Alan Bradley: Piiraan maku makea
(The Sweetness at the Bottom of the Pie, 2009. Suom. Maija Paavilainen. Bazar, 2014)
Erityisen paljon rakastin myrkkyjä
42. Kirjan nimessä on adjektiivi
Jos on 11-vuotias poikkeuksellisen älykäs ja itsevarma tyttö Englannin maaseudulla sijaitsevassa vanhassa kartanossa 1950-luvulla, äiti kuollut, isä etäinen postimerkkeilijä ja isosiskot sietämättömiä teinejä, mihin purkaa kaikki padottu tarmokkuus? Flavia de Lucen vastaus on kemia. Ja siinä sivussa murhien ratkominen. Kanadalaisen Alan Bradleyn dekkarisarja nuoresta kemististä Flavia de Lucesta on kerännyt ihastusta, ja ymmärrän kyllä miksi. Flavia-dekkarit ovat vanhoja kunnon murhamysteerejä Agatha Christien hengessä. Poissa on nykydekkareiden seksuaalisella väkivallalla ja psykopatioilla mässäily ja viinaan menevä ihmisiä vihaava rikostutkija, joka painiskelee oman menneisyytensä kanssa. Tilalla on kutkuttava murha kartanossa, useita epäiltyjä, paljon teetaukoja, kemiallisia kokeita ja ihastuttava päähenkilö, joka ei olekaan aivan niin itsevarma kuin päälle päin näyttää.
Flavian äiti Harriet on kuollut vuorikiipeilyonnettomuudessa Flavian ollessa vasta yksivuotias. Flavian isä, Haviland, ei koskaan kunnolla toipunut tragediasta, ja vanhemmat tyttäret Ophelia ja Daphne purkavat omat pulmansa pikkusiskoon. Isä eristäytyy työhuoneeseensa tutkimaan ja ylläpitämään arvokasta postimerkkikokoelmaansa. De Lucen perheen lisäksi kartanossa asuu kamaripalvelija Dogger, joka oli sota-aikana Flavian isän aseveli. Sotavankeus ja pakkotyö Burman kuoleman rautatiellä jättivät Doggeriin syvät arvet. Nykyään Dogger on vain varjo entisestä itsestään, ja sodan muistot aiheuttavat hänelle silloin tällöin kamalia kauhukohtauksia. Hajamielisen ja omalaatuisen Doggerin älykkyys ja myötätunto tekevät kuitenkin hänestä eräänlaisen sielunkumppanin Flavialle.
Eräänä päivänä kartanon ovelta löytyy kuollut lintu nokassaan postimerkki, mikä saa Flavian isän pois tolaltaan. Myöhemmin Flavia kuulee isänsä riitelevän miehen kanssa, jonka Flavia myöhemmin löytää henkitoreissaan pihamaan kurkkupenkistä. Kuollessaan mies kuiskaa viimeisillä voimillaan sanan 'vale'. Kuka mies oikein oli? Onko isä syyllistynyt murhaan? Miten lintu ja postimerkki liittyvät kuolleeseen mieheen? Mitä tarkoittaa sana 'vale' - muuta kuin paikkaansa pitämätöntä väitettä, mille harhapolulle suomennos tahattomasti johdattelee? Entä mitä tekemistä tällä kaikella on ikkunalaudalle jääneen vaniljapiirakan kanssa?
Juonivyyhti alkaa keriytyä auki nopeasti. Johtolangat ja epäillyt seuraavat toisiaan, kun Flavia alkaa tutkia tapausta. Paikalliset poliisivoimat komisario Hewittin johdolla eivät jostain kumman syystä ota 11-vuotiaan tytön apua vastaan riemulla. Flavia itse taas on innosta suunniltaan, eikä kohtaaminen kuoleman kanssa hätkähdytä häntä tippaakaan:
Kunpa voisin sanoa, että olin ytimiäni myöten järkyttynyt, mutta en ollut. Kunpa voisin sanoa, että vaisto käski minun juosta pois, mutta se ei olisi totta. Sen sijaan katsoin tuota näkyä lumoutuneena ja yritin huomata kaikki yksityiskohdat: vapisevat sormet, ihon joka muuttui lähes huomaamattomasti pronssisen himmeäksi, aivan kuin kuolema itse olisi hengittänyt siihen siinä silmieni edessä.
Huomasin myös täydellisen hiljaisuuden.
Kunpa voisin sanoa että minua pelotti, mutta ei minua pelottanut. Oikeastaan päinvastoin. Tämä oli ilman muuta mielenkiintoisin asia mitä minulle oli koskaan tapahtunut.
(s. 37)
Flavian utelias mieli ja tieteelliset metodit johdattavat tämän ratkaisun äärelle poliisia nopeammin. Flavia on itsepäinen, salaileva ja omasta mielestään nokkelampi muita. Eli sellainen kuin 11-vuotiaan tytön ikään kuin kuuluukin olla. Flavian hahmo onkin Bradleyn dekkarisarjan kaikkein kantavin tukipalkki. Juoni on, kuten sanottua, perinteistä dekkarikamaa ja hyvä niin, mutta se, mikä erottaa Bradleyn muista vastaavista dekkaristeista on nimenomana Flavian hahmo. Nuori intohimoinen kemisti ja murhatutkija on todella sympaattinen. Jos Flavia olisi erehtymätön ja moitteeton, hän olisi hahmona todella ärsyttävä. Mutta Flavia ei ole aina oikeassa, ja hänen taustallaan on valtavasti surua ja yksinäisyyttä sekä läheisyyden kaipuuta, mikä nostaa hänet paljon monimuotoisemmaksi hahmoksi kuin aluksi kuvittelisi. Flavia ei ole koskaan saanut tuntea äitiään ja tuntee mustasukkaisuutta siskojaan kohtaan sen vuoksi. Flavia on turhautunut isänsä eristyneisyyteen ja haluaisi ravistella tätä, mutta puolison kuolema on kasvattanut niin syvän kuilun Havilandin ja perheensä välille, ettei sitä helposti ylitetä.
Surulliset ainekset ovat kuitenkin vain mausteena keitoksessa, ja Piiraan maku makea on sävyltään enimmäkseen kepeä ja kupliva. Bradleyn teos on nopealukuinen, perinteitä kunnoittava dekkari, jonka parissa viihtyy mainiosti sen keston ajan. Suomentaja Maija Paavilainen kirjoittaa tyylikkäästi ja kääntää eri hahmojen puheenparret mainioksi, vivahteikkaaksi suomen kieleksi. Helmet-lukuhaasteesta kirja kuittaa seuraavat kohdat:
3. Kirja aloittaa sarjan
11. Kirjassa käy hyvin
16. Kirjassa luetaan kirjaa
34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta
36. Runo on kirjassa tärkeässä roolissa
42. Kirjan nimessä on adjektiivi
47. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta
48. Haluaisit olla kirjan päähenkilö
Flavian äiti Harriet on kuollut vuorikiipeilyonnettomuudessa Flavian ollessa vasta yksivuotias. Flavian isä, Haviland, ei koskaan kunnolla toipunut tragediasta, ja vanhemmat tyttäret Ophelia ja Daphne purkavat omat pulmansa pikkusiskoon. Isä eristäytyy työhuoneeseensa tutkimaan ja ylläpitämään arvokasta postimerkkikokoelmaansa. De Lucen perheen lisäksi kartanossa asuu kamaripalvelija Dogger, joka oli sota-aikana Flavian isän aseveli. Sotavankeus ja pakkotyö Burman kuoleman rautatiellä jättivät Doggeriin syvät arvet. Nykyään Dogger on vain varjo entisestä itsestään, ja sodan muistot aiheuttavat hänelle silloin tällöin kamalia kauhukohtauksia. Hajamielisen ja omalaatuisen Doggerin älykkyys ja myötätunto tekevät kuitenkin hänestä eräänlaisen sielunkumppanin Flavialle.
Eräänä päivänä kartanon ovelta löytyy kuollut lintu nokassaan postimerkki, mikä saa Flavian isän pois tolaltaan. Myöhemmin Flavia kuulee isänsä riitelevän miehen kanssa, jonka Flavia myöhemmin löytää henkitoreissaan pihamaan kurkkupenkistä. Kuollessaan mies kuiskaa viimeisillä voimillaan sanan 'vale'. Kuka mies oikein oli? Onko isä syyllistynyt murhaan? Miten lintu ja postimerkki liittyvät kuolleeseen mieheen? Mitä tarkoittaa sana 'vale' - muuta kuin paikkaansa pitämätöntä väitettä, mille harhapolulle suomennos tahattomasti johdattelee? Entä mitä tekemistä tällä kaikella on ikkunalaudalle jääneen vaniljapiirakan kanssa?
Juonivyyhti alkaa keriytyä auki nopeasti. Johtolangat ja epäillyt seuraavat toisiaan, kun Flavia alkaa tutkia tapausta. Paikalliset poliisivoimat komisario Hewittin johdolla eivät jostain kumman syystä ota 11-vuotiaan tytön apua vastaan riemulla. Flavia itse taas on innosta suunniltaan, eikä kohtaaminen kuoleman kanssa hätkähdytä häntä tippaakaan:
Kunpa voisin sanoa, että olin ytimiäni myöten järkyttynyt, mutta en ollut. Kunpa voisin sanoa, että vaisto käski minun juosta pois, mutta se ei olisi totta. Sen sijaan katsoin tuota näkyä lumoutuneena ja yritin huomata kaikki yksityiskohdat: vapisevat sormet, ihon joka muuttui lähes huomaamattomasti pronssisen himmeäksi, aivan kuin kuolema itse olisi hengittänyt siihen siinä silmieni edessä.
Huomasin myös täydellisen hiljaisuuden.
Kunpa voisin sanoa että minua pelotti, mutta ei minua pelottanut. Oikeastaan päinvastoin. Tämä oli ilman muuta mielenkiintoisin asia mitä minulle oli koskaan tapahtunut.
(s. 37)
Flavian utelias mieli ja tieteelliset metodit johdattavat tämän ratkaisun äärelle poliisia nopeammin. Flavia on itsepäinen, salaileva ja omasta mielestään nokkelampi muita. Eli sellainen kuin 11-vuotiaan tytön ikään kuin kuuluukin olla. Flavian hahmo onkin Bradleyn dekkarisarjan kaikkein kantavin tukipalkki. Juoni on, kuten sanottua, perinteistä dekkarikamaa ja hyvä niin, mutta se, mikä erottaa Bradleyn muista vastaavista dekkaristeista on nimenomana Flavian hahmo. Nuori intohimoinen kemisti ja murhatutkija on todella sympaattinen. Jos Flavia olisi erehtymätön ja moitteeton, hän olisi hahmona todella ärsyttävä. Mutta Flavia ei ole aina oikeassa, ja hänen taustallaan on valtavasti surua ja yksinäisyyttä sekä läheisyyden kaipuuta, mikä nostaa hänet paljon monimuotoisemmaksi hahmoksi kuin aluksi kuvittelisi. Flavia ei ole koskaan saanut tuntea äitiään ja tuntee mustasukkaisuutta siskojaan kohtaan sen vuoksi. Flavia on turhautunut isänsä eristyneisyyteen ja haluaisi ravistella tätä, mutta puolison kuolema on kasvattanut niin syvän kuilun Havilandin ja perheensä välille, ettei sitä helposti ylitetä.
Surulliset ainekset ovat kuitenkin vain mausteena keitoksessa, ja Piiraan maku makea on sävyltään enimmäkseen kepeä ja kupliva. Bradleyn teos on nopealukuinen, perinteitä kunnoittava dekkari, jonka parissa viihtyy mainiosti sen keston ajan. Suomentaja Maija Paavilainen kirjoittaa tyylikkäästi ja kääntää eri hahmojen puheenparret mainioksi, vivahteikkaaksi suomen kieleksi. Helmet-lukuhaasteesta kirja kuittaa seuraavat kohdat:
3. Kirja aloittaa sarjan
11. Kirjassa käy hyvin
16. Kirjassa luetaan kirjaa
34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta
36. Runo on kirjassa tärkeässä roolissa
42. Kirjan nimessä on adjektiivi
47. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta
48. Haluaisit olla kirjan päähenkilö
