Alan Bradley: Kuolema ei ole lasten leikkiä
(The Weed that Strings the Hangman's Bag, 2010. Suom. Laura Beck. Bazar, 2014)
Koston täytyisi nyt odottaa
40. Kirjassa on lemmikkieläin
Flavia de Lucen seikkailut jatkuvat kirjasarjan toisessa osassa, Kuolema ei ole lasten leikkiä. Bishop's Laceyn kylässä kohistaan, kun maankuulu nukketeatteritaiteilija Rupert Porson apulaisineen jää kylään odottelemaan korjaajaa hajonneelle autolleen. Kirkkoherra majoittaa pariskunnan läheisen maatilan niitylle. Maatilan omistajat, herra ja rouva Ingleby selkeästi tuntevat Porsonin, mutta eivät paljasta sitä ulospäin. Flavian epäilykset heräävät. Tarkkasilmäinen Flavia huomaa myös, että Porsonin viehättävä apulainen Nialla on raskaana, mutta Nialla vannottaa Flavian pysymään asiasta vaiti. Kylällä tiedetään, että Inglebyiden poika Robin on kuollut lapsena. Hänen ruumiinsa löytyi metsästä hirsipuusta roikkumassa. Liittyikö tapaukseen jotain hämäräperäistä? Oliko Inglebyiden apulaisena toimivalla Dieterillä, entisellä saksalaisella sotavangilla jotain tekemistä asian kanssa?
Korvauksesi majoituksesta ja korjausavusta Porson ja Nialla lupaavat pistää pystyyn nukketeatteriesityksen. Toisin kuin ensimmäisessä Flavia-kirjassa, Kuolema ei ole lasten leikkiä -romaanin ensimmäistä ruumista saadaan odottaa miltei kirjan puoleen väliin saakka. Kun murha paljastuu, mahdollisia tekijöitä on useita, ja taas on Flavian itselleen asettama velvollisuus löytää syyllinen ennen poliisia. 11-vuotias tyttö hoksaa asioita, joita muut eivät hoksaa.
Jälleen kerran kirjan vahvuus on hahmoissa. Flavia on kenties melodramaattisempi kuin ensimmäisessä osassa kuvitellessaan omaa kuollutta ruumistaan ja surevia omaisiaan, jotka nyt saisivat tuntea syyllisyyttä kaikiasta Flaviaa kohtaan tekemistään loukkauksista. Ehkä jonkinlainen teini-iän drama queen alkaa nostaa päätään? Doggerista alkaa viimeistään tämän kirjan myötä muodostua eräs suosikkihahmoistani Flavian ohella - poissaoleva, sympaattinen sotaveteraani, joka kantaa syvällä sisimmässään salaisuuksia, joista hän itsekään ei ole tietoinen. Hieman yllättäen suurimman roolin uusista hahmoista ei saakaan kumpikaan nukketeatterin pitäjistä, vaan saksalainen apukäsi Dieter. Englantilaista kirjallisuutta rakastava Dieter kertoo kirjan puolenvälin paikkeilla oman, sympatiaa herättävän tarinansa, joka on kirjan huippuhetkiä.
Ja sillä tavoin minusta tuli anglofiili. Siitä asti en halunnut muuta kuin lukea englantilaisia kirjoja; tietysti Dickensiä ja Conan Doylea; Jane Austenia ja Thomas Hardya. Kun olin hiukan vanhempi, Drusilla tilais minulle joululahjaksi The Boy's Own Annualin ja Chumsin. Kun täytyin kaksitoista olin jo brittiläisempi kuin moni poika Brixtonista.
(s. 225)
"Brittiläisempi kuin moni poika Brixtonista" tuntuu olevan myös kanadalainen kirjailija Alan Bradley tällä kirjasarjallaan. Kokonaisuutena Kuolema ei ole lasten leikkiä ei mielestäni ole yhtä ehyt kuin Piiraan maku makea. Tapahtumapaikkoja on pitkin kylää ja juonen kuljetus on rytmitetty jotenkin oudosti. Loppuratkaisu sinänsä on tyydyttävä, mutta jäin aika pian lukemisen jälkeen ihmettelemään, mitä kirjassa oikeastaan tapahtuikaan ja mistä syistä.
Helmet-lukuhaasteen kohdista täytän tällä kirjalla kohdan lemmikkieläin, vaikka maatilan kissa ei rehellisesti sanoen mikään merkittävä elementti kirjassa olekaan. Mutta oli siellä sellainen! Muita sopivia kohtia:
11. Kirjassa käy hyvin
16. Kirjassa luetaan kirjaa
32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan
34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta
47. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta
Flavia de Lucen seikkailut jatkuvat kirjasarjan toisessa osassa, Kuolema ei ole lasten leikkiä. Bishop's Laceyn kylässä kohistaan, kun maankuulu nukketeatteritaiteilija Rupert Porson apulaisineen jää kylään odottelemaan korjaajaa hajonneelle autolleen. Kirkkoherra majoittaa pariskunnan läheisen maatilan niitylle. Maatilan omistajat, herra ja rouva Ingleby selkeästi tuntevat Porsonin, mutta eivät paljasta sitä ulospäin. Flavian epäilykset heräävät. Tarkkasilmäinen Flavia huomaa myös, että Porsonin viehättävä apulainen Nialla on raskaana, mutta Nialla vannottaa Flavian pysymään asiasta vaiti. Kylällä tiedetään, että Inglebyiden poika Robin on kuollut lapsena. Hänen ruumiinsa löytyi metsästä hirsipuusta roikkumassa. Liittyikö tapaukseen jotain hämäräperäistä? Oliko Inglebyiden apulaisena toimivalla Dieterillä, entisellä saksalaisella sotavangilla jotain tekemistä asian kanssa?
Korvauksesi majoituksesta ja korjausavusta Porson ja Nialla lupaavat pistää pystyyn nukketeatteriesityksen. Toisin kuin ensimmäisessä Flavia-kirjassa, Kuolema ei ole lasten leikkiä -romaanin ensimmäistä ruumista saadaan odottaa miltei kirjan puoleen väliin saakka. Kun murha paljastuu, mahdollisia tekijöitä on useita, ja taas on Flavian itselleen asettama velvollisuus löytää syyllinen ennen poliisia. 11-vuotias tyttö hoksaa asioita, joita muut eivät hoksaa.
Jälleen kerran kirjan vahvuus on hahmoissa. Flavia on kenties melodramaattisempi kuin ensimmäisessä osassa kuvitellessaan omaa kuollutta ruumistaan ja surevia omaisiaan, jotka nyt saisivat tuntea syyllisyyttä kaikiasta Flaviaa kohtaan tekemistään loukkauksista. Ehkä jonkinlainen teini-iän drama queen alkaa nostaa päätään? Doggerista alkaa viimeistään tämän kirjan myötä muodostua eräs suosikkihahmoistani Flavian ohella - poissaoleva, sympaattinen sotaveteraani, joka kantaa syvällä sisimmässään salaisuuksia, joista hän itsekään ei ole tietoinen. Hieman yllättäen suurimman roolin uusista hahmoista ei saakaan kumpikaan nukketeatterin pitäjistä, vaan saksalainen apukäsi Dieter. Englantilaista kirjallisuutta rakastava Dieter kertoo kirjan puolenvälin paikkeilla oman, sympatiaa herättävän tarinansa, joka on kirjan huippuhetkiä.
Ja sillä tavoin minusta tuli anglofiili. Siitä asti en halunnut muuta kuin lukea englantilaisia kirjoja; tietysti Dickensiä ja Conan Doylea; Jane Austenia ja Thomas Hardya. Kun olin hiukan vanhempi, Drusilla tilais minulle joululahjaksi The Boy's Own Annualin ja Chumsin. Kun täytyin kaksitoista olin jo brittiläisempi kuin moni poika Brixtonista.
(s. 225)
"Brittiläisempi kuin moni poika Brixtonista" tuntuu olevan myös kanadalainen kirjailija Alan Bradley tällä kirjasarjallaan. Kokonaisuutena Kuolema ei ole lasten leikkiä ei mielestäni ole yhtä ehyt kuin Piiraan maku makea. Tapahtumapaikkoja on pitkin kylää ja juonen kuljetus on rytmitetty jotenkin oudosti. Loppuratkaisu sinänsä on tyydyttävä, mutta jäin aika pian lukemisen jälkeen ihmettelemään, mitä kirjassa oikeastaan tapahtuikaan ja mistä syistä.
Helmet-lukuhaasteen kohdista täytän tällä kirjalla kohdan lemmikkieläin, vaikka maatilan kissa ei rehellisesti sanoen mikään merkittävä elementti kirjassa olekaan. Mutta oli siellä sellainen! Muita sopivia kohtia:
11. Kirjassa käy hyvin
16. Kirjassa luetaan kirjaa
32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan
34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta
47. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti