Alice Munro: Selected Stories
(Vintage Books, 2010)
People would have said they were very happy
30. Kirja liittyy ensimmäisen maailmansodan aikaan
Alice Munrosta on hiljalleen muodostumassa eräs suosikkinovellisteistani. Munrot tarinat etenevät vaivihkaa, vailla suurta draamaa, arkisesta hetkestä toiseen. Silti ne koukuttavat lukijan ja johdattavat kohti kertojan valaistumisen hetkeä, joka ei välttämättä muuta kenenkään elämää silmänräpäyksessä, mutta onnistuu tavoittamaan jotain aitoa ihmisyydestä. Munro tuo vuosikymmenten takaisen Kanadan kotoisaksi kuin oma takapiha, ja yhtä täydeksi tuntemattomia nurkkia ja kuoppia.
Selected stories -valikoiman novellit on kirjoitettu ja julkaistu eri kokoelmissa vajaan kolmenkymmenen vuoden aikana. On siksi yllättävää, kuinka yhtenäisiä ne ovat tyyliltään, teemoiltaan ja jopa tapahtumapaikoiltaan ja hahmoiltaan. Suunnilleen jokaisen novellin päähenkilönä on kanadalainen, maaseudulla kasvanut nainen, joka kertoo menneisyydessä sattuneesta tapauksesta. Suurin osa tarinoista sijoittuu 1900-luvun alkupuolelle, aikaan ennen massatuotantoa ja populaarikulttuuria. Usein kertomuksen aiheena on jokin henkisen kasvun hetki, jonka merkittävyys ei välttämättä selviä kuin vasta vuosien päästä. Suunnilleen jokaisen naisen elämässä on ollut surua, muutoksia, käänteentekeviä hetkiä, jotka saavat ajattelemaan asioita toiselta kantilta. Rakkautta, avioliittoja, eroja, muuttoja, mustasukkaisuutta, pettämistä, kuolemia, lapsia, isovanhemmuutta, sairautta, selviytymistä. Salaisuuksia, jotka kaikki tietävät, mutta joista ei puhuta. Sanalla sanoen arkea ja sen suuruutta pienuudessaan.
So my father drives and my brother watches the road for rabbits and I feel my father's life flowing back from our car in the last of the afternoon, darkening and turning strange, like a landscape that has an enchantment on it, making it kindly, ordinary and familiar while you are looking at it, but changing it, once your back is turned, into something you will never know, with all kinds of weathers, and distances you cannot imagine.
(s. 13)
Munro tavoittaa sen, miten muisti toimii. Usein Munron novellit tiivistyvät johonkin yhteen kuvaan tai yksityiskohtaan, johon tapahtuman muistot kytkeytyvät läpikuultavin rihmoin. Dance of the Happy Shadesin pianokonsertti kehitysvammaisten lasten kanssa, Something I've Been Meaning to Tell Youn rotanmyrkkypurkki, The Turkey Seasonin niljakkaat kalkkunansisälmykset, Lichenin roisi valokuva... Ja ne kaikki palauttavat kertojan mieleen koko tarinan niiden takana. Tarinan, joka ei välttämättä aina edes liity suoraan siihen kuvaan, joka sen palauttaa mieleen.
Novellien samankaltaisuus aiheuttaa myös pienen ongelman, nimittäin sen, että tarinat menevät ainakin minun muistissani helposti keskenään sekaisin. Niin samanlainen on Munron kertojien ääni keskenään. Oliko tämä se novelli, jossa mies meni kihloihin yhden naisen kanssa mutta meni naimisiin tämän sisaren kanssa? Oliko se sama, jossa rintamalla ensimmäisessä maailmansodassa palvellut mies alkoi kirjeenvaihtoon kirjastonhoitajan kanssa? Novellit varmasti palkitsisivat useita lukukertoja, jolloin hienommat nyanssit ja erot pääsisivät oikeuksiinsa.
Tarinat etenevät orgaanisesti kasvaen. Munro ei tunnu käyttävän tapahtumien ennakointia, rakenteen peilaamista tai muita itsestäänselviä ja hyväksihavaittuja tarinankertojien kikkoja. Novellit liikkuvat usein monella eri aikatasolla sekoittaen nykyhetkeä ja menneen muistelua. Varsinkin kokoelman vanhimmissa novelleissa lopussa on jokin teemoja kokoava ja ymmärrystä hakeva kappale, mutta uudempiin novelleihin tultaessa Munro jättää tulkinnan yhä enemmän lukijalle. Ehkä parhaiten mieleen jääneitä novelleja olivat yllä lyhyesti mainittujen lisäksi perheen äidin itsemurhayrityksen ristiriitaisia tulkintoja käsittelevä Progress of Love, kerrasta toiseen nallina kalliolle jäävän Floran tarina Friend of My Youth, ja lapsen läheltä-piti-hukkuminen novellissa Miles City, Montana.
Koska yhdessä novellissa suoraan mainittiin ensimmäinen maailmansota, täytän tällä kirjalla kohdan 30 Helmet-lukuhaasteesta. Muita sopivia kohtia:
1. Kirjassa muutetaan
16. Kirjassa luetaan kirjaa
19. Kirja käsittelee vanhemmuutta
26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt
28. Sanat kirjan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä
32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan
Alice Munrosta on hiljalleen muodostumassa eräs suosikkinovellisteistani. Munrot tarinat etenevät vaivihkaa, vailla suurta draamaa, arkisesta hetkestä toiseen. Silti ne koukuttavat lukijan ja johdattavat kohti kertojan valaistumisen hetkeä, joka ei välttämättä muuta kenenkään elämää silmänräpäyksessä, mutta onnistuu tavoittamaan jotain aitoa ihmisyydestä. Munro tuo vuosikymmenten takaisen Kanadan kotoisaksi kuin oma takapiha, ja yhtä täydeksi tuntemattomia nurkkia ja kuoppia.
Selected stories -valikoiman novellit on kirjoitettu ja julkaistu eri kokoelmissa vajaan kolmenkymmenen vuoden aikana. On siksi yllättävää, kuinka yhtenäisiä ne ovat tyyliltään, teemoiltaan ja jopa tapahtumapaikoiltaan ja hahmoiltaan. Suunnilleen jokaisen novellin päähenkilönä on kanadalainen, maaseudulla kasvanut nainen, joka kertoo menneisyydessä sattuneesta tapauksesta. Suurin osa tarinoista sijoittuu 1900-luvun alkupuolelle, aikaan ennen massatuotantoa ja populaarikulttuuria. Usein kertomuksen aiheena on jokin henkisen kasvun hetki, jonka merkittävyys ei välttämättä selviä kuin vasta vuosien päästä. Suunnilleen jokaisen naisen elämässä on ollut surua, muutoksia, käänteentekeviä hetkiä, jotka saavat ajattelemaan asioita toiselta kantilta. Rakkautta, avioliittoja, eroja, muuttoja, mustasukkaisuutta, pettämistä, kuolemia, lapsia, isovanhemmuutta, sairautta, selviytymistä. Salaisuuksia, jotka kaikki tietävät, mutta joista ei puhuta. Sanalla sanoen arkea ja sen suuruutta pienuudessaan.
So my father drives and my brother watches the road for rabbits and I feel my father's life flowing back from our car in the last of the afternoon, darkening and turning strange, like a landscape that has an enchantment on it, making it kindly, ordinary and familiar while you are looking at it, but changing it, once your back is turned, into something you will never know, with all kinds of weathers, and distances you cannot imagine.
(s. 13)
Munro tavoittaa sen, miten muisti toimii. Usein Munron novellit tiivistyvät johonkin yhteen kuvaan tai yksityiskohtaan, johon tapahtuman muistot kytkeytyvät läpikuultavin rihmoin. Dance of the Happy Shadesin pianokonsertti kehitysvammaisten lasten kanssa, Something I've Been Meaning to Tell Youn rotanmyrkkypurkki, The Turkey Seasonin niljakkaat kalkkunansisälmykset, Lichenin roisi valokuva... Ja ne kaikki palauttavat kertojan mieleen koko tarinan niiden takana. Tarinan, joka ei välttämättä aina edes liity suoraan siihen kuvaan, joka sen palauttaa mieleen.
Novellien samankaltaisuus aiheuttaa myös pienen ongelman, nimittäin sen, että tarinat menevät ainakin minun muistissani helposti keskenään sekaisin. Niin samanlainen on Munron kertojien ääni keskenään. Oliko tämä se novelli, jossa mies meni kihloihin yhden naisen kanssa mutta meni naimisiin tämän sisaren kanssa? Oliko se sama, jossa rintamalla ensimmäisessä maailmansodassa palvellut mies alkoi kirjeenvaihtoon kirjastonhoitajan kanssa? Novellit varmasti palkitsisivat useita lukukertoja, jolloin hienommat nyanssit ja erot pääsisivät oikeuksiinsa.
Tarinat etenevät orgaanisesti kasvaen. Munro ei tunnu käyttävän tapahtumien ennakointia, rakenteen peilaamista tai muita itsestäänselviä ja hyväksihavaittuja tarinankertojien kikkoja. Novellit liikkuvat usein monella eri aikatasolla sekoittaen nykyhetkeä ja menneen muistelua. Varsinkin kokoelman vanhimmissa novelleissa lopussa on jokin teemoja kokoava ja ymmärrystä hakeva kappale, mutta uudempiin novelleihin tultaessa Munro jättää tulkinnan yhä enemmän lukijalle. Ehkä parhaiten mieleen jääneitä novelleja olivat yllä lyhyesti mainittujen lisäksi perheen äidin itsemurhayrityksen ristiriitaisia tulkintoja käsittelevä Progress of Love, kerrasta toiseen nallina kalliolle jäävän Floran tarina Friend of My Youth, ja lapsen läheltä-piti-hukkuminen novellissa Miles City, Montana.
Koska yhdessä novellissa suoraan mainittiin ensimmäinen maailmansota, täytän tällä kirjalla kohdan 30 Helmet-lukuhaasteesta. Muita sopivia kohtia:
1. Kirjassa muutetaan
16. Kirjassa luetaan kirjaa
19. Kirja käsittelee vanhemmuutta
26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt
28. Sanat kirjan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä
32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan
