George Saunders: Lincoln in the Bardo
(Random House, 2017)
matterlightblooming phenomenon
6. Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa
George Saundersin romaanilla Lincoln in the Bardo on historiallinen pohja. Yhdysvaltain presidentti Abraham Lincolnin poika kuoli 11-vuotiaana lavantautiin. Aikalaislähteiden mukaan surun murtama presidentti vieraili Willie-pojan kuoleman jälkeen kryptassa ja piteli poikansa ruumista sylissään. Menetys oli tehdä lopun masennukseen taipuvaisesta presidentistä. Samaan aikaan sisällissota kasvatti kierroksiaan ja kahtia repeytynyt kansakunta kaipasi vahvaa johtajaa.
Saundersin romaani kertoo yhdestä yöstä, jolloin Willie ilmestyy hautausmaalle kuoleman jälkeiseen ja uudelleensyntymistä edeltävään välitilaan, jota tiibetinbuddhalaisessa perinteessä nimitetään bardoksi. Hautausmaalla on muitakin asukkeja, jotka syystä tai toisesta eivät ole kyenneet jättämään tätä materiaalisen maailman viimeistä saareketta siirtyäkseen eteenpäin kohti tuntematonta. Osa heistä on ollut hautausmaalla vuosikausia ja sulautunut osaksi kryptien rakenteita, hautakiviä ja aitaa. Hahmot toistavat omia tarinoitaan loputtomasti ja siten pyrkivät tekemään elämäänsä todelliseksi, kunnes kaikki osaavat kaikkien tarinat jo ulkoa. Kun lopulta joku sieluista siirtyy seuraavaan tilaan - onko se taivas, helvetti, reinkarnaatio, sitä ei kerrota - katoaa hän räiskähtäen aineen ja valon kukinnoiksi, matterlightblooming. Kun Abraham Lincoln saapuu suremaan kuollutta poikaansa, kuolleet huomaavat ainutlaatuisen siteen isän ja pojan välillä, joka kasvattaa heidän kaipuutaan elävien joukkoon. Willie voisi olla heidän yhteytensä maailmaan!
People were happy, that was what it was; they had recovered that notion.
hans vollman
It was the idea, the very idea, that someone—
roger bevins iii
From that other place—
hans vollman
That someone from that other place would deign to—
roger bevins iii
It was the touching that was unusual.
the reverend everly thomas
(s. 67)
Kuolema ja unohdus ovat kuitenkin ottaa vallan, kun kontakti elävään presidenttiin jää vain nopeasti haihtuvaksi kaiuksi muualla jatkuvasta elämästä. Presidentti itsekin on omassa kiirastulessaan, jossa hän ei kykene luopumaan rakkaasta pojastaan, mutta ei myöskään saa tähän todellista kontaktia.
Willien lisäksi päähenkilöitä on kolme, ja he saavat suurimman osan romaanin vuorosanoista Willien jäädessä enemmänkin tarinan objektiksi. Yksikään heistä ei suostu hyväksymään kuolemansa lopullisuutta, ja tämä tosiasioiden kieltäminen manifestoituu heissä jollain tavalla fyysisesti. Hans Vollman on myöhäiskeski-ikäinen mies, joka on jäänyt sortuvan kattopalkin alle. Vollman on vanhoilla päivillään päässyt naimisiin kauniin nuoren naisen kanssa, mutta vanhempaa miestä arkaillut nainen ei ole tahtonut jakaa vuodettaan tämän kanssa. Juuri ennen miehen toiveiden täyttymystä katto romahtaa tämän päälle. Tuonpuoleisessa Vollman on vailla rihman kiertämää, penis jättiläismäisen groteskeihin mittoihin paisuneena. Omasta mielestään Vollman on vain loukkaantunut ja tuota pikaa toipumassa, jotta pääsee vaimonsa kanssa vällyjen väliin.
Roger Bevins III on varakkaan perheen nuori vesa, jonka ominaisuuksiin kuuluvat taiteelliset taipumukset, kyky havainnoida ympäristöään ultratarkasti ja kuvailla sitä herkästi, sekä seksuaalinen mieltymys miehiin. Homoseksualisuutta paheksuvana aikana Roger on onneton, ja erään epäonnistuneen rakkausseikkailun jälkeen hän viiltää ranteensa auki. Hautausmaalla Rogerin kehosta pursuaa jalkoja, käsiä ja kaikkea havainnoivia silmiä, joiden määrä kasvaa entisestään tämän kiihtyessä. Kolmas päähenkilöistä on pastori Everly Thomas, joka toisin kuin muut, tiedostaa olevansa kuollut. Hän on kuitenkin nähnyt näyssä, mikä kohtalo häntä odottaa tämän jälkeen. Helvetin lieskat odottavat, mutta Thomasilla ei ole aavistustakaan, miksi hurskasta kirkonmiestä moinen kohtalo odottaa. On helpompaa siis jäädä limboon kuin saada asiasta varmuus. Thomasin suu on pysyvästi vääntynyt kauhunhuutoon. Ilmeestään huolimatta Thomas on tyyni järjen ääni absurdissa tuonpuoleisessa.
Tämän kolmikon ja Willien lisäksi Saundersin kirjassa on puhujia pitkälti toistasataa. Osa on hautausmaan fiktiivisiä hahmoja kertomassa omia elämäntarinoitaan, kukin omalla puhetyylillään. Äänet heijastelevat tarinoissaan paitsi Yhdysvaltain historiaa, myös ihmiskunnan yleisiä vitsauksia - köyhyyttä, rotusortoa, kateutta ja katkeruutta. Kaikkia ääniä yhdistää pelko luopumisesta, ja tarrautuminen edes johonkin oljenkorteen tuntemattoman pelossa. Kuolleiden tarinat muuttuvat osaksi heidän fyysistä olemustaan, mutta ei aina selkeällä tavalla, vaan pikemminkin unen logiikalla toimivalla metaforisuudella. Osa äänistä on Lincolnista ja Yhdysvaltain historiasta kertovia tietokirjallisia sitaatteja. Lainauksista osa on fiktiivisiä, mutta myös aitoja lähteitä on rutkasti. Varsinaista kertojaa ei ole, vaan kirja on rakennettu dialogin muotoon eri puhujien ja sitaattien välillä. Alkuun tämä vieraannuttaa, kun vastuu johtopäätöksistä sälytetään lukijalle. Hyvin pian siitä muodostuu tehokas keino vetää lukija mukaan kirjan maailmaan, joka on uniikkia mielikuvituksen juhlaa, paikoin tragikomediaa ja paikoin haurasta elegiaa.
Omia tarinoitaan ikuisuuksiin asti toistavat kuolleet toivat mieleeni Samuel Beckettin absurdismin ja eksistentialismin kentillä operoivat näytelmät Waiting for Godot ja Endgame. Mielikuvitukselliset metamorfoosit taas toivat mieleen David Lynchin teokset kuten Eraserheadin ja Twin Peaksin kolmannen tuotantokauden. Läheisempi vertailukohta, joka myös tuli välittömästi mieleen, oli Laura Lindstedtin hieno Oneiron. Moniääninen kertomus tiibetinbuddhalaisesta kuolemanjälkeisestä tilasta, jossa selvitetään, miten ihmiset ovat sinne päätyneet ja mitä kaikesta luopuminen tarkoittaa... kuvaus pätee yhtä hyvin Lindstedtiin kuin Saundersiin. Oneiron on tosin eri suuntiin rönsyilevä ja reilun feministinen kun taas Lincoln in the Bardo on kenties runollisempi ja tiiviimpi, ja siinä on tiettyä hiljaista hauskuutta kaikessa absurdiudessaan.
Lincoln in the Bardo oli minulle vuoden suurimpia yllätyksiä ja antoisimpia lukukokemuksia. Fantastiset elementit yhdistyvät historiaan ja traagiset surrealistiseen saumattomasti luoden jotain aivan omanlaistaan.
Helmet-haasteen sopivia kohtia kirjalle:
6. Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa
19. Kirja käsittelee vanhemmuutta
24. Surullinen kirja
27. Kirjassa on sateenkaariperhe tai samaa sukupuolta oleva pariskunta
George Saundersin romaanilla Lincoln in the Bardo on historiallinen pohja. Yhdysvaltain presidentti Abraham Lincolnin poika kuoli 11-vuotiaana lavantautiin. Aikalaislähteiden mukaan surun murtama presidentti vieraili Willie-pojan kuoleman jälkeen kryptassa ja piteli poikansa ruumista sylissään. Menetys oli tehdä lopun masennukseen taipuvaisesta presidentistä. Samaan aikaan sisällissota kasvatti kierroksiaan ja kahtia repeytynyt kansakunta kaipasi vahvaa johtajaa.
Saundersin romaani kertoo yhdestä yöstä, jolloin Willie ilmestyy hautausmaalle kuoleman jälkeiseen ja uudelleensyntymistä edeltävään välitilaan, jota tiibetinbuddhalaisessa perinteessä nimitetään bardoksi. Hautausmaalla on muitakin asukkeja, jotka syystä tai toisesta eivät ole kyenneet jättämään tätä materiaalisen maailman viimeistä saareketta siirtyäkseen eteenpäin kohti tuntematonta. Osa heistä on ollut hautausmaalla vuosikausia ja sulautunut osaksi kryptien rakenteita, hautakiviä ja aitaa. Hahmot toistavat omia tarinoitaan loputtomasti ja siten pyrkivät tekemään elämäänsä todelliseksi, kunnes kaikki osaavat kaikkien tarinat jo ulkoa. Kun lopulta joku sieluista siirtyy seuraavaan tilaan - onko se taivas, helvetti, reinkarnaatio, sitä ei kerrota - katoaa hän räiskähtäen aineen ja valon kukinnoiksi, matterlightblooming. Kun Abraham Lincoln saapuu suremaan kuollutta poikaansa, kuolleet huomaavat ainutlaatuisen siteen isän ja pojan välillä, joka kasvattaa heidän kaipuutaan elävien joukkoon. Willie voisi olla heidän yhteytensä maailmaan!
People were happy, that was what it was; they had recovered that notion.
hans vollman
It was the idea, the very idea, that someone—
roger bevins iii
From that other place—
hans vollman
That someone from that other place would deign to—
roger bevins iii
It was the touching that was unusual.
the reverend everly thomas
(s. 67)
Kuolema ja unohdus ovat kuitenkin ottaa vallan, kun kontakti elävään presidenttiin jää vain nopeasti haihtuvaksi kaiuksi muualla jatkuvasta elämästä. Presidentti itsekin on omassa kiirastulessaan, jossa hän ei kykene luopumaan rakkaasta pojastaan, mutta ei myöskään saa tähän todellista kontaktia.
Willien lisäksi päähenkilöitä on kolme, ja he saavat suurimman osan romaanin vuorosanoista Willien jäädessä enemmänkin tarinan objektiksi. Yksikään heistä ei suostu hyväksymään kuolemansa lopullisuutta, ja tämä tosiasioiden kieltäminen manifestoituu heissä jollain tavalla fyysisesti. Hans Vollman on myöhäiskeski-ikäinen mies, joka on jäänyt sortuvan kattopalkin alle. Vollman on vanhoilla päivillään päässyt naimisiin kauniin nuoren naisen kanssa, mutta vanhempaa miestä arkaillut nainen ei ole tahtonut jakaa vuodettaan tämän kanssa. Juuri ennen miehen toiveiden täyttymystä katto romahtaa tämän päälle. Tuonpuoleisessa Vollman on vailla rihman kiertämää, penis jättiläismäisen groteskeihin mittoihin paisuneena. Omasta mielestään Vollman on vain loukkaantunut ja tuota pikaa toipumassa, jotta pääsee vaimonsa kanssa vällyjen väliin.
Roger Bevins III on varakkaan perheen nuori vesa, jonka ominaisuuksiin kuuluvat taiteelliset taipumukset, kyky havainnoida ympäristöään ultratarkasti ja kuvailla sitä herkästi, sekä seksuaalinen mieltymys miehiin. Homoseksualisuutta paheksuvana aikana Roger on onneton, ja erään epäonnistuneen rakkausseikkailun jälkeen hän viiltää ranteensa auki. Hautausmaalla Rogerin kehosta pursuaa jalkoja, käsiä ja kaikkea havainnoivia silmiä, joiden määrä kasvaa entisestään tämän kiihtyessä. Kolmas päähenkilöistä on pastori Everly Thomas, joka toisin kuin muut, tiedostaa olevansa kuollut. Hän on kuitenkin nähnyt näyssä, mikä kohtalo häntä odottaa tämän jälkeen. Helvetin lieskat odottavat, mutta Thomasilla ei ole aavistustakaan, miksi hurskasta kirkonmiestä moinen kohtalo odottaa. On helpompaa siis jäädä limboon kuin saada asiasta varmuus. Thomasin suu on pysyvästi vääntynyt kauhunhuutoon. Ilmeestään huolimatta Thomas on tyyni järjen ääni absurdissa tuonpuoleisessa.
Tämän kolmikon ja Willien lisäksi Saundersin kirjassa on puhujia pitkälti toistasataa. Osa on hautausmaan fiktiivisiä hahmoja kertomassa omia elämäntarinoitaan, kukin omalla puhetyylillään. Äänet heijastelevat tarinoissaan paitsi Yhdysvaltain historiaa, myös ihmiskunnan yleisiä vitsauksia - köyhyyttä, rotusortoa, kateutta ja katkeruutta. Kaikkia ääniä yhdistää pelko luopumisesta, ja tarrautuminen edes johonkin oljenkorteen tuntemattoman pelossa. Kuolleiden tarinat muuttuvat osaksi heidän fyysistä olemustaan, mutta ei aina selkeällä tavalla, vaan pikemminkin unen logiikalla toimivalla metaforisuudella. Osa äänistä on Lincolnista ja Yhdysvaltain historiasta kertovia tietokirjallisia sitaatteja. Lainauksista osa on fiktiivisiä, mutta myös aitoja lähteitä on rutkasti. Varsinaista kertojaa ei ole, vaan kirja on rakennettu dialogin muotoon eri puhujien ja sitaattien välillä. Alkuun tämä vieraannuttaa, kun vastuu johtopäätöksistä sälytetään lukijalle. Hyvin pian siitä muodostuu tehokas keino vetää lukija mukaan kirjan maailmaan, joka on uniikkia mielikuvituksen juhlaa, paikoin tragikomediaa ja paikoin haurasta elegiaa.
Omia tarinoitaan ikuisuuksiin asti toistavat kuolleet toivat mieleeni Samuel Beckettin absurdismin ja eksistentialismin kentillä operoivat näytelmät Waiting for Godot ja Endgame. Mielikuvitukselliset metamorfoosit taas toivat mieleen David Lynchin teokset kuten Eraserheadin ja Twin Peaksin kolmannen tuotantokauden. Läheisempi vertailukohta, joka myös tuli välittömästi mieleen, oli Laura Lindstedtin hieno Oneiron. Moniääninen kertomus tiibetinbuddhalaisesta kuolemanjälkeisestä tilasta, jossa selvitetään, miten ihmiset ovat sinne päätyneet ja mitä kaikesta luopuminen tarkoittaa... kuvaus pätee yhtä hyvin Lindstedtiin kuin Saundersiin. Oneiron on tosin eri suuntiin rönsyilevä ja reilun feministinen kun taas Lincoln in the Bardo on kenties runollisempi ja tiiviimpi, ja siinä on tiettyä hiljaista hauskuutta kaikessa absurdiudessaan.
Lincoln in the Bardo oli minulle vuoden suurimpia yllätyksiä ja antoisimpia lukukokemuksia. Fantastiset elementit yhdistyvät historiaan ja traagiset surrealistiseen saumattomasti luoden jotain aivan omanlaistaan.
Helmet-haasteen sopivia kohtia kirjalle:
6. Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa
19. Kirja käsittelee vanhemmuutta
24. Surullinen kirja
27. Kirjassa on sateenkaariperhe tai samaa sukupuolta oleva pariskunta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti