Taru Anttonen & Jukka Vornanen: Lihansyöjien maa - miksi suomalaisten ruokavalion on muututtava
(Into, 2016)
Eettisempää lihaa etsimässä
23. Kirjassa on mukana meri
Lihan syöminen joka aterialla päivittäin ei ole millään tavalla ekologisesti kestävää. Lihan teollinen tuotanto vaatii niin paljon ympäristöltä, ettei sen kuormittavuus ole missään suhteessa siitä saatavaan hyötyyn, varsinkin kun prosessoitu liha ei välttämättä ole edes erityisen maukasta. Samalla kaupasta saatava liha on ihmisten mielikuvissa etääntynyt yhä kauemmas niistä eläimistä, joista liha on peräisin. Lihan tuotanto pyritään maksimoimaan sitä tuottavien eläinten, tuntevien olentojen, hyvinvoinnin kustannuksella. Olen alkanut tarkkailla omia syömistottumuksiani viime aikoina ja havahtunut siihen, kuinka paljon lihaa todella syön. Halusin perehtyä lihansyöntiin ja sen ympäristövaikutuksiin ja eettisiin puoliin hieman nettikeskusteluja syvemmin. Tartuin kirjakaupassa siis tietokirjaan, joka ei peittele tarkoitusperiään: Taru Anttosen ja Jukka Vornasen teokseen Lihansyöjien maa - miksi suomalaisten ruokavalion on muututtava.
Anttosen tausta on yhteiskuntatieteissä, mutta omakohtaista kokemusta eläinten kasvatukseen hän on saanut perheensä maitotilalla. Vornanen on väitöskirjaansa viimeistelevä kulttuurihistorian tutkija, jonka tutkimuskohteena on kasvissyönnin historia Suomessa. Kirjoittajat myöntävät heti kirjan esipuheessa, etteivät he ole ravitsemustieteilijöitä, joten niihin liittyviin asioihin he eivät puutu syvällisesti. Kirjan näkökulma on enemmän sosiologinen ja eettinen.
Kirja on jaettu neljään osaan, jotka tarkastelevat lihansyönnin yleistymistä suomalaisessa ruokapöydässä, lihan teollisen tuotannon vaikutusta ympäristöön, eläinten oloja sekä vaihtoehtojen pohdintaa lihansyönnille. Näkökulma tulee vahvasti esille jo kirjan alaotsikossa: suomalaisten ruokavalion on muututtava. Tämä tuodaan avoimesti esille, ja kirja pyrkii suoraan vaikuttamaan lukijoihinsa:
Meillä on omat intressimme. Olemme huolissamme siitä, mitä kiihtyvä ilmastonmuutos tekee planeetallemme. Olemme huolissamme eläinten hyvinvoinnista. Haluamme, että suomalaiset vähentävät lihankulutustaan myös terveytensä takia. Erityisesti toivonne, että suomalaisilla olisi tarpeeksi tietoa siitä, miten ruokavaliomme vaikuttaa ympäristöön, sen flooraan ja faunaan, ja meihin itseemme.
(s. 14)
Kirjassa on havaittavissa kaksi eri argumentointityyliä. Toisaalta on historiallinen tilastoihin pohjautuva tapa, joka on ehkä tutumpi tieteellisistä artikkeleista, ja toisaalta journalistinen ja silminnäkijähavaintoihin pohjautuva argumentointi. Huomaan itse pitäväni ensin mainittua luotettavampana. Vaikka historiallinen katsaus on kuivempaa luettavaa kuin minä-muodossa kirjoitettu reportaasi kalkkunatilan teurastuslinjalta, on juuri sen tunteettomuus ja akateeminen etäisyys vaikuttavampaa kuin selkeästi tunnereaktioihin luottava tyyli. Toki graafiset kuvailut eläinten oloista jäävät paremmin mieleen ja sopivat myös kirjan funktioon ihmisten silmien avaajina, mutta liika voi olla liikaa, ja tämä argumentointityyli voidaan helposti ohittaa sensaatiojournalismina.
Luvut, jotka käsittelevät eläinten hyvinvointia, kärsivät tästä tunteellisesta retoriikasta muita lukuja enemmän. Katsaus suomalaisten ruokatottumusten muutokseen ja pohdinnat eettisempien vaihtoehtojen kehittämiseksi ovat kirjan vakuuttavinta antia. Luvut lihatuotannon ekologisista vaikutuksista ovat kylmääviä, ja niistä olisin lukenut mieluusti lisääkin. Myös loppupuolen keskustelu eettisemmista vaihtoehdoista ja mitä ongelmia niihin liittyy, esimerkiksi kalastuksesta tai sirkkatuotannosta, oli hyvin kiintoisaa, ja haluaisin tietää niistä lisää. Onneksi kirjan lähdeluettelo on laaja ja viittaukset selkeitä, joten lisätiedon saanti tulee helpoksi. Kirjoitin jo muistiin parikin teosta lähdeluettelosta, joihin mielelläni tutustun, kunhan saan ne kirjastosta lainatuksi jonain päivänä.
Lihansyöjien maa onnistuu tehtävässään, eli saa ainakin minut lukijana tarkastelemaan omia ruokatottumuksiani kriittisemmin. Täysin purematta en teoksen argumentteja niele, sillä tunteisiin vetoava argumentointityyli syö paikoin uskottavuutta, vaikka asiasisältö sinänsä pitäisikin paikkansa. Puns not intended.
Kirja täyttää seuraavat Helmet-lukuhaasteen kohdat:
9. Kirjan kansi on yksivärinen
17. Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa
23. Kirjassa on mukana meri
Lihan syöminen joka aterialla päivittäin ei ole millään tavalla ekologisesti kestävää. Lihan teollinen tuotanto vaatii niin paljon ympäristöltä, ettei sen kuormittavuus ole missään suhteessa siitä saatavaan hyötyyn, varsinkin kun prosessoitu liha ei välttämättä ole edes erityisen maukasta. Samalla kaupasta saatava liha on ihmisten mielikuvissa etääntynyt yhä kauemmas niistä eläimistä, joista liha on peräisin. Lihan tuotanto pyritään maksimoimaan sitä tuottavien eläinten, tuntevien olentojen, hyvinvoinnin kustannuksella. Olen alkanut tarkkailla omia syömistottumuksiani viime aikoina ja havahtunut siihen, kuinka paljon lihaa todella syön. Halusin perehtyä lihansyöntiin ja sen ympäristövaikutuksiin ja eettisiin puoliin hieman nettikeskusteluja syvemmin. Tartuin kirjakaupassa siis tietokirjaan, joka ei peittele tarkoitusperiään: Taru Anttosen ja Jukka Vornasen teokseen Lihansyöjien maa - miksi suomalaisten ruokavalion on muututtava.
Anttosen tausta on yhteiskuntatieteissä, mutta omakohtaista kokemusta eläinten kasvatukseen hän on saanut perheensä maitotilalla. Vornanen on väitöskirjaansa viimeistelevä kulttuurihistorian tutkija, jonka tutkimuskohteena on kasvissyönnin historia Suomessa. Kirjoittajat myöntävät heti kirjan esipuheessa, etteivät he ole ravitsemustieteilijöitä, joten niihin liittyviin asioihin he eivät puutu syvällisesti. Kirjan näkökulma on enemmän sosiologinen ja eettinen.
Kirja on jaettu neljään osaan, jotka tarkastelevat lihansyönnin yleistymistä suomalaisessa ruokapöydässä, lihan teollisen tuotannon vaikutusta ympäristöön, eläinten oloja sekä vaihtoehtojen pohdintaa lihansyönnille. Näkökulma tulee vahvasti esille jo kirjan alaotsikossa: suomalaisten ruokavalion on muututtava. Tämä tuodaan avoimesti esille, ja kirja pyrkii suoraan vaikuttamaan lukijoihinsa:
Meillä on omat intressimme. Olemme huolissamme siitä, mitä kiihtyvä ilmastonmuutos tekee planeetallemme. Olemme huolissamme eläinten hyvinvoinnista. Haluamme, että suomalaiset vähentävät lihankulutustaan myös terveytensä takia. Erityisesti toivonne, että suomalaisilla olisi tarpeeksi tietoa siitä, miten ruokavaliomme vaikuttaa ympäristöön, sen flooraan ja faunaan, ja meihin itseemme.
(s. 14)
Kirjassa on havaittavissa kaksi eri argumentointityyliä. Toisaalta on historiallinen tilastoihin pohjautuva tapa, joka on ehkä tutumpi tieteellisistä artikkeleista, ja toisaalta journalistinen ja silminnäkijähavaintoihin pohjautuva argumentointi. Huomaan itse pitäväni ensin mainittua luotettavampana. Vaikka historiallinen katsaus on kuivempaa luettavaa kuin minä-muodossa kirjoitettu reportaasi kalkkunatilan teurastuslinjalta, on juuri sen tunteettomuus ja akateeminen etäisyys vaikuttavampaa kuin selkeästi tunnereaktioihin luottava tyyli. Toki graafiset kuvailut eläinten oloista jäävät paremmin mieleen ja sopivat myös kirjan funktioon ihmisten silmien avaajina, mutta liika voi olla liikaa, ja tämä argumentointityyli voidaan helposti ohittaa sensaatiojournalismina.
Luvut, jotka käsittelevät eläinten hyvinvointia, kärsivät tästä tunteellisesta retoriikasta muita lukuja enemmän. Katsaus suomalaisten ruokatottumusten muutokseen ja pohdinnat eettisempien vaihtoehtojen kehittämiseksi ovat kirjan vakuuttavinta antia. Luvut lihatuotannon ekologisista vaikutuksista ovat kylmääviä, ja niistä olisin lukenut mieluusti lisääkin. Myös loppupuolen keskustelu eettisemmista vaihtoehdoista ja mitä ongelmia niihin liittyy, esimerkiksi kalastuksesta tai sirkkatuotannosta, oli hyvin kiintoisaa, ja haluaisin tietää niistä lisää. Onneksi kirjan lähdeluettelo on laaja ja viittaukset selkeitä, joten lisätiedon saanti tulee helpoksi. Kirjoitin jo muistiin parikin teosta lähdeluettelosta, joihin mielelläni tutustun, kunhan saan ne kirjastosta lainatuksi jonain päivänä.
Lihansyöjien maa onnistuu tehtävässään, eli saa ainakin minut lukijana tarkastelemaan omia ruokatottumuksiani kriittisemmin. Täysin purematta en teoksen argumentteja niele, sillä tunteisiin vetoava argumentointityyli syö paikoin uskottavuutta, vaikka asiasisältö sinänsä pitäisikin paikkansa. Puns not intended.
Kirja täyttää seuraavat Helmet-lukuhaasteen kohdat:
9. Kirjan kansi on yksivärinen
17. Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa
23. Kirjassa on mukana meri
