Lauri Eirola: Harmegiddo

Lauri Eirola: Harmegiddo 

(Like, 2017)

Sodassa mies voi löytää tarkoituksensa

41. Valitse kirja sattumanvaraisesti

Vuosi 2018 alkoi jo edellisvuoden puolella kirjaston uutuushyllystä melko summamutikassa poimitulla Lauri Eirolan Harmegiddo-romaanilla. Kannen kuvasta tulivat mieleen British Museumissa nähdyt muinaisen Kaksoisvirranmaan valtakuntien savitaulut ja patsaat. Tartuin minulle ennen tuntemattoman kirjailijan teokseen, ja takakannen maininnat Babylonian ja Assyrian valtakunnista kutkuttivat mielikuvitusta. Sen verran tosin selvisi jälkikäteen, että Harmegiddo on ainakin löyhästi jatkoa Eirolan debyyttiromaanille Assurin kehä. En kuitenkaan lukiessa tuntenut kaipaavani lisäkontekstia tai etten olisi pysynyt kärryillä, eli Harmegiddo toimii myös itsenäisenä romaanina.

Assyrian pronssikautinen valtava imperiumi on hävitetty, ja assyrialaiset elävät hajallaan mennyttä kunniaansa etsien. Tilaisuus maineen palautukseen nousee esiin, kun Egyptin armeijat lähtevät valloitusretkelle kohti Megiddoa ja Jerusalemia. Assyrialaiset liittyvät mukaan sotaretkelle Egyptin liittolaisina. Samaan aikaan toisaalla Babylonin nouseva kuningaskunta pullistelee lihaksiaan ja pyrkii laajentamaan alueitaan, sekä vastaamaan Egyptin ja assyrialaisten asettamaan haasteeseen. Väliin jäävä Juudean kuningaskunta, aina ajankohtainen ja kiistanalainen alue, joutuu luovimaan kahden huomattavasti suuremman sotilasmahdin ristiaallokossa. Jonkinlainen liittolainen on löydettävä. Liittolaisuudessa on vain se huono puoli, että se on voimassa vai niin kauan kuin kaikki osapuolet siitä hyötyvät. Sodan merkittävin taistelu käydään Megiddon vuorella, Harmegiddolla, johon Raamatunkin kaikki sodat lopettava Harmageddon-sota viittaa. Kahden armeijan kohtaaminen henkilöityy yksilötasolla kahteen mieheen, Babylonin hallitsijan valitsemaan soturi Amel-Mardukiin, sekä Assyrian kuninkaan kilvenkantaja Naram-Adariin.

Molemmilla miehistä on traumaattinen menneisyys ja vaikea suhde valitsemaansa elämänuraan. Väkivalta on leimannut heidät lapsuudesta saakka, eikä sodankäynti tunne armoa tai inhimillisyyttä. Sodan synnit jäävät painamaan niin Naram-Adarin kuin Amel-Mardukin sydäntä, mutta velvollisuus on silti täytettävä ja taisteluun syöksyttävä, kun hetki koittaa. Ympärillä maailma pyrkii kuitenkin jatkamaan kulkuaan sodasta piittaamatta. Olipa alueen hallitsija kuka hyvänsä, tavallisen kansan tahto ja toiveet pysyvät aikakaudesta toiseen samanlaisina:

Oli rauhoittavaa nähdä, kuinka viljelijät leikkasivat vehnää samalla tavalla kuin olivat tehneet ennen farao Nekon sotaretkeä, ennen Assyrian kukistumista ja jo ennen assyrialaisherruutta. Heille ei ollut merkitystä sillä, kuka maata hallitsi, kunhan vilja sai kypsyä rauhassa ja kunhan miehet olivat vapaita korjaamaan sadon ja naiset erottelemaan vehnänjyvät akanoista.
(s. 84)

Eirola kuvaa keihäin, nuolin ja miekoin käytävää sotaa väkevästi, verisesti ja armotta. Panttivankeja kidutetaan vatsaa vääntävällä voimalla ja kilpiin kumahtelevat keihäiden iskut tärisyttävät olkapäitä. Sotakuvaukset ja päähenkilöiden kamppailut oman menneisyytensä kanssa ovat romaanin vahvinta antia. Juonenkehittelyssä Eirolalla on vielä parantamisen varaa, sillä paljon asioita tuntuu tapahtuvan vain kuin sattuman oikusta, ja toisia taas pohjustetaan sivu- ja kappaletolkulla niille kuitenkaan mitään tekemättä, jolloin jännite katoaa. Kahden päähenkilön kohtaaminen vesitetään täysin. Jostain syystä pidin kuitenkin Eirolan kertomusta assyrialaisista ja babylonialaisista enemmän kuin viime vuonna lukemastani Asko Sahlbergin Pilatuksesta, vaikka monet ovatkin pitäneet jälkimmäisestä kovasti.

Harmegiddo oli lupaava lukuhaasteen aloitus tälle vuodelle, vaikka sen toteutus olikin osittain hieman puolivillainen. Jään odottamaan Eirolan seuraavia romaaneja kuitenkin mielenkiinnolla. Harmegiddo sopii kohdan 41 lisäksi myös haasteen seuraaviin kohtiin:

4. Kirjan nimessä on jokin paikka
9. Kirjan kansi on yksivärinen
14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan
17. Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa
26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt
46. Kirjan nimessä on vain yksi sana

"Deep caves paved with kitchen linoleum"

Alice Munro: Lives of Girls and Women

(1971. The Women's Press, 1978)

41. Kirjan kannessa on eläin

Alice Munro nostettiin modernin novellin mestariksi palkitsemalla hänet Nobelin kirjallisuuspalkinnolla vuonna 2013. Tämän kanadalaisen kirjailijan nimi on pitkään ollut minulle tuttu, ja olen kuullut kehuja Munron novelleista jo vuosia, mutta vasta nyt tutustuin hänen tuotantoonsa ensimmäisen kerran. Lives of Girls and Women on eräs Munron varhaisteoksia, ja hänelle poikkeavasti se usein luokitellaan romaaniksi. Mutta onko se romaani?

Jokainen kirjan luku toimii itsenäisenä tarinana, jolla on oma draamankaarensa. Kuitenkin päähenkilö ja tapahtumapaikka ovat koko ajan samat, tarinat etenevät kronologisessa järjestyksessä ja päähenkilö kehittyy kirjan edetessä. Joskus tällaisista teoksista nähdään käytettävän termiä "novellisykli" (short story cycle), mutta mikä sitten erottaa novellisyklin episodimaisesta romaanista? Ovatko Don Quijote tai vastikään lukemani Vanikan palat romaaneja vai novellisyklejä? Mene ja tiedä.

Kirjassa seurataan Del-nimistä kanadalaista tyttöä pienessä, Ontarion provinssissa sijaitsevassa kylässä toisen maailmansodan aikana ja jälkeen. Maaseudulla asuvan perheen elinkeinona on hopeakettujen kasvatus, mutta perheen äitiä ei maaseutuelämä viehätä. Kaikki on niin likaista ja sivistymätöntä. Vaikka hän omasta mielestään on heikkojen ja sorrettujen puolella, hyväntekeväisyys taitaa koskea vain niitä, joiden kanssa hänen ei tarvitse olla henkilökohtaisesti tekemisissä:

She was on the side of poor people everywhere, on the side of Negroes and Jews and Chinese and women, but she couldn't bear drunkenness, no, and she could not bear sexual looseness, dirty language, haphazard lives, contented ignorance; and so she had to exclude the Flats Road people from the really oppressed and deprived people, the real poor whom she still loved.
(s. 7)

Osan vuodesta äiti lapsineen asuu läheisessä Jubileen pikkukaupungissa, jossa äiti myy tietosanakirjasarjoja ovelta ovelle lasten nolostukseksi. Del tarkkailee lähipiiriään ja ympäristöään, ja monessa tarinassa keskitytään Delin erikoisiin läheisiin. Milloin mistäkin innostuva ja yhtä nopeasti innostuksen kohdetta vaihtava Benny-setä löytää itselleen vaimon lehti-ilmoituksen avulla, mutta totuus on vähemmän hohdokas kuin kuvitelmat. Craig-setä kirjoittaa pakkomielteisesti perheen ja Jubileen kaupungin historiaa. Monisatasivuiseen käsikirjoitukseen on tallennettu jokainen perhetapahtuma, luonnonilmiö ja talojen rakennus- ja purkuvuodet. Sedän kuoltua pitkäpiimäinen käsikirjoitus jää Delin viimeisteltäväksi.

Osa tarinoista koskee enemmän Deliä itseään, ja niissä nähdään tytön tietoisuuden ja älykkyyden kasvu unohtamatta teini-iän haasteita. Delin äiti on ottanut kotiinsa asumaan Fern-nimisen naisen, jonka miesystävä alkaa osoittaa Deliä kohtaan sopimatonta huomiota. Koulun opettajattaren joka vuosi järjestämät operetit saavat osallistuvat lapset näyttämötaiteen pauloihin ja aiemmin tarkkaan toisiaan välttelevien tyttöjen ja poikien välillä herää aivan uudenlaisia tunteita. Delin varttuessa pojat alkavat kiinnostaa enemmänkin, ja ensimmäiset seksuaaliset kokeilut kiehtovat, ensin kuivan älyllisen Jerryn, sitten uskovaisen mutta rohkean maalaispoika French Garnetin kanssa.

Huomaan, että Munron novelleista on vaikea kirjoittaa niin, että tekisin niille oikeutta. Novelleissa ei tapahdu mitään erikoista sinänsä, mutta jokainen silti tempaa mukaansa. Arkipäivän pienistä havainnoista on saatu luotua jotain, joka koskettaa yleismaailmallisesti. Tarinoiden toiminta, draama ja huumori ovat hienovaraisia, mutta juuri siksi niin kiehtovia. Jokaisessa tarinassa on jokin tietty huippukohta, jokin paljastus, joka muuttaa päähenkilön suhtautumisen täysin. Tilanteiden rakentelu tähän huippukohtaan on taidokasta, miltei huomaamatonta. Tarinaa aloittaessa ei voinut tietää, mihin se johtaisi, mutta loppuun päästyä kaikella tuntui olevan merkityksensä.

Alice Munro on tähän mennessä eräs tämän haasteen mieluisimpia uusia tuttavuuksia, ja tulen varmasti lukemaan lisää hänen novellejaan. Nobel-palkinto meni oikeaan osoitteeseen. Lives of Girls and Women sopii tämän eläinkansikohdan lisäksi myös kohtiin 16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja, 18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa, 20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö, 26. Sukutarina.