"Suspended between radiance and darkness"

Carson McCullers: The Heart Is a Lonely Hunter

(1940. Penguin Books, 1977)

30. Kirjan nimessä on tunne

Carson McCullers syntyi Georgian osavaltiossa Yhdysvalloissa vuonna 1917. Hänen pääteoksinaan pidetään hänen varhaisia romaanejaan ja pienoisromaanejaan The Heart Is a Lonely Hunter (1940, suom. Yksinäinen sydän), Reflections in a Golden Eye (1941, Heijastuksia kultaisessa silmässä), The Member of the Wedding (1946) ja Ballad of the Sad Cafe (1951, Surullisen kahvilan balladi). Sairaudet ja alkoholismi vaivasivat ja hidastivat 50-vuotiaana kuolleen McCullersin uraa, mutta pienehkö tuotanto on sitäkin tiiviimpää tavaraa. Kirjallisuudentutkijat sijoittavat McCullersin osaksi 1930- ja 1940-luvuilla vaikuttaneita "Southern Gothic" -kirjailijoita, jotka käsittelivät ulkopuolisuuden teemoja usein groteskien, fyysisesti poikkeavien hahmojen avulla. McCullersin toistuvia aiheita ovat yksinäisyys, kykenemättömyys luoda yhteys muihin ihmisiin ja rakkauden mahdottomuus.  'Hilpeä' ei ole adjektiivi, jolla ensimmäisenä McCullersia kuvailisin.

The Heart Is a Lonely Hunter sijoittuu McCullersin kotikulmille, Georgian osavaltioon, 1930-luvun loppuun. Rotuerottelu on vielä hyvinkin voimissaan syvässä etelässä. Samat oikeudet eivät päde kaikille, mutta tämä ei rajoitu pelkästään ihonväriin. Köyhän pikkukaupungin talous uinuu, eikä köyhien elinoloissa ole hurraamista niin valkoisilla kuin mustillakaan. Naapuruston keskuksena toimii kahvila, jonka asiakkaista jokainen on yksin, kukin omalla tavallaan. Kahvilan omistaja Biff vaimoineen pyörittää bisnestä vuorokauden ympäri, vaikkei aina asiakkaita olisikaan. Työ täyttää päivät, jottei etääntynyttä puolisoa tarvitsisi kohdata enempää kuin on tarpeen. Naapurin esiteini-ikäinen, hieman poikamainen tyttö Mick haaveilee musiikista, jota muut eivät kuule; alkoholisti Jake Blount raivoaa, koska vain hän yksin kokee ymmärtävänsä totuuden maailmasta; tummaihoinen tohtori Copeland, joka työskentelee väsymättä köyhien, kouluttamattomien mustien parissa välittämättä omasta tuberkuloosistaan. Kaikkia heitä yhdistää yksi mies, arvoituksellinen kuuromykkä herra Singer. Singer on ainoa, jolle he voivat uskoutua omista ongelmistaan, vaikka hän ei pysty vastaamaan heille mitään - tai juuri siitä syystä.

Singer on asunut pitkään toisen kuuromykän, sairaalloisen lihavan kreikkalaisen Antonapoulosin kanssa. Antonapoulos, jonka vihjataan olevan henkisesti vajavainen, on kuitenkin lähetetty mielisairaalaan ja Singer on jäänyt yksin. On epäselvää, miksi Singer kokee vastenmielisen ja typerän Antonapoulosin olevan hänelle läheinen, mutta tunteet nyt joskus vain ovat epäselviä. Singer odottaa lomapäiviä kuin kuuta nousevaa päästäkseen tapaamaan ystäväänsä mielisairaalassa. Siinä missä kaikki muut vuodattavat toiveensa ja pelkonsa Singerin kuuroille korville, samoin tekee Singer Antonapoulosille, joka ei kykene ymmärtämään saati vastaamaan Singerin ajatuksiin.

Henkilöhahmot tarpovat yksin omien päidensä sisällä, ja vain herra Singerin hiljainen läsnäolo tuo minkäänlaista lohtua. Nuori Mick tasapainoilee lapsuuden ja aikuisuuden rajalla. Hänessä on herännyt pohjaton jano musiikkiin. Mick unelmoi sinfonian säveltämisestä, mutta perheellä ei ole varaa pianoon. Hän säveltää kuitenkin päänsä sisällä ja yrittää muistella esikuvansa Beethovenin kolmannen sinfonian rakennetta, kirjaten sitä muistinsa varassa ylös omaan vihkoonsa. Tässä vihkossa on myös muita Mickin "sisäisen huoneen" asioita, joihin kuuluu myös orastava seksuaalisuus. Toteuttaakseen unelmansa Mick hankkii itselleen osa-aikatyön, joka pian kuitenkin vie kaiken hänen aikansa, eikä sisäiseen huoneeseen enää ole pääsyä.

Mahdottomat unelmat ajavat muutkin umpikujiin. Rotusorron aiheuttama epäluulo ja katkeruus mustien ja valkoisten välillä tiivistyy Copelandissa, joka toivoisi mustien voivan nousta sorrosta älyn ja tiedon voimalla. Copeland joutuu kuitenkin kohtaamaan valkoisten virkavallan edustajien mielivallan, jonka edessä hän on voimaton. Kerrasta toiseen hän joutuu pettymään myös omiinsa ja huomaamaan, kuinka hänen toverinsa ja sukulaisensa alistuvat osaansa, sokeaan uskoon, tai mikä kaikkein pahinta, haluavat olla kuin valkoisetkin:

'Many a day when I be ploughing or working,' Grandpapa said slowly, 'I done thought and reasoned about the time Jesus going to descend again to this earth. 'Cause I done always wanted it so much it seem to me like it will be while I am living. I done studied about it many a time. And this here the way I done planned it. I reason I will get to stand before Jesus with all my childrens and grandchildrens and great grandchildrens and kinfolks and friends and I say to Him, "Jesus Christ, us is all sad coloured peoples." And then he will place His holy hand upon our heads and straightaway us will be white as cotton.'
(s. 130-131)

Copelandin epätoivoa rotujen välisestä epätasapainosta peilaavat Jake Blountin ajatukset siitä, kuinka Yhdysvaltain kulttuuri säännönmukaisesti sortaa köyhiä ja huono-osaisia rikkaimman prosentin eduksi. Blount on Marxinsa lukenut, ja joutuu todistamaan töissä ollessaan hallitsevan luokan piittaamattomuuden työtä suorittavan luokan oloista. Maa on jakautunut kahtia rodun, mutta myös sosioekonomisen aseman rajaamana, peruuttamattomasti. Lopulta väistämätön tapahtuu ja Blountin patoutunut luokkaviha purkautuu väkivaltaisesti. Nämä tökkäykset amerikkalaisen unelman puhkaisemiseksi tuntuvat nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä turhankin tutuilta.

McCullers tasapainottelee erilaisten hahmojen välillä sujuvasti, peilaten ja vertaillen erilaisia kohtaloita peruuttamattomien muutosten kourissa. Toive löytää edes jonkinlainen kontakti muihin, rikkoa yksinäisyyden muuri, on meissä vahvana, vaikka tuo toive osoittautuisikin mahdottomaksi. The Heart Is a Lonely Hunter on synkkä, mutta jollain tavalla katkeransuloinen. Pienetkin valonpilkahdukset tuntuvat pimeässä kirkkaammilta. Kirja sopii myös haasteen kohtiin 1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis, 6. Kirjassa on monta kertojaa, 18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa, 20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö, 34. Kirja kertoo ajasta jota et ole elänyt.

"Hammas on hammas"

Miika Nousiainen: Juurihoito

(Otava, 2016)

4. Kirja lisää hyvinvointiasi

Hammaslääkärikäynnillä Pekka kokee elämänsä yllätyksen. Hoitavalla hammaslääkärillä on sama harvinainen sukunimi ja kasvonpiirteissäkin on jotain hämmentävän tuttua. Uskomatonta mutta totta, Pekalla on veli, josta hän ei tiennyt mitään. Pekan äidin mukaan hänen isänsä häipyi muka kauppareissulle lähtiessään, eikä hänestä ole sen koommin kuultu. Hammaslääkäri Esko peittelee järkytystään paljastuksesta, mutta sisällä kiehuu: vitosten puuttuminen on perinnöllinen poikkeama, eivätkä hammaskartat valehtele. Esko on adoptoitu, eikä hänellä ole tietoa biologisista vanhemmistaan tai mahdollisista sisaruksista. Sukulaispoikahan se tuolissa makaa juurikanavat auki.

Hipsterihtävä copywriter Pekka on eronnut vaimostaan ja näkee lapsiaan vain viikonloppuisin, mikä sekin on ex-vaimon mielestä liikaa. Pekan puhelimen muistissa vaimo on nimellä "Ihmishirviö", mikä kertonee riittävästi suhteen päättymisen tunnelmista. Esko on kuusissakymmenissä ja elää vain hammaslääketieteelle. Liikoja riemunaiheita ei ole ja miksi pitäisikään olla. Kunhan nyt ei suuremmin masenna ja arki pyörii niin mitäpä sitä muuta tarvitsisi. Päivät kuluvat töissä ja illat, no ne nyt kuluvat miten kuluvat. Pitkän suostuttelun jälkeen Esko myöntyy tutustumaan veljeensä, ja Esko ja Pekka päättävät lähteä metsästämään vihjeitä siitä, kuka heidän isänsä oikein on ja miksi hän on heidät hylännyt. Hammasjuurten hoito vaihtuu sukujuurten esiin kaiveluksi, ja matka vie veljekset Ruotsin lähiöistä Thaimaan valkeille hiekkarannoille ja Australian takamaille alati kasvavan sisarusparven kanssa.

Nousiainen on kirjailijanuransa ohella tehnyt paljon näkyvämpää työtä television paneeliohjelmien luottohumoristina. Hyvistä ja huonoista uutisista tuttu hymynkare kuuluu mielestäni Juurihoidon kerronnassakin. Myös romaanissaan Nousiainen kommentoi ajankohtaisia asioita, kuten maahanmuuttoa, huumorin keinoin. Eskon ja Pekan sisko Sari asuu Södertäljen pahamaineisessa Ronna-lähiössä, josta Nousiainen saa aiheen revitellä hieman suomalaisen politiikan kustannuksella:

Helsingin valtuustossa perussuomalaiset käyttävät Ronnaa esimerkkinä paikasta, jossa kaikki on mennyt päin persettä maahanmuuttajien takia. Ja siihen joku vihreistä sanoo, että omissa lähiöissä on panostettava siirtolaisten integraatioon segregaation välttämiseksi. Kokoomus sanoo, että ihan sama kunhan sinne pääsee autolla. Ja demarit haluaa kaavoittaa sinne Prisman eikä Lidliä. Ja vihreät kannattaa ehdotusta kun Lidl tuo mehunsa epäekologisesti kaukaa. Kokoomukselle on sama kunhan ne mehut saa viedä autolla mahdollisimman kauas ilman holhousta. Ja perussuomalaiset vaativat lisää väkeä verovirtastoon töihin, koska paikka on täynnä maahanmuuttajia, jotka ovat tulleet tänne maksamaan meidän verot.
(s. 112)

Jotkin Nousiaisen irtoheitot ovat turhan kiinni ajassa, kuten huomio siitä, kuinka "Spede" ei 70-luvulla ollut haukkumasana. Eipä se taida sitä olla enää nykyäänkään. Pääosin huumori on kuitenkin yleisemmällä tasolla ja on sävyltään melko lempeää, ymmärtäväistä ja enemmän kuin aavistuksen poliittisesti vasemmalla. Pisteliäimmät piikit säästetään konservatiiveille ja rasisteille.

Pelkkää vitsinvääntöä Juurihoito ei onneksi ole, vaan teoksessa on syvempääkin sisältöä. Mihin tahansa isäänsä etsivät sisarukset päätyvätkin, aina he kohtaavat suvaitsemattomuutta ja hyväksikäyttöä. Aina jokin ihmisryhmä sortaa toista milloin milläkin perusteella. Jossain sorrettuja ovat maahanmuuttajat, jossain seksiturismin uhrit, toisaalla taas alkuperäisasukkaat. Pekka peilaa omia isyyden ja vastuuden ongelmiaan katoamistempun tehneen isänsä motiiveihin. Sisko Sari yrittää parhaansa mukaan liimata kasaan lapsuudessa särjetyn itsetunnon palasia uusperheessään. Suvun ja perheen merkitys on vahvin niille, jotka eivät sitä ole saaneet kokea.  Kovin synkkiin tunnelmiin Juurihoito ei raskaimmillaankaan vaivu, vaan sävy on silloinkin lähinnä hämmästelevä.

Juurihoito oli oikeastaan juuri sitä mitä odotinkin - hauska, kevyt ja aavistuksen pisteliäs. Laitoin sen haasteen kohtaan "kirja lisää hyvinvointiasi", sillä hampaiden kunnossapidon tärkeys tulee kirjassa selkeästi esille. Ikää pidentävää nauruakin kirja tuotti useamassakin kohtaa. Kirja sopii myös haasteen kohtiin 6. Kirjassa on monta kertojaa, 17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista, 26. Sukutarina.