Alan Bradley: Hopeisen hummerihaarukan tapaus
(A Red Herring without Mustard, 2011. Suom. Maija Heikinheimo. Bazar, 2015)
Sinä veit minun vauvani, turha väittää vastaan
11. Kirjassa käy hyvin
Bishop's Laceyssa on markkinahumua. 11-vuotias kemistimme Flavia de Luce käy kuuntelemassa mustalaiseukko Fenellan ennustusta, ja epähuomiossa sytyttää naisen teltan tuleen. Hups. Hyvitykseksi Flavia tarjoaa Fenellalle Buckshaw'n kartanon tiluksia yöpymispaikaksi. Flavia saa kuulla Fenellalta, että hänen isänsä on aikoinaan ajanut Fenellan ja hänen miehensä pois kartanon mailta ja epäsuorasti vaikuttanut Fenellan miehen kuolemaan. Fenella ja Flavia parkkeeraavat vankkurit, mutta seuraavana yönä Fenella löytyy vankkureistaan henkitoreissaan pahoinpideltynä.
Verta! Joka puolella oli verta. Sitä oli roiskunut liedelle ja ikkunaverhoille. Verta oli lampunvarjostimella - ja minun käsissäni.
Katosta tippui jotain kasvoilleni. Kavahdin taaksepäin, koska minua inhotti ja ehkä vähän pelottikin.
(s. 68)
Eikä tässä vielä kaikki, vaan Flavia nappaa Brookien, paikallisen tyhjäntoimittajan, kartanosta hiippailemasta. Miten Brookie pääsi sisään, kun kaikki ovet olivat lukossa? Mitä miekkosella oli mielessään? Myöhemmin Flavia löytää Brookien uudestaan, tosin tällä kertaa pihalla olevan Poseidon-patsaan atraimen nokkaan nostettuna hummerihaarukka nenän kautta aivoihin työnnettynä. Pieneksi maalaiskyläksi Bishop's Laceyssa sattuu hämmentävän paljon murhia parin kuukauden sisään. Flavia alkaa tutkia tapausta, johon liittyy niin antiikkiesineitä, muinaisia uskonlahkoja, kadonneita vauvoja ja mustalaisennakkoluuloja.
Hopeisen hummerihaarukan tapaus on tähän mennessä lukemistani Flavia-dekkareista se, josta olen pitänyt vähiten. Sitä vaivaa sama ongelma kuin edellistä osaa, Kuolema ei ole lasten leikkiä. Eri juonikuvioita on useammankin kirjan materiaaliksi asti, ja tapahtumat poukkoilevat paikasta toiseen välillä hieman päämäärättömästi. Tämän kirjan myötä myös epäuskottavuus tuli ensimmäistä kertaa ongelmaksi. Luonnollisesti peppipitkätossumainen päähenkilö Flavia koettelee uskottavuuden rajoja muutenkin, mutta sen tavallaan hyväksyy jo kirjaa lukiessa. Samalla tavalla kuin Tolkienia lukiessa on hyväksyttävä, ettei velhoja ja lohikäärmeitä ole muualla kuin kirjan maailmassa. Mutta silloin kun kirjan sisäinen logiikka ontuu, hahmot käyttäytyvät tapojensa vastaisesti ilman syytä ja juonenkäänteet ilmestyvät deus ex machinan lailla, silloin epäuskottavuus ylittää ärsytyskynnyksen.
Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Flavian kuolleen Harriet-äidin taustoista saadaan tietää enemmän, ja de Lucen perhedynamiikka saa valaistusta. Dogger on oma, yleensä stoalaisen tyyni ja toisinaan kauhunsa avuttomaksi lamauttama itsensä. Ne eivät kuitenkaan ihan riitä pelastamaan kirjaa sen loogisilta ja rakenteellisilta ongelmilta.
Lopulta kirjassa käy hyvin, rikos ratkeaa ja elämä palautuu suurin piirtein oikeisiin uomiinsa. Siksipä siis Helmet-haasteen kohta 11 täyttyy. Muita kohtia:
16. Kirjassa luetaan kirjaa
28. Sanat kirjan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä
38. Kirjan kannessa on kulkuneuvo
42. Kirjan nimessä on adjektiivi
47. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta
Bishop's Laceyssa on markkinahumua. 11-vuotias kemistimme Flavia de Luce käy kuuntelemassa mustalaiseukko Fenellan ennustusta, ja epähuomiossa sytyttää naisen teltan tuleen. Hups. Hyvitykseksi Flavia tarjoaa Fenellalle Buckshaw'n kartanon tiluksia yöpymispaikaksi. Flavia saa kuulla Fenellalta, että hänen isänsä on aikoinaan ajanut Fenellan ja hänen miehensä pois kartanon mailta ja epäsuorasti vaikuttanut Fenellan miehen kuolemaan. Fenella ja Flavia parkkeeraavat vankkurit, mutta seuraavana yönä Fenella löytyy vankkureistaan henkitoreissaan pahoinpideltynä.
Verta! Joka puolella oli verta. Sitä oli roiskunut liedelle ja ikkunaverhoille. Verta oli lampunvarjostimella - ja minun käsissäni.
Katosta tippui jotain kasvoilleni. Kavahdin taaksepäin, koska minua inhotti ja ehkä vähän pelottikin.
(s. 68)
Eikä tässä vielä kaikki, vaan Flavia nappaa Brookien, paikallisen tyhjäntoimittajan, kartanosta hiippailemasta. Miten Brookie pääsi sisään, kun kaikki ovet olivat lukossa? Mitä miekkosella oli mielessään? Myöhemmin Flavia löytää Brookien uudestaan, tosin tällä kertaa pihalla olevan Poseidon-patsaan atraimen nokkaan nostettuna hummerihaarukka nenän kautta aivoihin työnnettynä. Pieneksi maalaiskyläksi Bishop's Laceyssa sattuu hämmentävän paljon murhia parin kuukauden sisään. Flavia alkaa tutkia tapausta, johon liittyy niin antiikkiesineitä, muinaisia uskonlahkoja, kadonneita vauvoja ja mustalaisennakkoluuloja.
Hopeisen hummerihaarukan tapaus on tähän mennessä lukemistani Flavia-dekkareista se, josta olen pitänyt vähiten. Sitä vaivaa sama ongelma kuin edellistä osaa, Kuolema ei ole lasten leikkiä. Eri juonikuvioita on useammankin kirjan materiaaliksi asti, ja tapahtumat poukkoilevat paikasta toiseen välillä hieman päämäärättömästi. Tämän kirjan myötä myös epäuskottavuus tuli ensimmäistä kertaa ongelmaksi. Luonnollisesti peppipitkätossumainen päähenkilö Flavia koettelee uskottavuuden rajoja muutenkin, mutta sen tavallaan hyväksyy jo kirjaa lukiessa. Samalla tavalla kuin Tolkienia lukiessa on hyväksyttävä, ettei velhoja ja lohikäärmeitä ole muualla kuin kirjan maailmassa. Mutta silloin kun kirjan sisäinen logiikka ontuu, hahmot käyttäytyvät tapojensa vastaisesti ilman syytä ja juonenkäänteet ilmestyvät deus ex machinan lailla, silloin epäuskottavuus ylittää ärsytyskynnyksen.
Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Flavian kuolleen Harriet-äidin taustoista saadaan tietää enemmän, ja de Lucen perhedynamiikka saa valaistusta. Dogger on oma, yleensä stoalaisen tyyni ja toisinaan kauhunsa avuttomaksi lamauttama itsensä. Ne eivät kuitenkaan ihan riitä pelastamaan kirjaa sen loogisilta ja rakenteellisilta ongelmilta.
Lopulta kirjassa käy hyvin, rikos ratkeaa ja elämä palautuu suurin piirtein oikeisiin uomiinsa. Siksipä siis Helmet-haasteen kohta 11 täyttyy. Muita kohtia:
16. Kirjassa luetaan kirjaa
28. Sanat kirjan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä
38. Kirjan kannessa on kulkuneuvo
42. Kirjan nimessä on adjektiivi
47. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti