Stieg Larsson: Millennium-trilogia

Stieg Larsson: Millennium-trilogia

Miehet jotka vihaavat naisia
Tyttö joka leikki tulella
Pilvilinna joka romahti

(Män som hatar kvinnor, 2005
Flickan som lekte med elden, 2006
Luftslottet som sprängdes, 2007
Suom. Marja Kyrö. WSOY, 2006 - 2008)

Mestarietsivä Kalle Blomkvist

 

10. Ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema kirja
38. Kirjan kannessa on kulkuneuvo
21. Kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi

Tapojeni vastaisesti kokoan nyt useamman kirjan yhden blogitekstin alle. Tähän on kuitenkin perusteltu syy, tai itse asiassa parikin. Ensimmäinen on se, että Stieg Larssonin ilmiöksi noussutta rikostrilogiaa toimittaja Mikael Blomkvististä ja hakkeri Lisbeth Salanderista voidaan pitää yhtenä ja samana tarinana, ainakin osittain. Toinen on syy on se, että luin kirjat nopeina välipaloina maaliskuussa, enkä hoksannut tehdä niistä muistiinpanoja luullen, että ehtisin kirjoittaa niistä hieman lähempänä lukuhetkeä. Parempi myöhään ja vähän tekstiä kuin ei milloinkaan minkäänlaista, joten nyt siis käsittelen koko trilogiaa tämän yhden blogitekstin alla.

Mikael Blomkvist on arvostetun Millennium-lehden toimittaja. Millennium erikoistuu poliittiseen journalismiin kentän vasemmalla laidalla sekä paljastamaan korruptiota ja kaikenlaista vilunkipeliä. Ensimmäisen kirjan alussa tosin Blomkvistin paljastusjuttu on mennyt metsään, sillä edessä on kunnianloukkausyyte teollisuusmoguli Wennerströmiä vastaan tehdyistä syytöksistä, jotka eivät yllättäen olekaan vesitiiviitä. Oikeudenkäyntiä edeltävän hyllytyksen aikana Blomkvist saa erikoisen työtarjouksen toisaalta.

Vauraan teollisuussuvun entinen päämies Henrik Vanger saa joka vuosi samana päivänä kukkalähetyksen, jonka lähettäjä on mysteeri. Vanger epäilee kukkien liittyvän vuosikymmeniä sitten kadonneeseen Harriet-tyttöön, jonka Vanger epäilee tulleen murhatuksi. Suvun omistamalla ja tapahtumahetkellä eristyksissä olleella saarella murhaa ei olisi voinut tehdä kukaan muu kuin suvun jäsen. Vanger palkkaa Mikaelin selvittämään, mitä tuona kuusikymmenluvun kesäisenä päivänä todella tapahtui. Avukseen Mikael saa hieman yllättäen epäsosiaalien hakkerinero Lisbeth Salanderin.

Ensimmäinen kirja, Miehet jotka vihaavat naisia, keskittyy enemmän Mikael Blomkvistin tutkimuksiin hänen selvittäessään Vangerin suvun historiaa ja sen jäsenten mahdollisia motiiveja Harrietin surmaamiseen. Kaksi jälkimmäistä osaa, Tyttö joka leikki tulella ja Pilvilinna joka romahti taas keskittyvät vahvasti show'n varastavan Lisbethin hahmoon. Lisbeth on julistettu holhouksenalaiseksi epämääräisissä olosuhteissa. Lapsuuden ja teini-iän Lisbeth on viettänyt laitoksissa, ja aikuisuuden kynnyksellä on ollut vaarassa hairahtua kaidalta tieltä ties minne. Kaikkien asiakirjojen mukaan Lisbeth on vailla täyttä ymmärrystä eikä kykene ottamaan vastuuta muun muassa taloudenhoidostaan. Kuitenkin Lisbeth on ilmiselvä nero, joka lukee yliopistotason matematiikkaa huvikseen ja kykenee saamaan selville kenestä hyvänsä mitä hyvänsä - kunhan siitä on jäänyt jokin jälki tietokoneelle. Ja kaikestahan jää. Mikaelille Lisbethistä tulee korvaamaton apu. Kirjojen numero kaksi ja kolme aikana Lisbeth kuitenkin makaa sairaalan sängyssä syytteessä murhasta, joten hänen hakkerikykynsä ovat poissa pelistä. Mikaelin on siis vuorostaan autettava häntä omalla tavallaan.

Trilogia on vahvasti juonivetoinen, mutta hahmojen luonteetkin saavat onneksi tilaa. Mikael Blomkvist on narkomaniaa hipovalla tavalla työlleen omistautunut toimittaja, jossa on enemmän kuin hippusen salapoliisin vikaa. Blomkvist on suorapuheinen, välitön ja naisten suosiossa, "mies jonka kanssa naisen on helppo harrastaa seksiä". Kuinka paljon tässä on Larssonin omaa miesihannetta, se jääköön jokaisen itse spekuloitavaksi, mutta selkeästi ihaillen hän päähenkilöstään ja tämän valloituksista kirjoittaa. Lisbeth Salander on mustiin pukeutuva, tatuoitu kyberpunkkari, jota useasti verrataan Peppi Pitkätossuun. Samanlaista anarkiaa Lisbethissä tavallaan onkin, mutta Lisbethin anarkia on kyynistä ja nihilististä siinä missä Peppi on riemukas ja räiskyvä. Molempien käsittelyssä paha saa silti palkkansa. Lisbethin yiluonnolliset hakkerinkyvyt, kieli- ja muuntautumistaito ja tuuri selviytyä mahdottomista paikoista koettelevat uskottavuuden rajoja, mutta viihdyttävyyden eteen kenties siitä voikin hieman tinkiä.

Mikael ja Lisbeth ovat epäilyksettä kirjasarjan päähenkilöt, mutta näkökulma ei rajoitu pelkästään heihin. Tapahtumia kuvataan myös muiden henkilöiden näkökulmista, ja mitä pidemmälle tarinassa mennään, sitä enemmän henkilöitä liittyy mukaan kerrontaan. Osa tosin vain käväisee näyttämöllä poistuakseen pian unohduksiin. Toisen kirjan aikana Lisbeth häivytetään kertojan roolista tämän ollessa pakosalla murhasyytökset niskassaan, mikä lisää tehokkaasti jännitystä ja lukijan epävarmuutta tapahtumien todellisesta kulusta.

Kerronta on varsin laveaa, ja miljöön kuvailu yksityiskohtaista - paikoin jopa liiankin. Trilogia tuntuu välillä pitkältä eväsretkeltä loputtomine kahvien keittämisineen ja maksamakkaravoileipineen (onko mitään pohjoismaisempaa?), ja toisaalta taas esimerkiksi Lisbethin tietokonearsenaalin vuolaat luettelot tuntuvat huvittavilta, kun tietotekniikalla on taipumus vanheta nopeasti. Seksiä trilogiassa on myös suorastaan tarpeettoman paljon, mutta helpotuksena sanottakoon, etteivät seksikohtaukset ole sentään aivan korvia punottavan nolosti kirjoitettuja.

Trilogian ensimmäinen osa on mielestäni ehdottomasti sarjan paras. Sen juoni on tiivis, eikä se ole dekkari kliseisimmästä päästä, sillä se pääsee luotaamaan myös joitain yhteiskunnallisia epäkohtia sangen ansiokkaasti. Jotenkin huomaa, että Stieg Larsson itsekin on toimittaja, sen verran kiehtovasti hän kuvaa Blomkvistin tutkivaa journalismia tämän päätyessä syvemmälle ja syvemmälle kansankodin synkkiin salaisuuksiin, joita kaikkia sitoo yhteen koko yhteyskunnan läpäisevä naisviha. Kaksi jälkimmäistä osaa ovat yhtä ja samaa tarinaa, joten ne ovat hieman erillään ensimmäisestä osasta. Millennium-trilogian kutsuminen trilogiaksi on siis ehkä liioittelua - enemmänkin se on yksi hieno kirja, jolle tehtiin kaksiniteinen jatko-osa. Sarjan jälkimmäiset osat kaipaisivat tiivistämistä, sillä uusia käänteitä ja hahmoja esitellään hätäillen ja tuhlaillen. Kirjasarjan edetessä myös lukijan valmius uskoa epäuskottaviakin käänteitä joutuu koetukselle, kun sarjan pahikset ja kaiken takana olevat salaliitot alkavat saavuttaa jo jamesbondmaisia sfäärejä.

Viihdyin kirjojen parissa, ensimmäisen osan parissa kovastikin, vaikka loppua kohden ehkä kirjailijan huolimattomuus tuntui kasvavan. Olen perinteisesti ollut vähän huono tarttumaan dekkareihin tai sellaisiksi luokiteltaviin kirjoihin kaavamaisuuden ja kliseisyyden pelossa. Näitten pelkojen toteutumiselta onneksi vältyin. Puolisoni lykkäsi sarjan ensimmäisen osan käteeni saatesanoilla "jos luet jonkin dekkarin niin lue tämä", siksipä se täyttää Helmet-haasteen kohdan 10, "ystävän tai perheenjäsenen sinulle suosittelema kirja". Samasta syystä valitsin yhden kirjan täyttämään kohdan 21, "kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi". Jokin kohta oli vielä löydettävä yhdelle kirjalle, joten Tyttö joka leikki tulella saa luvan täyttää kohdan 38, "kirjan kannessa on kulkuneuvo".

"Nähtävästi olen niin kutsuttu epäluotettava kertoja"

Iain Banks: Siirtymä

(Transition, 2009. Suom. Sari Karhulahti. Gummerus, 2013)

37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta

Siirtymä on toinen lukemani Banks tälle vuodelle ja yksi niistä muutamasta suomennetusta ei-scifi-teoksesta. Scifi on toki laaja käsite, ja vaikka tässä ei matkailla avaruudessa, perustuu juoni silti rinnakkaisten maailmankaikkeuksien teoriaan ja ajatukseen niiden välillä liikkumisesta, eli "siirtymisestä". Ihan arkipäivässä ei siis liikuta, vaikka kirja julkaistiinkin Iain Banks -nimellä (scifi-teoksille varatun Iain M. Banks -nimen sijaan).

Tämä maailma ei ole ainoa mahdollinen. On myös lukemattomia muita, jotka ovat enemmän tai vähemmän erilaisia kuin tämä. Jossain maailmassa erot ovat ainoastaan kosmeettisia, toisessa taas koko planeetan ilmasto ja kasvusto voi olla tyystin toisenlainen jonkin muinaisuudessa tapahtuneen muutoksen takia. Jossain todellisuudessa mongolit valloittivat Euroopan, jossain taas kristityt terroristit pitävät maailmaa kauhun vallassa. Eri todellisuuksien välillä operoi Liittouma-niminen organisaatio. Vain tietyn geneettisen poikkeuman omaavat henkilöt voivat "siirtyä" todellisuuksien välillä ja hekin vain septus-nimisen aineen avulla. Parhaat siirtyjät Liittouma kouluttaa agenteikseen. Liittouman agentit vaikuttavat tapahtumien kulkuun eri maailmoissa estämällä mahdollisia katastrofeja ja tukemalla valittuja tahoja. Agenttien vaikutuskeinoja on monenlaisia: Sairaskohtauksen teeskentely, jotta lääkäri ei pääsekään ajoissa työpaikalleen, jossa pian räjähtäisi pommi. Kidnappaus. Murha. Mutta ovatko Liittouman tarkoitusperät ainoastaan hyveelliset?

Siirtymässä seurataan Banksille tyypillisesti useaa eri hahmoa: Liittouman huippuagenttia ja salamurhaaja Temudjin Oh'ta; mielisairaalaan suljettua nimetöntä potilasta; Liittouman dikatorista johtohahmoa madame d'Ortolania; Liittoumasta eronnutta vastarintataistelija Mulverhillia; pintaliitäjä-pörssimeklari Adrian Cubbishia, joka tietämättään tulee värvätyksi Liittouman palvelukseen; kiduttajaa, joka tunnetaan nimellä Filosofi. Banksille tyypillisesti aikajanat eivät kulje lineaarisesti ja kertojasta toiseen hypitään tiheällä tahdilla. Arvoituksia asetetaan, tunnelmaa tihennetään, kunnes lopulta kaikki langat yhtyvät loppuhuipennuksessa. Osa tosin ehkä hiukan kömpelösti.

Siirtymän esipuheen mukaan kirja sijoittuu aikaan kahden mullistavan historiallisen tapahtuman välissä, Berliinin muurin murtumisen ja World Trade Centerin terrori-iskun: Edellinen ajankohta symboloi ihmiskuntaa melkein neljä vuosikymmentä varjostaneen maailmanlaajuisen ydintuhon uhan väistymistä ja päätti siten typeryyden aikakauden. Jälkimmäinen aloitti uuden. (s. 12) Hieman yllättäen tästä alussa mainitusta kuvauksesta ei tehdä niin isoa pointtia kuin voisi olettaa. Nuo mainitut tapahtumat jäävät vain viitteiksi, eikä ajankuva näy teoksessa kovin vahvasti ja siihen liittyvät kannanotot jäävät hämärän peittoon rivien väliin. Olen ehkä tottunut Banksilla siihen, että kaikella on merkityksensä, varsinkin jos se tarjoaa tilaisuuden päästä puhumaan politiikkaa ja yhteiskuntafilosofiaa.

Lontoon Cityn pankkimaailma on yksi Siirtymän tapahtumapaikoista.

Kaikki hahmot ovat myös poikkeuksellisen karikatyyrimaisia Banksiksi. Ehkäpä vahvimmaksi nousee mielestäni pörssimeklari Cubbish. Huumekauppiaasta ultrarikkaaksi keinottelijaksi etenevästä hahmosta on tehty niin yliampuva, että se on suorastaan herkullinen. Banks pääsee revittelemään taas inhoaan rajoittamatonta kapitalismia vastaan. Mutta tuohon inhoon sekoittuu myös tietynlaista riemua siitä, kuinka moraalittoman hahmon Cubbishista saakaan luotua. Cubbish on "the one you love to hate", hahmo, joka on mahtava koska sitä ei voi olla vihaamatta.

Siirtymä oli viihdyttävä ja melko helppo lukukokemus monista kertojista ja rinnakkaisista todellisuuksista huolimatta. "Dekkarimainen" voisi olla sana, jolla kuvata sitä, hyvässä ja pahassa. Paljon oli seksiä ja väkivaltaa, jopa kyllästymiseen saakka. Pidin Siirtymästä jokseenkin, mutta se ei ollut mikään mullistava kokemus ja koskettava mestariteos kuten Aseiden käyttö tai Crow Roadin käsikirjoitus, eikä henkeäsalpaava mielikuvituksen taidonnäyte kuten Excession tai Surface Detail. Jonkinlainen kunnianhimoinen välityö, joka ei aivan lunasta kaikkia odotuksia.

Kirja sopii haasteen kohtiin 6. Kirjassa on monta kertojaa, 20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö ja 23. Käännöskirja.