Yann Martel: Piin elämä
(Life of Pi, 2001. Suom. Helene Bützow. Tammi, 2012)
Te ette voi osoittaa, kumpi tarina on totta ja kumpi ei
33. Selviytymistarina
"Minulla on tarina, joka saa teidät uskomaan Jumalaan", sanotaan esipuheessa kirjailija Yann Martelille. Martel, tai siis hänen fiktiivinen alter egonsa, kirjaa ylös Kanadan-intialaisen Piscine "Pii" Patelin uskomattoman seikkailun, jolle jo esipuheesta voi päätellä vahvan uskonnollisen pohjavireen. Yleensä olen allerginen allegoriselle kerronnalle. Nytkin se oli vähällä pilata lukukokemuksen. Piin elämä todistaa tarinan viettelevästä magiasta. Se myös väittää, että totuus on valintakysymys.
Ranskalaisen uimahallin mukaan nimetty Piscine Patel kasvaa Intian Pondicherryssä Patelin perheen omistamassa eläintarhassa. Patel luo itselleen uuden identiteetin lyhentämällä hieman kiusallisen etunimensä: Piscinestä tulee Pii, matemaattinen symboli, jonka merkittävyys geometriassa on kuin taivaassa saneltu. Piin herkkiin nuoruusvuosiin vaikuttavat erityisesti kaksi miestä, joilla on sattumalta sama nimi; toinen on biologian opettaja ja toinen muslimimystikko. Piitä kiehtovat hengelliset kysymykset, mutta perhettä järkyttää se, että hän pitää kaikkia uskontoja yhtä oikeina. Pii hakee oppia yhtä aikaa kristinuskosta, islamista ja hindulaisuudesta, mikä närkästyttää kyseisten uskontojen harjoittajia, kun heille selviää Piin uskonnollinen uskottomuus. Piille kaikki uskon ilmenemismuodot ovat yhtä tosia, eivätkä millään tavoin ristiriidassa keskenään. Tärkeintä on usko, eivät sen ulkoiset tunnukset.
Intian 1970-luvun poliittisen kuohunnan vuoksi Patelin perheen isä päättää myydä eläintarhan ja muuttaa perheineen kauas Kanadaan vakaamman tulevaisuuden toivossa. Rahtilaiva Tsimtsum lähtee pitkälle matkalleen kuin Nooan arkki konsanaan, tosin eläimiä on ruumassa huomattavasti enemmän kuin kaksi kutakin lajia. Laiva joutuu myrskyyn ja uppoaa. Ainoana selviytyjänä ihmisistä on pelastusveneeseen ehtinyt Pii. Veneeseen päätyvät Piin lisäksi jalkansa murtanut seepra, hyväntahtoinen orankiemo, nälkäinen hyeena ja valtava bengalintiikeri.
Se oli alle viiden metrin päässä minusta. Kuinka valtava se olikaan! -- Vähäinen kokemukseni pelastusveneeseen joutuneista villieläimistä oli saanut minut luulemaan, että verenvuodatukseen liittyi runsaasti meteliä ja vastarintaa. Nyt kaikki kävi vähin äänin.
(s. 194)
Kerronnan sävy muuttuu tässä vaiheessa kirjaa. Leppoisahkona kasvutarinana alkanut kertomus muuttuu seikkailuksi ja kamppailuksi selviytymisestä. Pii askartelee itselleen lautan, koska ei ymmärrettävistä syistä tahdo hengailla samassa veneessä bengalintiikerin kanssa. Lukijalle esitellään suhteellisen uskottavasti, kuinka kerätä vettä, säännöstellä ruokaa ja kalastaa hengenpitimikseen tuhansien kilometrien päässä lähimmästä satamasta. Viikkojen kuluessa epätoivo alkaa hiipiä veneeseen, kun pelastusta ei kuulu. Piin ei auta muu kuin kesyttää tiikeri kumppanikseen.
Mitä pidemmälle haaksirikkotarinassa mennään, sitä epäuskottavammaksi se käy. En tässä käy sen enempiä spoilaamaan tarinaa, mutta eräässä vaiheessa mennään jo vahvasti fantasian puolelle, mikä häiritsee, kun niin pitkään on pysytty ainakin pinnallisesti realistisessa kerronnassa. Mutta hetkinen, eikös kirjan alussa puhuttu viljalti uskonnoista? Ja siitä, kuinka tärkeämpää kuin se, mihin uskoo tai ovatko uskonnot keskenään ristiriidassa, on usko itsessään? Siitäkö tässä merenkulkutarinassa onkin kyse, pyhäkoulun oppitunnista? Asiat voivat olla näin tai noin, ja se jää lukijan päätettäväksi. Viimeisen sivujen keskustelu tarinan merkityksestä on miltei raivostuttava. Tämäkö olikin kaikki vain vertauskuvallista? Vai oliko sittenkään?
Jokin tarinassa jäi häiritsemään ja jätti lievän huijatuksi tulemisen tunteen. Sinänsä Piin elämä on vahva esimerkki siitä, kuinka tarina voi johdatella yhteen suuntaan vaikka onkin todellisuudessa viemässä toisaalle. En ole kuitenkaan täysin vakuuttunut siitä, että totuus voisi olla noin simppeli valintakysymys. Tyylin puolesta Martel vie pisteet kotiin, samoin kuin Helene Bützowin tuttuun tapaan hieno suomennos.
Piin elämä täyttää seuraavat Helmet-lukuhaasteen kohdat:
14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan
15. Palkitun kääntäjän kääntämä kirja
23. Kirjassa on mukana meri
26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt
33. Selviytymistarina
"Minulla on tarina, joka saa teidät uskomaan Jumalaan", sanotaan esipuheessa kirjailija Yann Martelille. Martel, tai siis hänen fiktiivinen alter egonsa, kirjaa ylös Kanadan-intialaisen Piscine "Pii" Patelin uskomattoman seikkailun, jolle jo esipuheesta voi päätellä vahvan uskonnollisen pohjavireen. Yleensä olen allerginen allegoriselle kerronnalle. Nytkin se oli vähällä pilata lukukokemuksen. Piin elämä todistaa tarinan viettelevästä magiasta. Se myös väittää, että totuus on valintakysymys.
Ranskalaisen uimahallin mukaan nimetty Piscine Patel kasvaa Intian Pondicherryssä Patelin perheen omistamassa eläintarhassa. Patel luo itselleen uuden identiteetin lyhentämällä hieman kiusallisen etunimensä: Piscinestä tulee Pii, matemaattinen symboli, jonka merkittävyys geometriassa on kuin taivaassa saneltu. Piin herkkiin nuoruusvuosiin vaikuttavat erityisesti kaksi miestä, joilla on sattumalta sama nimi; toinen on biologian opettaja ja toinen muslimimystikko. Piitä kiehtovat hengelliset kysymykset, mutta perhettä järkyttää se, että hän pitää kaikkia uskontoja yhtä oikeina. Pii hakee oppia yhtä aikaa kristinuskosta, islamista ja hindulaisuudesta, mikä närkästyttää kyseisten uskontojen harjoittajia, kun heille selviää Piin uskonnollinen uskottomuus. Piille kaikki uskon ilmenemismuodot ovat yhtä tosia, eivätkä millään tavoin ristiriidassa keskenään. Tärkeintä on usko, eivät sen ulkoiset tunnukset.
Intian 1970-luvun poliittisen kuohunnan vuoksi Patelin perheen isä päättää myydä eläintarhan ja muuttaa perheineen kauas Kanadaan vakaamman tulevaisuuden toivossa. Rahtilaiva Tsimtsum lähtee pitkälle matkalleen kuin Nooan arkki konsanaan, tosin eläimiä on ruumassa huomattavasti enemmän kuin kaksi kutakin lajia. Laiva joutuu myrskyyn ja uppoaa. Ainoana selviytyjänä ihmisistä on pelastusveneeseen ehtinyt Pii. Veneeseen päätyvät Piin lisäksi jalkansa murtanut seepra, hyväntahtoinen orankiemo, nälkäinen hyeena ja valtava bengalintiikeri.
Se oli alle viiden metrin päässä minusta. Kuinka valtava se olikaan! -- Vähäinen kokemukseni pelastusveneeseen joutuneista villieläimistä oli saanut minut luulemaan, että verenvuodatukseen liittyi runsaasti meteliä ja vastarintaa. Nyt kaikki kävi vähin äänin.
(s. 194)
Kerronnan sävy muuttuu tässä vaiheessa kirjaa. Leppoisahkona kasvutarinana alkanut kertomus muuttuu seikkailuksi ja kamppailuksi selviytymisestä. Pii askartelee itselleen lautan, koska ei ymmärrettävistä syistä tahdo hengailla samassa veneessä bengalintiikerin kanssa. Lukijalle esitellään suhteellisen uskottavasti, kuinka kerätä vettä, säännöstellä ruokaa ja kalastaa hengenpitimikseen tuhansien kilometrien päässä lähimmästä satamasta. Viikkojen kuluessa epätoivo alkaa hiipiä veneeseen, kun pelastusta ei kuulu. Piin ei auta muu kuin kesyttää tiikeri kumppanikseen.
Mitä pidemmälle haaksirikkotarinassa mennään, sitä epäuskottavammaksi se käy. En tässä käy sen enempiä spoilaamaan tarinaa, mutta eräässä vaiheessa mennään jo vahvasti fantasian puolelle, mikä häiritsee, kun niin pitkään on pysytty ainakin pinnallisesti realistisessa kerronnassa. Mutta hetkinen, eikös kirjan alussa puhuttu viljalti uskonnoista? Ja siitä, kuinka tärkeämpää kuin se, mihin uskoo tai ovatko uskonnot keskenään ristiriidassa, on usko itsessään? Siitäkö tässä merenkulkutarinassa onkin kyse, pyhäkoulun oppitunnista? Asiat voivat olla näin tai noin, ja se jää lukijan päätettäväksi. Viimeisen sivujen keskustelu tarinan merkityksestä on miltei raivostuttava. Tämäkö olikin kaikki vain vertauskuvallista? Vai oliko sittenkään?
Jokin tarinassa jäi häiritsemään ja jätti lievän huijatuksi tulemisen tunteen. Sinänsä Piin elämä on vahva esimerkki siitä, kuinka tarina voi johdatella yhteen suuntaan vaikka onkin todellisuudessa viemässä toisaalle. En ole kuitenkaan täysin vakuuttunut siitä, että totuus voisi olla noin simppeli valintakysymys. Tyylin puolesta Martel vie pisteet kotiin, samoin kuin Helene Bützowin tuttuun tapaan hieno suomennos.
Piin elämä täyttää seuraavat Helmet-lukuhaasteen kohdat:
14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan
15. Palkitun kääntäjän kääntämä kirja
23. Kirjassa on mukana meri
26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt
33. Selviytymistarina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti