielenkiintoisin sisäkkäistä tarinoista oli nuoren Rolandin kertoma satu Tim-pojasta, joka pyrkii auttamaan äitiään ja pääsemään eroon pahasta isäpuolesta. Se tuntui kuin joltain unohdetulta Grimmin veljesten sadulta, mutta tutuin Stephen King -kääntein. Kirjassa ehkä parasta kuitenkin oli mielikuva ystävysten joukosta, jotka kuluttavat kurjaa iltaa kertomalla ja kuuntelemalla tarinaa. Se toi oudon lämpimän ja kotoisan olon. Parhaat tarinat ovat niitä, joita kuunnellessa tai lukiessa tunnit hujahtavat ja lämpö ja turva täyttävät koko kehon, vaikka itse tarina olisi hyytäväkin.

 

The Wind through the Keyhole ei ole missään nimessä välttämätön osa Musta torni -sarjaa, vaan enemmänkin kuriositeetti niille, jotka tykkäävät palata vanhojen tuttujen hahmojen kanssa vielä yhteen uuteen seikkailuun. Tai tässä tapauksessa kertomukseen vanhasta seikkailusta, joka on itse asiassa kertomus sadun kertomisesta. Helmet-haasteessa tämä kirja täyttää kohdan 29, "kirjassa on lohikäärme", mutta se voisi täyttää myös seuraavat kohdat:

6. Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa

7. Kirja tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan

19. Kirja käsittelee vanhemmuutta

33. Selviytymistarina

47. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta (osittain)