Stephen King: The Dark Tower I - The Gunslinger
(1982. Plume, 2003)
The man in black fled across the desert and the gunslinger followed.
3. Kirja aloittaa sarjan
Ylläolevilla sanoilla alkaa Stephen Kingin seitsenosainen magnum opus, Musta torni, eli alkukielellä The Dark Tower -sarja. Kuten J. R. R. Tolkienin päähän vain putkahti eräänä päivänä Hobitti-teoksen alkulause, myös Stephen Kingin fantasiaeepos lähti yhdestä paperiarkille kirjoitetusta lauseesta Kingin opiskeluaikoina vuonna 1970. Keitä ovat mustapukuinen mies ja revolverimies? Mikä autiomaa? Mikä on ajojahdin syy? Näihin kysymyksiin vastaamiseen King käytti yli kolmekymmentä vuotta ja seitsemän romaania, joista ensimmäinen, The Gunslinger, julkaistiin vuonna 1982.
Oma historiani Mustan tornin kanssa alkoi ollessani 19-vuotias (merkittävä luku romaanisarjassa, muuten) ja suorittaessani siviilipalvelusta kirjastossa. Kirjasarjan viimeinen osa oli juuri ilmestymässä suomeksi, ja veljeni suosituksesta päätin poimia aiemmat osat kirjaston hyllystä. Sarja tempaisi mukaansa, ja vaikuttavan lukukokemuksen jälkeen haalin kirjat pikkuhiljaa myös omaan hyllyyni englanninkielisinä painoksina. Nyt, yksitoista vuotta myöhemmin, päätin palata tuohon maailmaan ja hahmoihin. Olisiko tarina yhtä vetoava? Kuulostaisivatko teokset erilaisilta alkukielellä luettuna? Odotin Mustan tornin uudelleenlukua innolla, johon oli sekoittunut melko tuju annos pelkoa.
The Gunslinger -romaani esittelee sarjan päähenkilö Roland Deschainin, joka jahtaa edellä mainittua mustapukuista miestä loputtomalta tuntuvan autiomaan halki kuin Clint Eastwood konsanaan. Roland on gunslinger, revolverimies, jonkinlainen ritarin, lainvalvojan ja villin lännen lainsuojattoman sekoitus, joka on viimeinen jäänne muinoin sortuneesta Gileadin valtakunnasta. Sen jälkeen maailma on muuttunut, the world has moved on, kuten kirjasarjassa usein toistetaan. Maa on sodan ja hävityksen autioittama. Roland oli aikoinaan nuorin revolverinsa saanut (eli ikään kuin ritariksi lyöty) revolverimies, mihin häntä auttoi enemmän oveluus kuin raaka voima. Mustapukuinen mies taas on mahtava velho, Walter, joka on jollain tavalla Rolandin ja myyttisen mustan tornin välissä.
Maailma on vieras, mutta siinä on jotain oudolla tavalla tuttua: Rolandin esi-isä on eräänlainen kuningas Arthur omine velhoineen, kapakassa hoilataan Hey Judea, ja autiomaan keskellä on rapistunut metroasema. Kingin tuotannossa oleellista on se, että kaikki liittyy aina kaikkeen. On olemassa useita eri todellisuuksia, rinnakkaisia maailmoita, jotka vuotavat toisiinsa. Musta torni on maailmankaikkeuden rakennetta ylläpitävä voima; paikka, jossa kaikki kohtaa, ja joka kannattelee maailmoita yhteen sitovia säteitä. Tuo torni on vaarassa, sillä jokin pahuuden voima pyrkii sortamaan sen ja suistamaan maailmankaikkeudet kaaokseen, ja Walterilla on jotain tekemistä asian kanssa.
Yet suppose further. Suppose that all worlds, all universes, met in a single nexus, a single pylon, a Tower. And within it, a stairway, perhaps rising to the Godhead itself. Would you dare climb to the top, gunslinger? (s. 223)
Roland kohtaa tällä ensimmäisellä etapillaan kohti mustaa tornia epäluuloisen tuppukylän, säteilyn aikaansaamia mutantteja, sekä naispuolisen demonin, joka Rolandin on selätettävä (useammalla tavalla kuin yhdellä). Tärkein kohtaaminen on kuitenkin hylätyllä väliasemalla esiteini-ikäisen pojan, Jake Chambersin, kanssa. Jake on päätynyt Rolandin maailmaan meidän todellisuutemme vuoden 1977 New Yorkista. Viimeinen asia, jonka Jake muistaa, on jääminen auton alle jonkin tumma-asuisen miehen tönäisemänä. Roland haistaa palaneen käryä ja ottaa pojan siipiensä suojaan. Mutta Rolandin on tehtävä uhrauksia matkalla yhä kauemmas pakenevaa tavoitettaan kohti.
Kingillä on usein tapana yhdistellä pop-kulttuuria ja korkeakulttuuria kirjoissaan. Tämä tulee hyvin esille Mustassa tornissa, jonka taustalta voi bongata Sergio Leonen Dollari-trilogian, Tolkienin Keski-Maan, kovaksikeitettyjä dekkareita ja ritariromantiikkaa. Tärkeimäpänä, koko sarjaa ylläpitävänä innoittajana on englantilaisen runoilijan Robert Browningin eeppinen runo, Childe Roland to the Dark Tower Came (1855), jonka sana 'childe' ei suinkaan tarkoita lasta, vaan nuorta ritaria, joka ei ole vielä päässyt koettelemaan voimiaan. Myöhemmissä osissa viittausten määrä kasvaa entisestään.
The Gunslinger julkaistiin alunperin useassa osassa lehdissä, ja sen valitettavasti huomaa. Episodit ovat melko irrallisia, eivätkä kaikki ole lähimainkaan yhtä vahvoja. Rolandin nuoruudesta kertova episodi ja tunneliseikkailu Jaken kanssa olivat selkeästi vahvimpia. Huomattavin poikkeama muuhun Kingin tuotantoon teoksessa on sen kirjoitustyyli. Kingin teosten kanssa on yleensä tottunut leppoisaan, jutustelevaan tyyliin, joka ei juuri vaikeilla sanoilla tai runollisilla vertauksilla henkseleitään paukuttele. The Gunslingerissä asiat ovat oikeastaan päinvastoin, minkä King esipuheessaan tunnustaakin nuoren kirjailijan helmasynniksi. Joillain kirjailijoilla useampisanainen, kuvaileva ja runollinen tyyli toimii erinomaisesti, mutta King on omimmillaan maanläheisemmässä kerronnassa. Se on tosin pakko myöntää, että loputon, rutikuiva autiomaa on todella käsinkosketeltavasti kuvailtu.
The Gunslinger oli nostalginen paluu mielenkiintoiseen kirjasarjaan, mutta se oli myös varsin erilainen kuin muistelin: vaikeampi, epätasaisempi ja raadollisempi. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa kohti seuraavaa osaa, vuonna 1987 julkaistua romaania The Drawing of the Three, jonka muistelen paljon vetävämmäksi. Sarjan aloittaja -kohdan lisäksi The Gunslinger voisi täyttää myös haasteen seuraavat kohdat:
6. Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa
7. Kirjan tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan
22. Kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin
31. Kirjaan tarttuminen hieman pelottaa
36. Runo on kirjassa tärkeässä roolissa
Ylläolevilla sanoilla alkaa Stephen Kingin seitsenosainen magnum opus, Musta torni, eli alkukielellä The Dark Tower -sarja. Kuten J. R. R. Tolkienin päähän vain putkahti eräänä päivänä Hobitti-teoksen alkulause, myös Stephen Kingin fantasiaeepos lähti yhdestä paperiarkille kirjoitetusta lauseesta Kingin opiskeluaikoina vuonna 1970. Keitä ovat mustapukuinen mies ja revolverimies? Mikä autiomaa? Mikä on ajojahdin syy? Näihin kysymyksiin vastaamiseen King käytti yli kolmekymmentä vuotta ja seitsemän romaania, joista ensimmäinen, The Gunslinger, julkaistiin vuonna 1982.
Oma historiani Mustan tornin kanssa alkoi ollessani 19-vuotias (merkittävä luku romaanisarjassa, muuten) ja suorittaessani siviilipalvelusta kirjastossa. Kirjasarjan viimeinen osa oli juuri ilmestymässä suomeksi, ja veljeni suosituksesta päätin poimia aiemmat osat kirjaston hyllystä. Sarja tempaisi mukaansa, ja vaikuttavan lukukokemuksen jälkeen haalin kirjat pikkuhiljaa myös omaan hyllyyni englanninkielisinä painoksina. Nyt, yksitoista vuotta myöhemmin, päätin palata tuohon maailmaan ja hahmoihin. Olisiko tarina yhtä vetoava? Kuulostaisivatko teokset erilaisilta alkukielellä luettuna? Odotin Mustan tornin uudelleenlukua innolla, johon oli sekoittunut melko tuju annos pelkoa.
The Gunslinger -romaani esittelee sarjan päähenkilö Roland Deschainin, joka jahtaa edellä mainittua mustapukuista miestä loputtomalta tuntuvan autiomaan halki kuin Clint Eastwood konsanaan. Roland on gunslinger, revolverimies, jonkinlainen ritarin, lainvalvojan ja villin lännen lainsuojattoman sekoitus, joka on viimeinen jäänne muinoin sortuneesta Gileadin valtakunnasta. Sen jälkeen maailma on muuttunut, the world has moved on, kuten kirjasarjassa usein toistetaan. Maa on sodan ja hävityksen autioittama. Roland oli aikoinaan nuorin revolverinsa saanut (eli ikään kuin ritariksi lyöty) revolverimies, mihin häntä auttoi enemmän oveluus kuin raaka voima. Mustapukuinen mies taas on mahtava velho, Walter, joka on jollain tavalla Rolandin ja myyttisen mustan tornin välissä.
Maailma on vieras, mutta siinä on jotain oudolla tavalla tuttua: Rolandin esi-isä on eräänlainen kuningas Arthur omine velhoineen, kapakassa hoilataan Hey Judea, ja autiomaan keskellä on rapistunut metroasema. Kingin tuotannossa oleellista on se, että kaikki liittyy aina kaikkeen. On olemassa useita eri todellisuuksia, rinnakkaisia maailmoita, jotka vuotavat toisiinsa. Musta torni on maailmankaikkeuden rakennetta ylläpitävä voima; paikka, jossa kaikki kohtaa, ja joka kannattelee maailmoita yhteen sitovia säteitä. Tuo torni on vaarassa, sillä jokin pahuuden voima pyrkii sortamaan sen ja suistamaan maailmankaikkeudet kaaokseen, ja Walterilla on jotain tekemistä asian kanssa.
Yet suppose further. Suppose that all worlds, all universes, met in a single nexus, a single pylon, a Tower. And within it, a stairway, perhaps rising to the Godhead itself. Would you dare climb to the top, gunslinger? (s. 223)
Roland kohtaa tällä ensimmäisellä etapillaan kohti mustaa tornia epäluuloisen tuppukylän, säteilyn aikaansaamia mutantteja, sekä naispuolisen demonin, joka Rolandin on selätettävä (useammalla tavalla kuin yhdellä). Tärkein kohtaaminen on kuitenkin hylätyllä väliasemalla esiteini-ikäisen pojan, Jake Chambersin, kanssa. Jake on päätynyt Rolandin maailmaan meidän todellisuutemme vuoden 1977 New Yorkista. Viimeinen asia, jonka Jake muistaa, on jääminen auton alle jonkin tumma-asuisen miehen tönäisemänä. Roland haistaa palaneen käryä ja ottaa pojan siipiensä suojaan. Mutta Rolandin on tehtävä uhrauksia matkalla yhä kauemmas pakenevaa tavoitettaan kohti.
Kingillä on usein tapana yhdistellä pop-kulttuuria ja korkeakulttuuria kirjoissaan. Tämä tulee hyvin esille Mustassa tornissa, jonka taustalta voi bongata Sergio Leonen Dollari-trilogian, Tolkienin Keski-Maan, kovaksikeitettyjä dekkareita ja ritariromantiikkaa. Tärkeimäpänä, koko sarjaa ylläpitävänä innoittajana on englantilaisen runoilijan Robert Browningin eeppinen runo, Childe Roland to the Dark Tower Came (1855), jonka sana 'childe' ei suinkaan tarkoita lasta, vaan nuorta ritaria, joka ei ole vielä päässyt koettelemaan voimiaan. Myöhemmissä osissa viittausten määrä kasvaa entisestään.
The Gunslinger julkaistiin alunperin useassa osassa lehdissä, ja sen valitettavasti huomaa. Episodit ovat melko irrallisia, eivätkä kaikki ole lähimainkaan yhtä vahvoja. Rolandin nuoruudesta kertova episodi ja tunneliseikkailu Jaken kanssa olivat selkeästi vahvimpia. Huomattavin poikkeama muuhun Kingin tuotantoon teoksessa on sen kirjoitustyyli. Kingin teosten kanssa on yleensä tottunut leppoisaan, jutustelevaan tyyliin, joka ei juuri vaikeilla sanoilla tai runollisilla vertauksilla henkseleitään paukuttele. The Gunslingerissä asiat ovat oikeastaan päinvastoin, minkä King esipuheessaan tunnustaakin nuoren kirjailijan helmasynniksi. Joillain kirjailijoilla useampisanainen, kuvaileva ja runollinen tyyli toimii erinomaisesti, mutta King on omimmillaan maanläheisemmässä kerronnassa. Se on tosin pakko myöntää, että loputon, rutikuiva autiomaa on todella käsinkosketeltavasti kuvailtu.
The Gunslinger oli nostalginen paluu mielenkiintoiseen kirjasarjaan, mutta se oli myös varsin erilainen kuin muistelin: vaikeampi, epätasaisempi ja raadollisempi. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa kohti seuraavaa osaa, vuonna 1987 julkaistua romaania The Drawing of the Three, jonka muistelen paljon vetävämmäksi. Sarjan aloittaja -kohdan lisäksi The Gunslinger voisi täyttää myös haasteen seuraavat kohdat:
6. Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa
7. Kirjan tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan
22. Kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin
31. Kirjaan tarttuminen hieman pelottaa
36. Runo on kirjassa tärkeässä roolissa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti