Juba: Viivi ja Wagner: Sian vuodet 2004 - 2005

Juba: Viivi ja Wagner: Sian vuodet 2004 - 2005

(Otava, 2016)

Prööt

13. Kirjassa on vain yksi tai kaksi hahmoa

Wagner-sian ja opiskelija-Viivin muodostama pariskunta on seikkaillut Helsingin Sanomien sivuilla jo vuosikaudet. Koska vuosi läheni loppua ja Helmet-haasteessa oli vielä tekemistä, päätin ottaa kohdan 13 hieman helpomman kautta ja lukea vähän kevyttä strippisarjakuvaa. Muutamaa silloin tällöin esiintyvää sivuhahmoa lukuunottamatta sarjakuvan ainoat henkilöt ovat sen nimihahmot. Sian vuodet 2004 - 2005 -teoksessa on nimensä mukaisesti koottuna kahden vuoden stripit samoihin kansiin. En ole mikään Juba-asiantuntija, mutta käsittääkseni vuodet 2004 ja 2005 sijoittuvat Viivin ja Wagnerin taipaleen varhaisille keskivaiheille, eli lienevät sitä kulta-aikaa.

Viivin ja Wagnerin sarjakuvan muoto on perinteinen strippisarjakuva. Kolme ruutua, joista kahdessa ensimmäisessä pedataan tilanne ja kolmannessa on ns. punchline, vitsin kärki. Paitsi että Juban huumori on usein sellaista, jossa punchlinea ei ole, tai se on tarkoituksellisen kömpelö epävitsi. Kun ensimmäistä kertaa luin Viiviä ja Wagneria, en tajunnut sitä ollenkaan. Olin tottunut esimerkiksi Bill Wattersonin Lassiin ja Leeviin - joka sivumennen sanoen on edelleen loistava yli kaksikymmentä vuotta sarjakuvan lopettamisen jälkeen - joka on ehkä jonkinlainen henkinen sukulainen Viiville ja Wagnerille. Sen huumori oli huomattavasti iskevämpää. Viivin ja Wagnerin huumori kuitenkin hiljalleen alkoi avautua, ja vaikka siitä ei koskaan muodostunut suurta suosikkiani, olen siitä usein pitänyt enemmän tai vähemmän.

Suurin osa Viivin ja Wagnerin huumorista tulee parisuhteesta ja sukupuoliroolien kliseistä. Mies on sika, joka makaa sohvalla, juo olutta ja piereskelee. Nainen nalkuttaa, vaihtaa kodin sisustusta kuin paitaa ja toivoo parantavansa sian tavat. Silti he rakastavat toisiaan, sillä miksipä muuten he olisivat yhdessä. Ihan aina Viivin ja Wagnerin suhde ei näytä rakkaudelta, vaan siinä on myös itsekkyyttä, välinpitämättömyyttä toisen hyvinvoinnista sekä henkisen väkivallan piirteitä. En tosin usko, että sarjakuvaa on tarkoitus tältä kantilta tulkita. Ankeimmillaan sarjakuva on mielestäni käsitellessään Viivin ongelmia ja toiveita: työuupumuksen ja lapsihaaveet Wagner kuittaa hädin tuskin niitä tiedostaen. Toisaalta eipä Viivi juuri anna arvoa Wagnerin uskomattomille ideoille, silloin kun hän oikeassa mielentilassa niitä pääsee kehittelemään.

Wagnerilla riittää ideoita ja työpaikkoja kuin Aku Ankalla parhaimmillaan. Jos Wagner vain jostain innostuu, hän myös usein pärjää siinä uskomattoman hyvin. Useimmiten ura tyssää innostuksen lässähtämiseen. Milloin Wagner toimii läänintaiteilijana, milloin muotisuunnittelijana tai maanviljelijänä. Paikoin tapahtumat heittäytyvät aivan absurdeiksi, kuten vaikka silloin kun Wagner muuttuu kafkamaisesti tuhohyönteiseksi. Tietyllä tavalla sarjakuva on parhaimmillaan juuri silloin, kun se heittää logiikan ja realismin mäkeen ja tykittää vapaata tajunnanvirtaa. Usein tosin Juban tajunnanvirta ei oikein johda mihinkään. Jään taas väkisinkin vertailemaan tätä mielikuvituksen laukkaa Bill Wattersonin vastaavaan, eikä vertailu ole Juballe edullinen.

Parhaimmillaan Viivi ja Wagner on oivaltava ja hauska. Huonoimmillaan se on ankea ja polkee paikallaan. Tässä kokoelmassa oli molempia ääripäitä. Helmet-haasteesta täyttyvät nämä kohdat:
13. Kirjassa on vain yksi tai kaksi hahmoa
16. Kirjassa luetaan kirjaa
22. Kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin
32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan
40. Kirjassa on lemmikkieläin