sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Ève Curie: Äitini, Marie Curie

Ève Curie: Äitini, Marie Curie

(Madame Curie, 1938. Suom. Reino Silvanto. WSOY, 1938)


Menestystä ja koettelemusta


47. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta

Oli ilo huomata, kun tämän vuoden Nobel-palkintoja jaettiin, että sekä kemian että fysiikan aloilla palkittiin pitkästä aikaa myös nainen. Tähän harvalukuiseen tieteentekijöiden kermaan liittyivät laserfysiikan tutkimuksillaan Donna Strickland (kolmantena historiassa) ja kemian saralta Frances Arnold (viidentenä historiassa), jonka tutkimukset käsittelivät suunnatun evoluution hyödyntämistä entsyymien valmistuksessa. On kuitenkin edelleen vain yksi henkilö, joka on voittanut sekä fysiikan että kemian Nobel-palkinnon, ja hän on Marie Curie. Ensimmäisen elämäkerran kyseisestä tieteen historian jättiläisestä kirjoitti Marien tytär, Ève, joka toisin kuin äitinsä, isänsä ja sisarensa Irène, suuntautui luonnontieteiden sijaan journalistin uralle.

Maria Skłodowska syntyi Venäjän imperiumiin kuuluneessa Puolassa vuonna 1867. Skłodowskien perhe kuului ylempään keskiluokkaan. Molemmat vanhemmat olivat opettajia, ja perheessä kunnioitettiin opiskelua, ahkeraa työntekoa ja vieraiden kielten osaamista. Venäjän sortovalta jätti jälkensä heräävän kansallistunteen Puolassa, ja Mariaan tarttui lapsesta asti väkevä rakkaus isänmaataan kohtaan. Puolankielinen opetus oli lailla kielletty, joten Marian vanhemmat pitivät oppitunteja salassa, ja kirjat vaihdettiin salamannopeasti käsitöihin, jos venäläinen tarkastaja sattui paikalle. Perhe oli läheinen ja rakastava, mistä kertovat lasten lukuisat hellittelynimet.

Perhe ei asemastaan huolimatta ollut varakas, ja kun koulu lakkautettiin, leipä piti hankkia pieninä murusina yksityistunteja pitämällä. Lavantauti ja tuberkuloosi riehuivat, ja tauti vei perheestä äidin ja vanhimman tyttären. Bronislawa-sisko ja Josef-veli lähtivät opiskelemaan lääketiedettä Marian jäädessä huolehtimaan isästään. Isä opetti varsovalaisia nuoria miehiä ja naisia salaa, ja Maria työskenteli kotiopettajattarena lähiseuduilla. Ennen pitkää kuitenkin Mariallekin tarjoutui mahdollisuus lähteä opiskelemaan Pariisiin, mutta kovaa työtä se vaati köyhältä, joskin lahjakkaalta tytöltä.

Pariisissa Maria eli niukasti ja työlle omistautuen. Työtoveriksi päätyi nelissäkymmenissä oleva tiedemies Pierre Curie. Pakkomielteinen rakkaus tieteeseen yhdisti Mariaa (joka pariisilaistuttuaan käytti nimestään ranskalaista muotoa Marie) ja Pierreä, ja tiedonrakkaus muuttui romanttiseksi rakkaudeksi. Curiet tutkivat vasta löydettyä aineen ominaisuutta, joka tultiin tuntemaan radioaktiivisuutena. Wilhelm Röntgenin ja Henri Becquerelin välittömässä vanavedessä Curiet löysivät uusia alkuaineita, radiumin ja Marien kotimaan mukaan nimetyn poloniumin. Yhdessä työpari saavutti Henri Becquerelin kanssa ensimmäisen Nobel-palkintonsa - mistä elämäkerturi Ève Curie kuivakkaan leikkisästi toteaa tulevan heidän perheelleen traditio.

Onnettomuus kohtasi Curieita, kun hajamielinen Pierre jäi hevosvaunujen alle ja kuoli välittömästi. Marie jäi yksin kahden tyttären kanssa. Nuorena eloisa ja iloinen Marie turrutti tunteensa ja muuttui viileäksi ja etäiseksi rakkaan aviomiehen kuoleman jälkeen. Itsetuhoisetkin ajatukset liikkuivat hänen mielessään. Marie ei koskaan täysin toipunut menetyksestä, vaikka henkilökohtaisella urallaan saavutti vielä mainetta ja kunniaa, joihin hän ei koskaan tottunut.

Ève Curien näkökulma on poikkeuksellinen, sillä hän kertoo paitsi suuren tieteentekijän, myös oman äitinsä ja perheensä tarinaa. Näkökulma ei yritäkään olla puolueeton, vaan on avoimen ihaileva ja perhettä puolusteleva. Ihailu ja puolustelu käyvät järkeen ja ovat varmasti olleet tarpeenkin, sillä Curieta ei aina kohdeltu yhtä arvostavasti. Curien puolalaistaustaa ei ajan lehdistössä unohdettu, ja se vedettiin usein todisteeksi häntä vastaan, paitsi silloin kun Curie saavutti mainetta nobelistina, jolloin häntä pidettiin koko Ranskan ylpeytenä. Curien romanttiset suhteet Pierren kuoleman jälkeen kuitataan panetteluna:

Oppinutta, itsensä työlle pyhittänyttä naista, jonka elämä on aina ollut arvokasta, joskin vaatimatonta ja jo useina vuosina säälittävän vaiketa, syytetään avioliiton ja sellaisen nimen häpäisemisestä, jota hän kantaa kunniakkaasti ja suorastaan ylivoimaisen loistavasti.
(s. 321) 

Ève Curie tulee myös paljastaneekseen asioita itsestään. Hän ei käsittele Curien tieteellisiä löydöksiä erityisen syvällisesti, mikä toisaalta keventää ja helpottaa lukukokemusta luonnontieteisiin perehtymättömällekin, mutta se toisaalta myös rivien välissä kertoo Èven omasta ulkopuolisuuden tunteesta suurten tieteilijöiden suvussa. Myös muistot etäisestä, työlle omistautuneesta äidistä ovat vain yhtäältä ihailevia ja toisaalta myös katkeria ja syyttäviä. Ève kirjoittaa kuitenkin kauniisti ja journalistin silmällä värittää yksityiskohtia käsinkosketelteviksi, vaikka ei luonnollisestikaan ole voinut olla paikalla itse.

Kirjan piirtämä kuva Marie Curiesta on elävä ja herkkä. Lapsen näkökulma tuo siihen oman kerroksensa. Elämäkertana se on epätäydellinen sen puolueellisuuden vuoksi, mutta kirjallisena teoksena se on hieno. Varsinkin Marien lapsuus on kuvattu kuin parhaassa kaunokirjallisuudessa. Äitini, Marie Curie on sekä elämäkerta että kunnianosoitus kuolleelle äidille kaikkine äitisuhteen puolineen.

Helmet-lukuhaasteen sopivia kohtia tälle kirjalle ovat:
1. Kirjassa muutetaan
14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan
16. Kirjassa luetaan kirjaa
19. Kirja käsittelee vanhemmuutta
24. Surullinen kirja
30. Kirja liittyy ensimmäisen maailmansodan aikaan
32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan
34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta
47. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta
48. Haluaisit olla kirjan päähenkilö

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti