Anne B. Ragde: Berliininpoppelit
(Berlinerpoplene, 2004. Suom. Tarja Teva. Tammi, 2007)
Eiväthän nyt normaalit ihmiset mitään sellaista
27. Kirjassa on sateenkaariperhe tai samaa sukupuolta oleva pariskunta
Neshovin perheen sikatilalla aika on pysähtynyt. Vanhin poika Tor hoitaa tilaa, jonka toiminnasta vanhenevalla Anna-äidillä on edelleen rautainen ote. Aiemmin kaikki päätökset, niin suuret kuin pienetkin, kulkivat äidin valvoan silmän alta. Isä on alistettu haamu, jonka mielipidettä ei kysytä ja jonka toivotaan hyvin suorasanaisesti pysyvän pois tieltä. Trondheimin lähistöllä maaseudulla päivät seuraavat toisiaan muuttumattomassa ketjussa, kunnes eräänä aamuna äiti ei jaksa nousta sängystä. Tor huolestuu, mutta ei saata uskoa, että äidissä olisi mitään vialla ennen kuin sairaalareissu ja saattohoito ovat väistämättömiä tosiasioita.
Kaksi muuta veljestä, Erlend ja Margido, ovat jättäneet tilan ja sen ahdistavan ilmapiirin taakseen. Margido on pysynyt kotikylässä ja ryhtynyt hautausurakoitsijaksi, mutta Erlendillä on uusi elämä Kööpenhaminassa näyteikkunasomistajana. Margido on vannoutunut poikamies, joka väistelee leskirouva-asiakkaidensa lähestymisyrityksiä. Erlend viettää miesystävänsä Krummen kanssa yltäkylläistä elämää, johon kuuluu juhlia, hulppeita lahjoja ja varsin runsasta alkoholinkäyttöä. Menneisyytensä Norjan korvessa Erlend on salannut kaikilta uuden elämänsä tuttavilta. Viesti äidin huonosta kunnosta saa kuitenkin veljekset palaamaan kotitilalle. Myös Torin ainoa tytär, joka on tutustunut paremmin isäänsä vasta aikuisiällä, saapuu tapaamaan kuolevaa isoäitiään. Veljesten ja Torunnin paluu on järkytys kaikille, monestakin syystä.
Lukijalle tulee heti alussa selväksi, että jokin on pielessä Neshovien perheessä. Veljesten isoisän kuolema parikymmentä vuotta aiemmin aiheutti äidissä peruuttamattoman muutoksen, joka varjostaa perheen elämää. Äidistä tuli iloton kontrollifriikki ja kitupiikki. Äidin despoottinen tapa hallita asioita tukahduttaa varsinkin Erlendin, jonka homoseksuaalisuutta perhe ei saata hyväksyä. Vain vanhin poika Tor tuntuu rakastavan äitiään, mutta hän tekee niin sitäkin pyyteettömämmin ja sokeammin. Tor on tottunut siihen, että äiti huolehtii kaikesta ja on aina läsnä. Vaikka oma elämä ei ehkä olekaan mennyt Torin haluamalla tavalla, on se ollut kuitenkin sentään siedettävää. Tor rakastaa sikojaan, vaikka työ onkin raskasta. Kun äitiä ei yhtäkkiä enää olekaan kertomassa, mitä tehdä, astuu tyhjyys elämään.
Porstuassa ei tuoksunut kahvi. Keittiö oli tyhjä ja kylmä, kun hän avasi oven. Siitä huolimatta hän sulki oven nopeasti perässään aivan kuin olisi voinut sulkea vielä pahemman kylmyyden ulos.
Vanhaa puuhellaa ei ollut lämmitetty, osuuskaupan kalenterin alta tiskipöydältä ei kuulunut radion ääniä. Pöytää ei oltu katettu, ei ollut munakuppeja ja teelusikkaa kuten yleensä sunnuntaisin ja isän paikalla pientä taitettua vessapaperin palaa, koska isä sotki aina keltuaista leuassa harottavalle parransängelle. Keittiö oli yhtäkkiä pelkkä huone, oli kuin hän ei olisi koskaan ennen nähnyt sitä, ja liesituulettimen alla oleva lamppu oli ainut valonlähde, pieni kolmionmuotoinen valonkaje, joka oli tarkoitettu lieden levyille, kattiloille, kahvipannuille ja ruuanlaitolle. Hänen sydämensä alkoi hakata kiivaammin.
(s. 72 - 73)
Muut veljetkset eivät ymmärrä Torin sokeaa rakkautta äitiin. Äiti on kohdellut Erlendiä ja varsinkin perheen isää niin kammottavasti, ettei Erlend haluaisi olla missään tekemisissä koko Norjan kanssa. Margido ei ole aivan yhtä jyrkkä, mutta ei hänkään ole vuosiin käynyt tilalla äitiään ja veljeään tapaamassa, vaan elelee omaa elämäänsä erillään menneisyydestään. Jokin kuitenkin vetää magnettin lailla perhettä yhteen vuosikymmenten takaa.
Tämä kaikki kuulostaa kovin synkältä, mutta Ragden teoksen päällimmäisin tunne on inhimillinen lämpö. Kertojan myötätunto on käsinkosketeltavaa, ja lempeä huumori pyöristää terävimpiä reunoja. Veljekset ovat osittain miltei karikatyyrimaisia hahmoja, mutta yksityiskohdat heidän elämästään tuntuvat silti aidoilta, samoin kuvaus rapistuvasta maatilasta, joka elää omaa aikakauttaan erillään muusta maailmasta. Ragden kuvaukset Torin sianhoidosta ja perheen arpien parantumisesta olivat hellyyttävää ja mieltä lämmittävää lukemista joululoman pimeinä iltoina. Ongelmaton ja onnellinen ei loppu varsinaisesti ole, mutta se antaa toivoa, että ehkä haavat sittenkin paranevat. Kirjalla on useita jatko-osia, joihin saattanen tutustua tässä vuoden aikana.
Edellisen vuoden Helmet-haasteesta kirja täyttikohdan 27, tämän vuoden haasteesta esimerkiksi seuraavat:
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
Neshovin perheen sikatilalla aika on pysähtynyt. Vanhin poika Tor hoitaa tilaa, jonka toiminnasta vanhenevalla Anna-äidillä on edelleen rautainen ote. Aiemmin kaikki päätökset, niin suuret kuin pienetkin, kulkivat äidin valvoan silmän alta. Isä on alistettu haamu, jonka mielipidettä ei kysytä ja jonka toivotaan hyvin suorasanaisesti pysyvän pois tieltä. Trondheimin lähistöllä maaseudulla päivät seuraavat toisiaan muuttumattomassa ketjussa, kunnes eräänä aamuna äiti ei jaksa nousta sängystä. Tor huolestuu, mutta ei saata uskoa, että äidissä olisi mitään vialla ennen kuin sairaalareissu ja saattohoito ovat väistämättömiä tosiasioita.
Kaksi muuta veljestä, Erlend ja Margido, ovat jättäneet tilan ja sen ahdistavan ilmapiirin taakseen. Margido on pysynyt kotikylässä ja ryhtynyt hautausurakoitsijaksi, mutta Erlendillä on uusi elämä Kööpenhaminassa näyteikkunasomistajana. Margido on vannoutunut poikamies, joka väistelee leskirouva-asiakkaidensa lähestymisyrityksiä. Erlend viettää miesystävänsä Krummen kanssa yltäkylläistä elämää, johon kuuluu juhlia, hulppeita lahjoja ja varsin runsasta alkoholinkäyttöä. Menneisyytensä Norjan korvessa Erlend on salannut kaikilta uuden elämänsä tuttavilta. Viesti äidin huonosta kunnosta saa kuitenkin veljekset palaamaan kotitilalle. Myös Torin ainoa tytär, joka on tutustunut paremmin isäänsä vasta aikuisiällä, saapuu tapaamaan kuolevaa isoäitiään. Veljesten ja Torunnin paluu on järkytys kaikille, monestakin syystä.
Lukijalle tulee heti alussa selväksi, että jokin on pielessä Neshovien perheessä. Veljesten isoisän kuolema parikymmentä vuotta aiemmin aiheutti äidissä peruuttamattoman muutoksen, joka varjostaa perheen elämää. Äidistä tuli iloton kontrollifriikki ja kitupiikki. Äidin despoottinen tapa hallita asioita tukahduttaa varsinkin Erlendin, jonka homoseksuaalisuutta perhe ei saata hyväksyä. Vain vanhin poika Tor tuntuu rakastavan äitiään, mutta hän tekee niin sitäkin pyyteettömämmin ja sokeammin. Tor on tottunut siihen, että äiti huolehtii kaikesta ja on aina läsnä. Vaikka oma elämä ei ehkä olekaan mennyt Torin haluamalla tavalla, on se ollut kuitenkin sentään siedettävää. Tor rakastaa sikojaan, vaikka työ onkin raskasta. Kun äitiä ei yhtäkkiä enää olekaan kertomassa, mitä tehdä, astuu tyhjyys elämään.
Porstuassa ei tuoksunut kahvi. Keittiö oli tyhjä ja kylmä, kun hän avasi oven. Siitä huolimatta hän sulki oven nopeasti perässään aivan kuin olisi voinut sulkea vielä pahemman kylmyyden ulos.
Vanhaa puuhellaa ei ollut lämmitetty, osuuskaupan kalenterin alta tiskipöydältä ei kuulunut radion ääniä. Pöytää ei oltu katettu, ei ollut munakuppeja ja teelusikkaa kuten yleensä sunnuntaisin ja isän paikalla pientä taitettua vessapaperin palaa, koska isä sotki aina keltuaista leuassa harottavalle parransängelle. Keittiö oli yhtäkkiä pelkkä huone, oli kuin hän ei olisi koskaan ennen nähnyt sitä, ja liesituulettimen alla oleva lamppu oli ainut valonlähde, pieni kolmionmuotoinen valonkaje, joka oli tarkoitettu lieden levyille, kattiloille, kahvipannuille ja ruuanlaitolle. Hänen sydämensä alkoi hakata kiivaammin.
(s. 72 - 73)
Muut veljetkset eivät ymmärrä Torin sokeaa rakkautta äitiin. Äiti on kohdellut Erlendiä ja varsinkin perheen isää niin kammottavasti, ettei Erlend haluaisi olla missään tekemisissä koko Norjan kanssa. Margido ei ole aivan yhtä jyrkkä, mutta ei hänkään ole vuosiin käynyt tilalla äitiään ja veljeään tapaamassa, vaan elelee omaa elämäänsä erillään menneisyydestään. Jokin kuitenkin vetää magnettin lailla perhettä yhteen vuosikymmenten takaa.
Tämä kaikki kuulostaa kovin synkältä, mutta Ragden teoksen päällimmäisin tunne on inhimillinen lämpö. Kertojan myötätunto on käsinkosketeltavaa, ja lempeä huumori pyöristää terävimpiä reunoja. Veljekset ovat osittain miltei karikatyyrimaisia hahmoja, mutta yksityiskohdat heidän elämästään tuntuvat silti aidoilta, samoin kuvaus rapistuvasta maatilasta, joka elää omaa aikakauttaan erillään muusta maailmasta. Ragden kuvaukset Torin sianhoidosta ja perheen arpien parantumisesta olivat hellyyttävää ja mieltä lämmittävää lukemista joululoman pimeinä iltoina. Ongelmaton ja onnellinen ei loppu varsinaisesti ole, mutta se antaa toivoa, että ehkä haavat sittenkin paranevat. Kirjalla on useita jatko-osia, joihin saattanen tutustua tässä vuoden aikana.
Edellisen vuoden Helmet-haasteesta kirja täyttikohdan 27, tämän vuoden haasteesta esimerkiksi seuraavat:
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
