Alice Munro: Selected Stories

Alice Munro: Selected Stories

(Vintage Books, 2010)

People would have said they were very happy

30. Kirja liittyy ensimmäisen maailmansodan aikaan

Alice Munrosta on hiljalleen muodostumassa eräs suosikkinovellisteistani. Munrot tarinat etenevät vaivihkaa, vailla suurta draamaa, arkisesta hetkestä toiseen. Silti ne koukuttavat lukijan ja johdattavat kohti kertojan valaistumisen hetkeä, joka ei välttämättä muuta kenenkään elämää silmänräpäyksessä, mutta onnistuu tavoittamaan jotain aitoa ihmisyydestä. Munro tuo vuosikymmenten takaisen Kanadan kotoisaksi kuin oma takapiha, ja yhtä täydeksi tuntemattomia nurkkia ja kuoppia.

Selected stories -valikoiman novellit on kirjoitettu ja julkaistu eri kokoelmissa vajaan kolmenkymmenen vuoden aikana. On siksi yllättävää, kuinka yhtenäisiä ne ovat tyyliltään, teemoiltaan ja jopa tapahtumapaikoiltaan ja hahmoiltaan. Suunnilleen jokaisen novellin päähenkilönä on kanadalainen, maaseudulla kasvanut nainen, joka kertoo menneisyydessä sattuneesta tapauksesta. Suurin osa tarinoista sijoittuu 1900-luvun alkupuolelle, aikaan ennen massatuotantoa ja populaarikulttuuria. Usein kertomuksen aiheena on jokin henkisen kasvun hetki, jonka merkittävyys ei välttämättä selviä kuin vasta vuosien päästä. Suunnilleen jokaisen naisen elämässä on ollut surua, muutoksia, käänteentekeviä hetkiä, jotka saavat ajattelemaan asioita toiselta kantilta. Rakkautta, avioliittoja, eroja, muuttoja, mustasukkaisuutta, pettämistä, kuolemia, lapsia, isovanhemmuutta, sairautta, selviytymistä. Salaisuuksia, jotka kaikki tietävät, mutta joista ei puhuta. Sanalla sanoen arkea ja sen suuruutta pienuudessaan.

So my father drives and my brother watches the road for rabbits and I feel my father's life flowing back from our car in the last of the afternoon, darkening and turning strange, like a landscape that has an enchantment on it, making it kindly, ordinary and familiar while you are looking at it, but changing it, once your back is turned, into something you will never know, with all kinds of weathers, and distances you cannot imagine.
(s. 13)

Munro tavoittaa sen, miten muisti toimii. Usein Munron novellit tiivistyvät johonkin yhteen kuvaan tai yksityiskohtaan, johon tapahtuman muistot kytkeytyvät läpikuultavin rihmoin. Dance of the Happy Shadesin pianokonsertti kehitysvammaisten lasten kanssa, Something I've Been Meaning to Tell Youn rotanmyrkkypurkki, The Turkey Seasonin niljakkaat kalkkunansisälmykset, Lichenin roisi valokuva... Ja ne kaikki palauttavat kertojan mieleen koko tarinan niiden takana. Tarinan, joka ei välttämättä aina edes liity suoraan siihen kuvaan, joka sen palauttaa mieleen.

Novellien samankaltaisuus aiheuttaa myös pienen ongelman, nimittäin sen, että tarinat menevät ainakin minun muistissani helposti keskenään sekaisin. Niin samanlainen on Munron kertojien ääni keskenään. Oliko tämä se novelli, jossa mies meni kihloihin yhden naisen kanssa mutta meni naimisiin tämän sisaren kanssa? Oliko se sama, jossa rintamalla ensimmäisessä maailmansodassa palvellut mies alkoi kirjeenvaihtoon kirjastonhoitajan kanssa? Novellit varmasti palkitsisivat useita lukukertoja, jolloin hienommat nyanssit ja erot pääsisivät oikeuksiinsa.

Tarinat etenevät orgaanisesti kasvaen. Munro ei tunnu käyttävän tapahtumien ennakointia, rakenteen peilaamista tai muita itsestäänselviä ja hyväksihavaittuja tarinankertojien kikkoja. Novellit liikkuvat usein monella eri aikatasolla sekoittaen nykyhetkeä ja menneen muistelua. Varsinkin kokoelman vanhimmissa novelleissa lopussa on jokin teemoja kokoava ja ymmärrystä hakeva kappale, mutta uudempiin novelleihin tultaessa Munro jättää tulkinnan yhä enemmän lukijalle. Ehkä parhaiten mieleen jääneitä novelleja olivat yllä lyhyesti mainittujen lisäksi perheen äidin itsemurhayrityksen ristiriitaisia tulkintoja käsittelevä Progress of Love, kerrasta toiseen nallina kalliolle jäävän Floran tarina Friend of My Youth, ja lapsen läheltä-piti-hukkuminen novellissa Miles City, Montana.

Koska yhdessä novellissa suoraan mainittiin ensimmäinen maailmansota, täytän tällä kirjalla kohdan 30 Helmet-lukuhaasteesta. Muita sopivia kohtia:
1. Kirjassa muutetaan
16. Kirjassa luetaan kirjaa
19. Kirja käsittelee vanhemmuutta
26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt
28. Sanat kirjan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä
32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan

Toinen tuntematon

Johanna Catani & Lari Mäkelä (toim.): Toinen tuntematon 

(WSOY, 2017)

Tämän ei pitänyt mennä tällä tavoin. Sen kuului mennä toisin.

25. Novellikokoelma

Viimevuotiseen Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlaan kuului olennaisesti sellaisten tapahtumien käsittely ja uudelleentulkinta taiteessa, jotka vaikuttivat merkittävästi siihen, millainen paikka Suomesta muodostui. Tuntematon sotilas sai jälleen uuden elokuvatulkinnan, joka sinänsä oli mielestäni hyvä ja arvokas versio, mutta rohkeampi veto oli Johanna Catanin ja Lari Mäkelän toimittama novelliantologia Toinen tuntematon. Siinä suomalaiset nykykirjailijat ottavat novelliensa päähenkilöiksi Väinö Linnan Tuntemattomassa sotilaassa joko avoimesti tai rivien välissä mainitut, taustalle jäävät naishahmot. Miten sota vaikutti kotirintamalla naisiin, ja millaisia suhteita heillä oli rintamalla taistelleiden hietasten, koskeloiden, rokkien ja lehtojen kanssa?

Sisällysluettelon kirjailijalista on vaikuttava. Monet tämän hetken tunnetuimmista ja arvostetuimmista suomalaisista kirjailijoista ovat osallistuneet: Tommi Kinnunen, Tuomas Kyrö, Katja Kettu, Riikka Pulkkinen muutamia mainitakseni. 22 novellissa käsitellään kaikkiin Tuntemattoman sotilaan päähahmoihin liittyvien naisten tarinat. Osansa saavat sotilaiden äidit, sisaret, puolisot ja vaikeamminkin määriteltävissä olevat suhteet.

Yllätyin ja arvostin sitä, ettei naisia määritellä vain heihin liittyvän miehen kautta, vaan että he saavat oman äänensä, joka kohoaa osassa tapauksista jopa statistimaista mieshahmoa vaikuttavammaksi. Petri Tammisen novellissa Riitaojan sisaren lähettämä kirje rintamalle särkee sydämen vilpittömyydellään ja yksinkertaisuudellaan. Tommi Kinnunen tunnelmoi viiltävästi surevan äidin roolia niskoittelusta teloitetun poikansa haudalla. Kuollutta poikaansa puhutteleva äiti puhuu sinä-persoonassa sivujen yli, kohti lukijaa.

Myös tutumpien hahmojen taustalta nousee vaikuttavia tarinoita: Riikka Pulkkisen novellissa Kariluodon morsian pohtii osaansa poissaolevan upseerin kihlattuna. Onko tämä todella se elämä, millaisen hän halusi? Kotiin palaavaa Rokkaa odottava Lyyti joutuu murtautumaan läpi miehensä defenssiksi kehittämästä huumorista, kohti jotain aitoa ja syvää, pelottavaakin tunnetta, jonka voimakas Lyyti tietää sijaitsevan miehensä sydämessä. Katja Ketun Veeruska on tulipunainen kommunisti, jonka aatteen ja lupauksen vahvuutta koetellaan. Yleensä suomalaisessa kirjallisuudessa esitetyt osat käännetään toisinpäin, kun petroskoilaisten tavallisten ihmisten elämän tulevat hajottamaan suomalaiset raakalaiset:

Katselin niitä vihulaisia valtaamassa kaupunkia. Vistottavaa raakalaissakkia, yhdelläkin housut roikkuivat persvaossa, aukinaan kuolaavat kidat. Yhdellä, joka potki kumoon sadevesitynnöreitä oli nälkiintyneen villisian katse johon kohta valppaus ampaisi, kun kärsä otti vainun naisenlemusta. Jopa mie ymmärsin, mitä tästä seuraa. Ryöstöä, alhaista pahuutta. Väkisinmakuuta niille, joita ei kukaan suojele.
(s. 176)

Kokoelman monet kirjailijat tyylittelevät tekniikalla oivaltavasti. Niina Revon rytmikäs teksti toistoineen sykkii elämää ja päivien muuttumatonta kulkua. Tuomas Kyrön novelli taas on transkriptio vanhan lotan haastattelusta. Osa novelleista myös syventää Tuntemattoman sotilaan mieshahmoja eri näkökulmista. Vaikea ja suljetun oloinen Lehdon hahmo saa taustatarinan Sirpa Kähkösen novellissa, joka nostaa sisällissodan punavihan seuraukset tapetille. Ei Lehdosta vieläkään kovin sympaattista hahmoa saa, mutta Linnan romaanissa täytenä psykopaattina näyttäytyvä sotilas saa selityksen olemukselleen. Lammion myöhempiä vaiheita käsitellään useammassakin novellissa, eikä mikään skenaario niistä ole kovin valoisa. Vaikka Lammio on yksi alkuperäisen romaanin inhottavimpia hahmoja, ei hänellekään toivoisi sellaista kohtaloa kuin näissä novelleissa.

Sodassa eivät kärsi vain rintamalla taistelevat miehet, vaan se koskee myös heidä koko perhettä ja sukua. Sankarit, pelkurit, pinnarit ja selviytyjät ovat samalla viivalla, kun kuolema koittaa, ja jokaisella heistä on kotona joku, joka jää odottamaan heitä saapuvaksi kotiin, turhaan. Toisen tuntemattoman idea, joka soveltaa olemassa olevia fiktiohahmoja, toimii loistavasti ja on ollut alkuvuoden parhaita lukukokemuksia. Jo korvista ulos tulleen Suomi 100 -hehkutuksen kirkkaimpia esityksiä, joka sopii kohdan 25 lisäksi myös seuraaviin haasteen kohtiin:

14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan
17. Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa
24. Surullinen kirja
33. Selviytymistarina
42. Kirjan nimessä on adjektiivi

"Deep caves paved with kitchen linoleum"

Alice Munro: Lives of Girls and Women

(1971. The Women's Press, 1978)

41. Kirjan kannessa on eläin

Alice Munro nostettiin modernin novellin mestariksi palkitsemalla hänet Nobelin kirjallisuuspalkinnolla vuonna 2013. Tämän kanadalaisen kirjailijan nimi on pitkään ollut minulle tuttu, ja olen kuullut kehuja Munron novelleista jo vuosia, mutta vasta nyt tutustuin hänen tuotantoonsa ensimmäisen kerran. Lives of Girls and Women on eräs Munron varhaisteoksia, ja hänelle poikkeavasti se usein luokitellaan romaaniksi. Mutta onko se romaani?

Jokainen kirjan luku toimii itsenäisenä tarinana, jolla on oma draamankaarensa. Kuitenkin päähenkilö ja tapahtumapaikka ovat koko ajan samat, tarinat etenevät kronologisessa järjestyksessä ja päähenkilö kehittyy kirjan edetessä. Joskus tällaisista teoksista nähdään käytettävän termiä "novellisykli" (short story cycle), mutta mikä sitten erottaa novellisyklin episodimaisesta romaanista? Ovatko Don Quijote tai vastikään lukemani Vanikan palat romaaneja vai novellisyklejä? Mene ja tiedä.

Kirjassa seurataan Del-nimistä kanadalaista tyttöä pienessä, Ontarion provinssissa sijaitsevassa kylässä toisen maailmansodan aikana ja jälkeen. Maaseudulla asuvan perheen elinkeinona on hopeakettujen kasvatus, mutta perheen äitiä ei maaseutuelämä viehätä. Kaikki on niin likaista ja sivistymätöntä. Vaikka hän omasta mielestään on heikkojen ja sorrettujen puolella, hyväntekeväisyys taitaa koskea vain niitä, joiden kanssa hänen ei tarvitse olla henkilökohtaisesti tekemisissä:

She was on the side of poor people everywhere, on the side of Negroes and Jews and Chinese and women, but she couldn't bear drunkenness, no, and she could not bear sexual looseness, dirty language, haphazard lives, contented ignorance; and so she had to exclude the Flats Road people from the really oppressed and deprived people, the real poor whom she still loved.
(s. 7)

Osan vuodesta äiti lapsineen asuu läheisessä Jubileen pikkukaupungissa, jossa äiti myy tietosanakirjasarjoja ovelta ovelle lasten nolostukseksi. Del tarkkailee lähipiiriään ja ympäristöään, ja monessa tarinassa keskitytään Delin erikoisiin läheisiin. Milloin mistäkin innostuva ja yhtä nopeasti innostuksen kohdetta vaihtava Benny-setä löytää itselleen vaimon lehti-ilmoituksen avulla, mutta totuus on vähemmän hohdokas kuin kuvitelmat. Craig-setä kirjoittaa pakkomielteisesti perheen ja Jubileen kaupungin historiaa. Monisatasivuiseen käsikirjoitukseen on tallennettu jokainen perhetapahtuma, luonnonilmiö ja talojen rakennus- ja purkuvuodet. Sedän kuoltua pitkäpiimäinen käsikirjoitus jää Delin viimeisteltäväksi.

Osa tarinoista koskee enemmän Deliä itseään, ja niissä nähdään tytön tietoisuuden ja älykkyyden kasvu unohtamatta teini-iän haasteita. Delin äiti on ottanut kotiinsa asumaan Fern-nimisen naisen, jonka miesystävä alkaa osoittaa Deliä kohtaan sopimatonta huomiota. Koulun opettajattaren joka vuosi järjestämät operetit saavat osallistuvat lapset näyttämötaiteen pauloihin ja aiemmin tarkkaan toisiaan välttelevien tyttöjen ja poikien välillä herää aivan uudenlaisia tunteita. Delin varttuessa pojat alkavat kiinnostaa enemmänkin, ja ensimmäiset seksuaaliset kokeilut kiehtovat, ensin kuivan älyllisen Jerryn, sitten uskovaisen mutta rohkean maalaispoika French Garnetin kanssa.

Huomaan, että Munron novelleista on vaikea kirjoittaa niin, että tekisin niille oikeutta. Novelleissa ei tapahdu mitään erikoista sinänsä, mutta jokainen silti tempaa mukaansa. Arkipäivän pienistä havainnoista on saatu luotua jotain, joka koskettaa yleismaailmallisesti. Tarinoiden toiminta, draama ja huumori ovat hienovaraisia, mutta juuri siksi niin kiehtovia. Jokaisessa tarinassa on jokin tietty huippukohta, jokin paljastus, joka muuttaa päähenkilön suhtautumisen täysin. Tilanteiden rakentelu tähän huippukohtaan on taidokasta, miltei huomaamatonta. Tarinaa aloittaessa ei voinut tietää, mihin se johtaisi, mutta loppuun päästyä kaikella tuntui olevan merkityksensä.

Alice Munro on tähän mennessä eräs tämän haasteen mieluisimpia uusia tuttavuuksia, ja tulen varmasti lukemaan lisää hänen novellejaan. Nobel-palkinto meni oikeaan osoitteeseen. Lives of Girls and Women sopii tämän eläinkansikohdan lisäksi myös kohtiin 16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja, 18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa, 20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö, 26. Sukutarina.