Yann Martel: Piin elämä

Yann Martel: Piin elämä

(Life of Pi, 2001. Suom. Helene Bützow. Tammi, 2012)

Te ette voi osoittaa, kumpi tarina on totta ja kumpi ei

33. Selviytymistarina

"Minulla on tarina, joka saa teidät uskomaan Jumalaan", sanotaan esipuheessa kirjailija Yann Martelille. Martel, tai siis hänen fiktiivinen alter egonsa, kirjaa ylös Kanadan-intialaisen Piscine "Pii" Patelin uskomattoman seikkailun, jolle jo esipuheesta voi päätellä vahvan uskonnollisen pohjavireen. Yleensä olen allerginen allegoriselle kerronnalle. Nytkin se oli vähällä pilata lukukokemuksen. Piin elämä todistaa tarinan viettelevästä magiasta. Se myös väittää, että totuus on valintakysymys.

Ranskalaisen uimahallin mukaan nimetty Piscine Patel kasvaa Intian Pondicherryssä Patelin perheen omistamassa eläintarhassa. Patel luo itselleen uuden identiteetin lyhentämällä hieman kiusallisen etunimensä: Piscinestä tulee Pii, matemaattinen symboli, jonka merkittävyys geometriassa on kuin taivaassa saneltu. Piin herkkiin nuoruusvuosiin vaikuttavat erityisesti kaksi miestä, joilla on sattumalta sama nimi; toinen on biologian opettaja ja toinen muslimimystikko. Piitä kiehtovat hengelliset kysymykset, mutta perhettä järkyttää se, että hän pitää kaikkia uskontoja yhtä oikeina. Pii hakee oppia yhtä aikaa kristinuskosta, islamista ja hindulaisuudesta, mikä närkästyttää kyseisten uskontojen harjoittajia, kun heille selviää Piin uskonnollinen uskottomuus. Piille kaikki uskon ilmenemismuodot ovat yhtä tosia, eivätkä millään tavoin ristiriidassa keskenään. Tärkeintä on usko, eivät sen ulkoiset tunnukset.

Intian 1970-luvun poliittisen kuohunnan vuoksi Patelin perheen isä päättää myydä eläintarhan ja muuttaa perheineen kauas Kanadaan vakaamman tulevaisuuden toivossa. Rahtilaiva Tsimtsum lähtee pitkälle matkalleen kuin Nooan arkki konsanaan, tosin eläimiä on ruumassa huomattavasti enemmän kuin kaksi kutakin lajia. Laiva joutuu myrskyyn ja uppoaa. Ainoana selviytyjänä ihmisistä on pelastusveneeseen ehtinyt Pii. Veneeseen päätyvät Piin lisäksi jalkansa murtanut seepra, hyväntahtoinen orankiemo, nälkäinen hyeena ja valtava bengalintiikeri.

Se oli alle viiden metrin päässä minusta. Kuinka valtava se olikaan! -- Vähäinen kokemukseni pelastusveneeseen joutuneista villieläimistä oli saanut minut luulemaan, että verenvuodatukseen liittyi runsaasti meteliä ja vastarintaa. Nyt kaikki kävi vähin äänin.
(s. 194) 

Kerronnan sävy muuttuu tässä vaiheessa kirjaa. Leppoisahkona kasvutarinana alkanut kertomus muuttuu seikkailuksi ja kamppailuksi selviytymisestä. Pii askartelee itselleen lautan, koska ei ymmärrettävistä syistä tahdo hengailla samassa veneessä bengalintiikerin kanssa. Lukijalle esitellään suhteellisen uskottavasti, kuinka kerätä vettä, säännöstellä ruokaa ja kalastaa hengenpitimikseen tuhansien kilometrien päässä lähimmästä satamasta. Viikkojen kuluessa epätoivo alkaa hiipiä veneeseen, kun pelastusta ei kuulu. Piin ei auta muu kuin kesyttää tiikeri kumppanikseen.

Mitä pidemmälle haaksirikkotarinassa mennään, sitä epäuskottavammaksi se käy. En tässä käy sen enempiä spoilaamaan tarinaa, mutta eräässä vaiheessa mennään jo vahvasti fantasian puolelle, mikä häiritsee, kun niin pitkään on pysytty ainakin pinnallisesti realistisessa kerronnassa. Mutta hetkinen, eikös kirjan alussa puhuttu viljalti uskonnoista? Ja siitä, kuinka tärkeämpää kuin se, mihin uskoo tai ovatko uskonnot keskenään ristiriidassa, on usko itsessään? Siitäkö tässä merenkulkutarinassa onkin kyse, pyhäkoulun oppitunnista? Asiat voivat olla näin tai noin, ja se jää lukijan päätettäväksi. Viimeisen sivujen keskustelu tarinan merkityksestä on miltei raivostuttava. Tämäkö olikin kaikki vain vertauskuvallista? Vai oliko sittenkään?

Jokin tarinassa jäi häiritsemään ja jätti lievän huijatuksi tulemisen tunteen. Sinänsä Piin elämä on vahva esimerkki siitä, kuinka tarina voi johdatella yhteen suuntaan vaikka onkin todellisuudessa viemässä toisaalle. En ole kuitenkaan täysin vakuuttunut siitä, että totuus voisi olla noin simppeli valintakysymys. Tyylin puolesta Martel vie pisteet kotiin, samoin kuin Helene Bützowin tuttuun tapaan hieno suomennos.

Piin elämä täyttää seuraavat Helmet-lukuhaasteen kohdat:
14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan
15. Palkitun kääntäjän kääntämä kirja
23. Kirjassa on mukana meri
26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt
33. Selviytymistarina

"And this was the story"

V. S. Naipaul: Half a Life

(Picador, 2001)

33. Kirja kertoo Intiasta

V. S. Naipaulia voisi kliseisesti luonnehtia maailmankansalaiseksi. Intialaiseen sukuun Trinidadissa syntynyt ja Isossa-Britanniassa opiskellut Nobel-palkittu kirjailija on kirjoittanut paljon entisen Britti-imperiumin alueista ja kolonialismin vaikutuksista muun muassa vuonna 1979 julkaistussa mainiossa A Bend in the River -romaanissaan (suom. Joki tekee mutkan). Half a Life (suom. Elämän kuva) on Naipaulin uudempaa tuotantoa vuodelta 2001, ja toinen häneltä lukemani kirja.

Kirja kertoo intialaisen Willie Somerset Chandranin elämänvaiheista. Brittihallinnon alaiseen Intiaan syntyneen pojan isä on yläluokkainen virkamies, joka jäätyään kiinni huolimattomuudesta ja väärinkäytöksistä työssään on aikoinaan tehnyt vaitiololupauksen. Willien äiti on kastiton nainen, jonka kanssa isä meni naimisiin vain pilkatakseen perhettään ja heidän luokkatietoisuuttaan. Elämän lähtökohdat ovat siis epätavalliset. Kaiken huippuna on Willien erikoinen toinen nimi, jonka hän on saanut englantilaisen kirjailija W. Somerset Maughamin mukaan:

Willie Chandran asked his father one day, "Why is my middle name Somerset? The boys at school have just found out, and they are mocking me.'
His father said without joy, 'You were named after a great English writer. I am sure you have seen his books about the house.'
'But I haven't read them. Did you admire him so much?'
'I am not sure. Listen, and make up your own mind.'

Tuntuu kuin lukija olisi koko Willien tarinan ajan samassa asemassa kuin isäänsä kuunteleva Willie: "Kuuntele ja päätä itse". Naipaul ei paljon almuja heittele lukijan samastumisen helpottamiseksi. Ensin päästään kuulemaan Willien isän tarinaa, jossa hän etenee elämässään kuin tahtomattaan päätyen lopulta asemaan, jota hän ei hallitse eikä ymmärrä. Willien isän suhtautuminen alimmasta sosiaalisesta luokasta lähteneeseen vaimoonsa on suorastaan epämiellyttävää, eikä suhtautuminen tuosta suhteesta syntyneeseen puoli-kastittomaan Willie-poikaan ole sen lämpimämpi. Kertoja ikään kuin jättää jokaisen hahmon hieman etäiseksi ja vieraaksi jopa omalle itselleen, jolloin yhteyksien luominen muihin ihmisiin osoittautuu äärimmäisen vaikeaksi.

Willie saa tilaisuuden päästä Englantiin opiskelemaan, missä hän huomaa ensiksikin, ettei tiedä sen paremmin kotimaastaan kuin Euroopastakaan mitään. Kouluopinnot ovat ikään kuin liittyneet johonkin toiseen maailmaan ja jonkun toisen elämään, eikä niillä ole mitään yhtymäkohtaa häneen. Tästä seuraa se oivallus, että hän voi luoda itsensä uudelleen. Koulussa lahjakkaaksi kirjoittajaksi paljastunut Willie alkaa kirjoittaa elokuvien kohtauksiin perustuvia tarinoita Hemingwayta jäljitellen. Plagioinnin rajalla kulkevalla tyylillään hän kuitenkin saa jonkin verran tunnettuutta. Haparoivat ihmissuhteiden alut kaverien tyttöystävien kanssa (yhtä lainattuja kuin Willien kirjailijanuran tyyli) vaihtuvat vakavampaan ihmissuhteeseen, kun portugalilaistaustainen afrikkalaistyttö ottaa häneen yhteyttä. Opinnot jäävät, ja yhteinen elämä odottaa Afrikassa, jonne Willie päätyy sen kummemmin vaihtoehtoja tai edes omia halujaan miettimättä.

Williestä on hankala pitää. Hän on hahmo, joka ei ota kantaa mihinkään eikä ota vastuuta mistään. Koko hänen elämänsä ja identiteettinsä on lainattua, otsikon mukaista "puolielämää". Johtuuko se häpeästä intialaisia sukujuuria ja perhehistoriaa kohtaan? Vai haluttomuudesta kohdata oma itsensä? Naipaul kirjoittaa selkeästi, varautuneesti, miltei tunteettomasti hahmoistaan. Half a Life on selkeästi tiiviimpi kuin aiemmin mainitsemani Joki tekee mutkan, niin aihepiirin kuin kerrontatyylin puolesta. Samat kolonialismin ja rikkinäisen identiteetin teemat kuitenkin olivat tuttuja, mutta nyt ehkä hienovaraisemmalla tavalla. En kuitenkaan pitänyt kirjasta yhtä paljon, ja varsinkin Afrikkaan sijoittuva osio tuntui vaivalloiselta tarpomiselta. Mielenkiintoisinta oli alun kuvaukset Willien isästä ja Willien nuoruudesta Intiassa ja opiskeluaika Englannissa, siksipä valitsin kirjan haasteen kohtaan 33. Kirja kertoo Intiasta. Muita sopivia kohtia voisi olla 15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen, 25. Sukutarina, 28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan, 34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt, 40. Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä.