Risto Isomäki: Viiden meren kansa
(Into, 2018)
Aurinko putoaa taivaalta, ajatteli Lemminki järkyttyneenä
49. Vuonna 2018 julkaistu kirja
Risto Isomäki on muissa kirjoissaan spekuloinut tulevaisuuden visioita. Nyt hän spekuloi menneisyyden hetkiä, kaukaa kivikaudelta ristiretkiaikaan. Aikaa, jolloin Suomi ei ollut vielä Suomi. Juuri luettuani Juha Hurmeen Niemen hämmennyin hieman kirjastossa Viiden meren kansan takakanteen tutustuessani. Ei kai Isomäki ole lähtenyt kalastelemaan samoille vesille? Ei sentään, sillä Viiden meren kansa on puhtaasti fiktiota, vaikka se pohjaakin historian ja arkeologian uusimpiin tutkimustuloksiin käsittelemiltään aikakausilta.
Viiden meren kansa on jaettu kahdeksaan täysin erilliseen tarinaan, jotka toimivat itsenäisinä novelleina. Ne etenevät kronologisessa järjestyksessä: ensin tutustutaan vetäytyvän jääkauden alta paljastuvan Suomen ensimmäisiin asuttajiin, hylkeenpyytäjäheimoihin lounais-Suomessa ja Pohjanmaan rannikolla. Seuraavat tarinat vievät Volganmutkaan suomalaisugrilaisten kansojen syntyseuduille, sekä roomalaistenkin tuntemien skyyttien kohtaamisiin kyseisten heimojen kanssa. Pieni koukkaus tehdään etelänaapurimme nykyisten rajojen sisälle, Saarenmaalle, jonne pudonnut meteoriitti olisi voinut inspiroida Kalevalankin runonlaulajia. Paitsi Kalevalan sankarit, myös myyttinen kansallisantisankari Lalli saa oman tulkintansa Isomäen käsittelyssä. Saarenmaalle teos myös päättyy, täysin järjettömältä kuulostavaan ristiretkeen keskelle talvea. Lopussa Isomäki omistaa pitkän epilogin lähteidensä selventämiselle ja ratkaisujensa perusteluille.
Osa tarinoista oli mieleenjäävempiä kuin toiset. Neljä tarinaa jäi ehkä parhaiten mieleen. Pohjois-Pohjanmaalle Kierikin hylkeenpyytäjien kyläyhteisöön sijoittuva tarina oli koskettava, ja se oivallisesti toi esille muinaisen lähes teollisen ja vauraan yhteiskunnan, joka pyyhkiytyi lähes jäljettömiin. Skyyttien raivokas soturiprinsessa, joka johtaa huvennutta joukkoaan liian kaukana pohjoisessa, vihamielisellä seudulla, oli hahmo, josta olisin lukenut vaikka kokonaisen romaanin. Myös kovin tutun kuuloisten Lemmingin ja Sepon matka Saarenmaalle ottamaan selvää "auringon poikasesta", lohikäärmeestä, joka laskeutui eteläiselle saarelle, piti otteessaan:
Hän oli yhä puolittain nukuksissa eikä lämpö tuntunut millään tavalla kummalliselta. Auringon kuuluikin lämmittää maailmaa aamun tullen. Mutta sitten auringon paiste muuttui liian kuumaksi. Vähintään yhtä kuumaksi kuin keskipäivällä, vaikka oli vasta aamuyö.
Ja sitten Lemminki ymmärsi myös, että aurinko oli nousemassa aivan väärästä suunnasta ja oli hetkessä täysin hereillä. Hän nosti katseensa ylös ja näki, että keskellä taivasta hehkui häikäisevän kirkas ja kuuma, monta kertaa normaalia suurempi auringon kehrä.
(s. 97)
Kertomus Riiasta lähteenestä ristiretkestä jään yli Saarenmaalle hämmentää epäuskottavuudellaan - ja nyt tarkoitan nimenomaan todellisuuden absurdiutta, en Isomäen tarinankerrontaa. Lähteä tuhansilla miehillä keskellä talvea tarpomaan jään yli valtaamaan kaukaisen soturikansan linnoituksia ja syöksemään suuri pakanoiden faarao vallasta. Niin. Ei taidettu tiedustelulle antaa paljon painoarvoa, vai olivatkohan nekin fake news jo silloin. Tarina sinänsä ja sen kuvaukset marssista jään yli hyytävät lukijankin.
Pidin Viiden meren kansasta paljon sitä lukiessani, ja ahmaisin kirjan muutamassa päivässä. Näin jälkikäteen kirjaa sulateltuani kuitenkin tuntuu siltä, että yksittäiset novellit jäävät vähän keveiksi. Monessa tarinassa ja hahmossa olisi potentiaalia pidempienkin tarinoiden aiheeksi. Historian uudelleenkuvittelu ja myyttisten hahmojen tuominen ikään kuin osaksi historiaa on aina vähän riskialtista, mutta Isomäki selviää kohtalaisesti. Suomalais-ugrilaisen muinaisuskon karsikkopuineen ja oksille ripustetuine karhunkalloineen Isomäki tuo erittäin eläväksi ja vahvat mielikuvat jäävät soimaan päähän.
Viiden meren kansalla kuitaan Helmet-lukuhaasteen kohdan 49, "vuonna 2018 julkaistu kirja". Muita kohtia:
1. Kirjassa muutetaan
14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan
23. Kirjassa on mukana meri
33. Selviytymistarina
Risto Isomäki on muissa kirjoissaan spekuloinut tulevaisuuden visioita. Nyt hän spekuloi menneisyyden hetkiä, kaukaa kivikaudelta ristiretkiaikaan. Aikaa, jolloin Suomi ei ollut vielä Suomi. Juuri luettuani Juha Hurmeen Niemen hämmennyin hieman kirjastossa Viiden meren kansan takakanteen tutustuessani. Ei kai Isomäki ole lähtenyt kalastelemaan samoille vesille? Ei sentään, sillä Viiden meren kansa on puhtaasti fiktiota, vaikka se pohjaakin historian ja arkeologian uusimpiin tutkimustuloksiin käsittelemiltään aikakausilta.
Viiden meren kansa on jaettu kahdeksaan täysin erilliseen tarinaan, jotka toimivat itsenäisinä novelleina. Ne etenevät kronologisessa järjestyksessä: ensin tutustutaan vetäytyvän jääkauden alta paljastuvan Suomen ensimmäisiin asuttajiin, hylkeenpyytäjäheimoihin lounais-Suomessa ja Pohjanmaan rannikolla. Seuraavat tarinat vievät Volganmutkaan suomalaisugrilaisten kansojen syntyseuduille, sekä roomalaistenkin tuntemien skyyttien kohtaamisiin kyseisten heimojen kanssa. Pieni koukkaus tehdään etelänaapurimme nykyisten rajojen sisälle, Saarenmaalle, jonne pudonnut meteoriitti olisi voinut inspiroida Kalevalankin runonlaulajia. Paitsi Kalevalan sankarit, myös myyttinen kansallisantisankari Lalli saa oman tulkintansa Isomäen käsittelyssä. Saarenmaalle teos myös päättyy, täysin järjettömältä kuulostavaan ristiretkeen keskelle talvea. Lopussa Isomäki omistaa pitkän epilogin lähteidensä selventämiselle ja ratkaisujensa perusteluille.
Osa tarinoista oli mieleenjäävempiä kuin toiset. Neljä tarinaa jäi ehkä parhaiten mieleen. Pohjois-Pohjanmaalle Kierikin hylkeenpyytäjien kyläyhteisöön sijoittuva tarina oli koskettava, ja se oivallisesti toi esille muinaisen lähes teollisen ja vauraan yhteiskunnan, joka pyyhkiytyi lähes jäljettömiin. Skyyttien raivokas soturiprinsessa, joka johtaa huvennutta joukkoaan liian kaukana pohjoisessa, vihamielisellä seudulla, oli hahmo, josta olisin lukenut vaikka kokonaisen romaanin. Myös kovin tutun kuuloisten Lemmingin ja Sepon matka Saarenmaalle ottamaan selvää "auringon poikasesta", lohikäärmeestä, joka laskeutui eteläiselle saarelle, piti otteessaan:
Hän oli yhä puolittain nukuksissa eikä lämpö tuntunut millään tavalla kummalliselta. Auringon kuuluikin lämmittää maailmaa aamun tullen. Mutta sitten auringon paiste muuttui liian kuumaksi. Vähintään yhtä kuumaksi kuin keskipäivällä, vaikka oli vasta aamuyö.
Ja sitten Lemminki ymmärsi myös, että aurinko oli nousemassa aivan väärästä suunnasta ja oli hetkessä täysin hereillä. Hän nosti katseensa ylös ja näki, että keskellä taivasta hehkui häikäisevän kirkas ja kuuma, monta kertaa normaalia suurempi auringon kehrä.
(s. 97)
Kertomus Riiasta lähteenestä ristiretkestä jään yli Saarenmaalle hämmentää epäuskottavuudellaan - ja nyt tarkoitan nimenomaan todellisuuden absurdiutta, en Isomäen tarinankerrontaa. Lähteä tuhansilla miehillä keskellä talvea tarpomaan jään yli valtaamaan kaukaisen soturikansan linnoituksia ja syöksemään suuri pakanoiden faarao vallasta. Niin. Ei taidettu tiedustelulle antaa paljon painoarvoa, vai olivatkohan nekin fake news jo silloin. Tarina sinänsä ja sen kuvaukset marssista jään yli hyytävät lukijankin.
Pidin Viiden meren kansasta paljon sitä lukiessani, ja ahmaisin kirjan muutamassa päivässä. Näin jälkikäteen kirjaa sulateltuani kuitenkin tuntuu siltä, että yksittäiset novellit jäävät vähän keveiksi. Monessa tarinassa ja hahmossa olisi potentiaalia pidempienkin tarinoiden aiheeksi. Historian uudelleenkuvittelu ja myyttisten hahmojen tuominen ikään kuin osaksi historiaa on aina vähän riskialtista, mutta Isomäki selviää kohtalaisesti. Suomalais-ugrilaisen muinaisuskon karsikkopuineen ja oksille ripustetuine karhunkalloineen Isomäki tuo erittäin eläväksi ja vahvat mielikuvat jäävät soimaan päähän.
Viiden meren kansalla kuitaan Helmet-lukuhaasteen kohdan 49, "vuonna 2018 julkaistu kirja". Muita kohtia:
1. Kirjassa muutetaan
14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan
23. Kirjassa on mukana meri
33. Selviytymistarina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti