Näytetään tekstit, joissa on tunniste 1700-luku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 1700-luku. Näytä kaikki tekstit

tiistai 30. lokakuuta 2018

Jonathan Swift: Gulliver's Travels

Jonathan Swift: Gulliver's Travels

(1726. Wordsworth Classics, 2001)


How contemptible a thing was human grandeur


14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan

Käsi ylös, kuka on kuullut lilliputeista? No niin, voitte laskea kädet alas. Mutta kuka on kuullut brobdingnagilaisista, balnibarbilaisista, glubbdubdribilaisista, luggnaggilaisista, yahooista tai houyhnhnmeista? Kaikki ovat Jonathan Swiftin klassikossa Gulliver's Travels kuvattuja kansoja, mutta vain Gulliverin ensimmäisellä matkallaan kohtaamat kämmenenkokoiset Lilliputin valtion kansalaiset ovat päätyneet osaksi arkikieltä ja populaarikulttuuria. Tähän on ehkäpä syynsä. Kirjan neljästä osasta ensimmäinen on helpoin tarina kerrottavaksi.

Laivan lääkäri Lemuel Gulliver haaksirikkoutuu myrskyssä ja herää vieraalta rannalta paikoilleen sidottuna. Jo paljon pitkin maailmaa reissannut ja useita kieliä puhuva Gulliver huomaa joutuneensa minikokoisen kansan vangiksi. Toistakymmentä senttiä pitkät Lilliputin kansalaiset pitävät Gulliveria uhkaavana luonnonoikkuna, jolla on pohjaton ruokahalu. Opittuaan lilliputilaisten kielen Gulliver nousee hovin suosioon ja pääsee kuulemaan Lilliputin kiistoista naapurivaltio Blefuscun kanssa. Lilliputilaiset haaveilevat sodasta ja naapureidensa valloittamisesta, ja siihen Gulliver olisi mahtava ase. Kiistoja on myös maansisäisesti, muun muassa niinkin tärkeästä seikasta kuin kummasta päästä kananmunan syöminen kuuluu aloittaa. Tämä uskonkiista on muodostanut kaksi kilpailevaa koulukuntaa. Sisällissota ja poliittinen vaino moisen vuoksi on tosiasia. Lilliputilaisten fyysinen koko täsmää heidän pikkusieluisuutensa kanssa täydellisesti. 

Lilliput-osio on helposti typistettävissä lastenkirjan seikkailuksi, jolla kuitenkin on jonkinlainen moraalinen opetus. Meno kuitenkin muuttuu aste asteelta kummallisemmaksi ja synkemmäksi, kun Gulliverin matkat jatkuvat. Seuraavalla matkalla Gulliverin laiva ankkuroituu taas tuntemattomalle saarelle täydentämään varastoja, mutta Gulliver jää epähuomiossa pois paluukyydistä. Brobdingnagin saarta asuttavat jättiläiset, joiden silmissä Gulliver on yhtä minimaalinen kuin lilliputilaiset Gulliverin silmissä. Ystävällinen maanviljelijäperhe ottaa Gulliverin hoteisiinsa ympäri maata kierrätettäväksi kuriositeetiksi, josta perheen tytär pitää hyvän huolen. Brobdingnagin jätit ovat moraalisia, viisaita, ymmärtäväisiä, uteliaita ja rauhaa rakastavia - jos ei oteta lukuun julkisia teloituksia. Kun Gulliver ylpeänä kertoo Euroopan kuningaskuntien sotateknologiasta, jätit kauhistuvat ja pitävät eurooppalaisia iljettävinä tuholaisina. 

Kolmannella matkallaan Gulliverin laiva joutuu hyökkäyksen kohteeksi. Kolmas osa on varmaankin kirjan erikoisin, mutta toisaalta ehkä myös hauskin. Laputan leijuvan linnan matematiikkaan ja tähtitieteeseen fiksoituneet miehet täytyy herättää mietiskelyistään säännöllisesti läimäyksillä, jotteivät he jatkuvasti törmälisi ja satuttaisi itseään. Samalla Laputan naiset ilakoivat maan tasalla olevien kaupunkien miesten kanssa, eivätkä laputalaiset miehet edes huomaa heidän poissaoloaan. Balnibarbissa taas valtionjohto on päättänyt ottaa maanviljelyssä ja rakennusteollisuudessa käyttöön tieteen uusimmat teoriat, jotka he ovat valitettavasti ymmärtäneet hieman väärin. Niitä on kuitenkin pakko härkäpäisesti noudattaa, vaikka kansa näkee nälkää ja rakennukset sortuvat. Älykkyys ei aina ole viisautta.

Viimeisellä matkalla laivan miehistö kääntyy Gulliveria vastaan (huomatkaa kerta kerralta kovenevat kohtalot!), ja Gulliver jää yksin saarelle, jota asuttavat älykkäät hevoset. Hevosten kanssa jonkinlaisessa välinpitämättömässä yhteiselossa asuvat yahoot, jotka näyttävät erehdyttävästi ihmisiltä. Siinä missä hevoset ovat ylväitä olentoja, joille valehtelukin on tuntematonta, ovat yahoot ihmisen irvikuvia: likaisia, väkivaltaisia, typeriä, itsekkäitä, iljettäviä petoja. Hevoset eivät voi käsittää, miten jokin niin yahoolta näyttävä kuin Gulliver saattaa olla niin älykäs, että kykenee keskusteluun. Kuten jättiläisiä, myös hevosia kummastuttaa ihmisten sodankäynti. Gulliver joutuu kohtaamaan oman lajinsa järjettömyyden selittäessään sodankäynnin käsitettä hevosille. Syitä moiselle väkivallan teollistamiselle on monia, ja kaikki niistä yhtä järjettömiä:

He asked me what were the usual causes or motives that made one country go to war with another. I answered they were innumerable; but I should only mention a few of the chief. Sometimes the ambition of princes, who never think they have land or people enough to govern; sometimes the corruption of ministers, who engage their master in a war in order to stifle or divert the clamour of the subjects against their evil administration. Difference in opinions hath cost many millions of lives: for instance, whether flesh be bread, or bread be flesh; whether the juice of a certain berry be blood or wine; whether whistling be a vice or a virtue; whether it be better to kiss a post, or throw it into the fire; what is the best colour for a coat, whether black, white, red, or gray; and whether it should be long or short, narrow or wide, dirty or clean; with many more. Neither are any wars so furious and bloody, or of so long continuance, as those occasioned by difference in opinion, especially if it be in things indifferent.
(s. 185)

Gulliverin käsitys lajikumppaneistaan alkaa lähentyä ihmisvihaa. Siinä missä kirjan alussa Gulliver pystyi naureskelemaan Lilliputin asukkaille ja kokemaan ylemmyydentuntoa, menevät yahoot niin pahasti Gulliverin ihon alle, ettei hän kykene enää erottamaan ihmistä noista olennoista. Swift osoittaa kirjallaan lukijalle peiliä, joka ei juuri sääliä tunne. Sota, poliittinen nahistelu ja omaneduntavoittelu, typeryys, taikausko ja sokeasti noudatettavat pseudotieteelliset dogmit osoitetaan juuri niin naurettaviksi kuin ne ovatkin.

Gulliver on matkoillaan aina luonnonoikku ja yksin, mutta jokaisesta maasta hänelle löytyy aina myötätuntoinen kumppani. Näiden tuttavien avulla Gulliver pääsee osalliseksi vieraista maista, joiden uskomuksia, kulttuuria ja rituaaleja tämä yrittää ymmärtää. Tavat tuntuvat usein järjettömiltä, mutta niin tuntuisivat meidänkin tapamme ulkopuolisen silmissä. Yksikään tavatuista kansakunnista ei toki ole täydellinen, vaan kaikki esittävät jonkinlaisen kritiikin meidän maailmastamme. Matkoilta palatessaan Gulliver on kerta kerralta enemmän yksinäisempi kotonaan, perheen parissa, joka ei ymmärrä Gulliverin seikkailuja ja joiden kanssa hän ei tunne kuuluvansa oikein enää edes samaan lajiin.

Gulliverin matkat ovat yllättävän synkkää satiiria kepeän seikkailun lomassa, ja varmasti kirja, jonka tulen lukemaan uudestaan tulevaisuudessa. Helmet-haasteesta Gullivers's Travels täyttää kohdat:
6. Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa
7. Kirja tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan
14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan
23. Kirjassa on mukana meri
28. Sanat kirjan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä
33. Selviytymistarina

perjantai 31. elokuuta 2018

Patrick Süskind: Parfyymi

Patrick Süskind: Parfyymi

(Das Parfum, 1985. Suom. Markku Mannila. Otava, 2000)


Se seikka, että tuon kaiken ihanuuden alussa oli ollut murha, oli hänelle täysin yhdentekevää

 

46. Kirjan nimessä on vain yksi sana

1700-luvun Pariisi. Hajuvesien valmistus. Sarjamurhaaja. Kolme avainsanaa, jotka harvemmin osuvat kuvaamaan samaa kirjaa, mutta Patrick Süskindin Parfyymissä ne kohtaavat. Jean-Baptiste Grenouille syntyy 1700-luvun Pariisin köyhälistökortteliin. Valistuksen aika ei ole ainakaan vielä ehtinyt Pariisin kaduille, jotka tulvivat ruoanjätteitä, ulosteita, kuvottavia hajuja ja yleistä kurjuutta. Grenouillen äiti synnyttää kuopuksensa kadulla. Aiemmat lapset ovat kuolleet, ja myöhemmin selviää, että nainen on itse syyllinen kuolemiin. Äiti viedään vankilaan mätänemään ja Jean-Baptiste päätyy läheisen orpokodin kautta isä Terrier'n huostaan. Pappi huomaa kuitenkin jotain outoa pojassa. Pienestä poikalapsesta ei lähde mitään tuoksua.

Isä Terrier kauhistuu pojan outoutta ja luovuttaa tämän madame Gaillardin kasvatettavaksi. Madame Gaillard ottaa Grenouillen huostaansa ilman ennakkoluuloja, sillä päähän kohdistunut vamma on typistänyt hänen aisti- ja tunnemaailmansa. Gaillard ei tunne iloa tai surua, eikä ilman hajuaistia kykene tunnistamaan Grenouillen erikoisuutta. Gaillard on kuitenkin reilu ja tasapuolinen kasvattessaan ottolasten katrastaan. Sen vastapainoksi, että Grenouillella ei ole ominaistuoksua, hänellä on yliluonnollisen tarkka hajuaisti. Kun muut ihmiset hahmottavat maailman ensisijaisesti kuulo- ja näköaistien avulla, hahmottaa Grenouille sitä hajujen perusteella:

Kuuden vuoden ikäisenä hän oli täysin selvillä siitä, mistä hajuista hänen ympäristönsä koostui. -- Hän oli kerännyt kokoon kymmenentuhatta, satatuhatta ominaishajua, joita hän hallitsi miten tahtoi, niin selvästi, niin ylivertaisesti, ettei hän pelkästään muistanut niitä silloin kun niiden haju osui hänen nenäänsä, ei, hän todella haistoi ne silloin kun hän muisteli niitä, niin, ja enemmänkin, hän osasi jopa yhdistellä niitä mielikuvituksessaan uudelleen ja luoda siten itselleen sellaisia tuoksuja, joita todellisessa maailmassa ei lainkaan ollut.
(s. 33)

Nahkuri Grimalin opissa Grenouille joutuu tekemään töitä orjan lailla, mutta teini-iän saavutettuaan Grenouille löytää sekä pelastuksensa että kadotuksensa. Pelastus ilmestyy hajuvesitehtailija Baldinin muodossa, jonka oppiin Grenouille tahtoisi päästä hyödyntämään lahjakkuuttaan. Baldini on jo valmis potkaisemaan pojan takaisin kadulle, mutta hänen taidonnäytteenä laatimansa hajuvesi lyö vanhan konkarin ällikällä. Grenouillen avulla hiljaiseloa viime vuodet viettänyt Baldini pääsee taas tienaamaan satumaisia rahasummia.

Grenouillen kohtaama kadotus vuorostaan on nuori, kaunis talonpoikaistyttö, jonka tuoksu on niin huumava, ettei Grenouille voi hillitä itseään kietoessaan kätensä tytön kurkun ympärille. Näin hän voi nauttia tytön tuoksusta viimeiseen hajumolekyyliin. Mutta tuoksu katoaa tytön kuoleman mukana. Kuinka saada talletettua tuo tuoksu? Siihen eivät Baldinin opit riitä. Baldini opastaa Grenouillelle, että on muitakin tapoja saada tuoksuja eristetyksi raaka-aineista kuin hänen opettamansa keinot. Grenouille lähtee etsimään uusia tekniikoita, jotta jonain päivänä saisi pullotettua tuon kaikkein kauneimman ja aidoimman tuoksun, jonka saa aikaan vain nuorten neitsyiden ihosta. Yhteen pullolliseen tuota ainetta niitä neitsyitä tarvitaan monta.

Matkalla päästään Grenouillen pään sisälle aiempaa enemmän. Tähän asti koko romaanin ajan Grenouille on kuvattu ulkoa päin ja etäännyttäen tämä lukijasta, kuin pinsettien päässä tarkasteltavana. Kertoja suhtautuu päähenkilöönsä samoin kuin muut hahmot: inhoten. Grenouillen kohtaamat inho ja epäluulo kasvattavat pojan vihaamaan muita ihmisiä jopa siihen pisteeseen asti, että tämä tahtoo luopua koko ihmiskunnan jäsenyydestä. Aiemmin realistinen tarina saa fantastisia ja koomisia sävyjä, kun Grenouille muuttaa koloon maan alle, jossa hän kuluttaa päivänsä unessa ja mielikuviinsa rakentamassaan hajujen palatsissa. Hän on kaikkein onnellisin täydessä itseriittoisuudessa ja riippumattomuudessa, kuin koko muuta maailmankaikkeutta ei olisi olemassakaan. Vain hänellä ja hänen mielessään luomilla tuoksuilla on väliä, ja hänen jälkeen tulkoon vedenpaisumus.

Parfyymi on synkkä ja melodramaattinen kauhutarina, josta hetkittäin tulee jopa Shelleyn Frankenstein-klassikko mieleen: molempien päähenkilö on moraaliton nero, joka luo uutta kyseenalaisin menetelmin omaksi kunniakseen. Huumoriakin on mukana, joskin hyvin mustaa sellaista. Ehdottomasti hauskin osa kirjaa on herrasmieskeksijä Taillade-Espinasse, joka ottaa Grenouillen esimerkiksi kehittämästään fluidaaliteoriasta. Teorian mukaan kaikki hyvä pyrkii ylöspäin kohti taivasta ja kaikki paha on lähtöisin maasta. Vuosikaudet luolassa elänyt Grenouille on loistava esimerkki maan korruptoivasta voimasta. Taillade-Espinassen koulukunta syntyy ja elää meidän päiviimme saakka unelmoiden yläilmojen puhdistavasta vaikutuksesta. Nykypäivän homeopaattisten lääkkeiden, kristallien ja yksisarvishoitojen maailmassa Taillade-Espinassen fluidaaliteorian ironia osuu liiankin lähelle maalia.

Parfyymi oli ilmestyessään menestys, ja se toimii edelleen. Tarina pitää otteessaan, se on sopivalla tavalla häiritsevä mutta kuitenkin viihteellinen. Kertojan ambivalentti, inhon ja ihailun sekainen suhtautuminen päähenkilöönsä on piristävää. Kuriositeettina mainittakoon, että Nirvanan Kurt Cobain vaikuttui aikoinaan Parfyymistä niin paljon, että sävelsi kirjan innoittamana In Utero -levylle kappaleen Scentless Apprentice. Samaa rujouden, viihteen ja  rappioromantiikan mikstuuraa olen huomaavinani Patrick Süskindin romaanissa kuin Nirvanan musiikissa.

Kirja täyttää seuraavat Helmet-lukuhaasteen kohdat:

1. Kirjassa muutetaan
26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt
32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan
46. Kirjan nimessä on vain yksi sana