Patrick Süskind: Parfyymi
(Das Parfum, 1985. Suom. Markku Mannila. Otava, 2000)
Se seikka, että tuon kaiken ihanuuden alussa oli ollut murha, oli hänelle täysin yhdentekevää
46. Kirjan nimessä on vain yksi sana
1700-luvun Pariisi. Hajuvesien valmistus. Sarjamurhaaja. Kolme avainsanaa, jotka harvemmin osuvat kuvaamaan samaa kirjaa, mutta Patrick Süskindin Parfyymissä ne kohtaavat. Jean-Baptiste Grenouille syntyy 1700-luvun Pariisin köyhälistökortteliin. Valistuksen aika ei ole ainakaan vielä ehtinyt Pariisin kaduille, jotka tulvivat ruoanjätteitä, ulosteita, kuvottavia hajuja ja yleistä kurjuutta. Grenouillen äiti synnyttää kuopuksensa kadulla. Aiemmat lapset ovat kuolleet, ja myöhemmin selviää, että nainen on itse syyllinen kuolemiin. Äiti viedään vankilaan mätänemään ja Jean-Baptiste päätyy läheisen orpokodin kautta isä Terrier'n huostaan. Pappi huomaa kuitenkin jotain outoa pojassa. Pienestä poikalapsesta ei lähde mitään tuoksua.
Isä Terrier kauhistuu pojan outoutta ja luovuttaa tämän madame Gaillardin kasvatettavaksi. Madame Gaillard ottaa Grenouillen huostaansa ilman ennakkoluuloja, sillä päähän kohdistunut vamma on typistänyt hänen aisti- ja tunnemaailmansa. Gaillard ei tunne iloa tai surua, eikä ilman hajuaistia kykene tunnistamaan Grenouillen erikoisuutta. Gaillard on kuitenkin reilu ja tasapuolinen kasvattessaan ottolasten katrastaan. Sen vastapainoksi, että Grenouillella ei ole ominaistuoksua, hänellä on yliluonnollisen tarkka hajuaisti. Kun muut ihmiset hahmottavat maailman ensisijaisesti kuulo- ja näköaistien avulla, hahmottaa Grenouille sitä hajujen perusteella:
Kuuden vuoden ikäisenä hän oli täysin selvillä siitä, mistä hajuista hänen ympäristönsä koostui. -- Hän oli kerännyt kokoon kymmenentuhatta, satatuhatta ominaishajua, joita hän hallitsi miten tahtoi, niin selvästi, niin ylivertaisesti, ettei hän pelkästään muistanut niitä silloin kun niiden haju osui hänen nenäänsä, ei, hän todella haistoi ne silloin kun hän muisteli niitä, niin, ja enemmänkin, hän osasi jopa yhdistellä niitä mielikuvituksessaan uudelleen ja luoda siten itselleen sellaisia tuoksuja, joita todellisessa maailmassa ei lainkaan ollut.
(s. 33)
Nahkuri Grimalin opissa Grenouille joutuu tekemään töitä orjan lailla, mutta teini-iän saavutettuaan Grenouille löytää sekä pelastuksensa että kadotuksensa. Pelastus ilmestyy hajuvesitehtailija Baldinin muodossa, jonka oppiin Grenouille tahtoisi päästä hyödyntämään lahjakkuuttaan. Baldini on jo valmis potkaisemaan pojan takaisin kadulle, mutta hänen taidonnäytteenä laatimansa hajuvesi lyö vanhan konkarin ällikällä. Grenouillen avulla hiljaiseloa viime vuodet viettänyt Baldini pääsee taas tienaamaan satumaisia rahasummia.
Grenouillen kohtaama kadotus vuorostaan on nuori, kaunis talonpoikaistyttö, jonka tuoksu on niin huumava, ettei Grenouille voi hillitä itseään kietoessaan kätensä tytön kurkun ympärille. Näin hän voi nauttia tytön tuoksusta viimeiseen hajumolekyyliin. Mutta tuoksu katoaa tytön kuoleman mukana. Kuinka saada talletettua tuo tuoksu? Siihen eivät Baldinin opit riitä. Baldini opastaa Grenouillelle, että on muitakin tapoja saada tuoksuja eristetyksi raaka-aineista kuin hänen opettamansa keinot. Grenouille lähtee etsimään uusia tekniikoita, jotta jonain päivänä saisi pullotettua tuon kaikkein kauneimman ja aidoimman tuoksun, jonka saa aikaan vain nuorten neitsyiden ihosta. Yhteen pullolliseen tuota ainetta niitä neitsyitä tarvitaan monta.
Matkalla päästään Grenouillen pään sisälle aiempaa enemmän. Tähän asti koko romaanin ajan Grenouille on kuvattu ulkoa päin ja etäännyttäen tämä lukijasta, kuin pinsettien päässä tarkasteltavana. Kertoja suhtautuu päähenkilöönsä samoin kuin muut hahmot: inhoten. Grenouillen kohtaamat inho ja epäluulo kasvattavat pojan vihaamaan muita ihmisiä jopa siihen pisteeseen asti, että tämä tahtoo luopua koko ihmiskunnan jäsenyydestä. Aiemmin realistinen tarina saa fantastisia ja koomisia sävyjä, kun Grenouille muuttaa koloon maan alle, jossa hän kuluttaa päivänsä unessa ja mielikuviinsa rakentamassaan hajujen palatsissa. Hän on kaikkein onnellisin täydessä itseriittoisuudessa ja riippumattomuudessa, kuin koko muuta maailmankaikkeutta ei olisi olemassakaan. Vain hänellä ja hänen mielessään luomilla tuoksuilla on väliä, ja hänen jälkeen tulkoon vedenpaisumus.
Parfyymi on synkkä ja melodramaattinen kauhutarina, josta hetkittäin tulee jopa Shelleyn Frankenstein-klassikko mieleen: molempien päähenkilö on moraaliton nero, joka luo uutta kyseenalaisin menetelmin omaksi kunniakseen. Huumoriakin on mukana, joskin hyvin mustaa sellaista. Ehdottomasti hauskin osa kirjaa on herrasmieskeksijä Taillade-Espinasse, joka ottaa Grenouillen esimerkiksi kehittämästään fluidaaliteoriasta. Teorian mukaan kaikki hyvä pyrkii ylöspäin kohti taivasta ja kaikki paha on lähtöisin maasta. Vuosikaudet luolassa elänyt Grenouille on loistava esimerkki maan korruptoivasta voimasta. Taillade-Espinassen koulukunta syntyy ja elää meidän päiviimme saakka unelmoiden yläilmojen puhdistavasta vaikutuksesta. Nykypäivän homeopaattisten lääkkeiden, kristallien ja yksisarvishoitojen maailmassa Taillade-Espinassen fluidaaliteorian ironia osuu liiankin lähelle maalia.
Parfyymi oli ilmestyessään menestys, ja se toimii edelleen. Tarina pitää otteessaan, se on sopivalla tavalla häiritsevä mutta kuitenkin viihteellinen. Kertojan ambivalentti, inhon ja ihailun sekainen suhtautuminen päähenkilöönsä on piristävää. Kuriositeettina mainittakoon, että Nirvanan Kurt Cobain vaikuttui aikoinaan Parfyymistä niin paljon, että sävelsi kirjan innoittamana In Utero -levylle kappaleen Scentless Apprentice. Samaa rujouden, viihteen ja rappioromantiikan mikstuuraa olen huomaavinani Patrick Süskindin romaanissa kuin Nirvanan musiikissa.
Kirja täyttää seuraavat Helmet-lukuhaasteen kohdat:
1. Kirjassa muutetaan
26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt
32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan
46. Kirjan nimessä on vain yksi sana
1700-luvun Pariisi. Hajuvesien valmistus. Sarjamurhaaja. Kolme avainsanaa, jotka harvemmin osuvat kuvaamaan samaa kirjaa, mutta Patrick Süskindin Parfyymissä ne kohtaavat. Jean-Baptiste Grenouille syntyy 1700-luvun Pariisin köyhälistökortteliin. Valistuksen aika ei ole ainakaan vielä ehtinyt Pariisin kaduille, jotka tulvivat ruoanjätteitä, ulosteita, kuvottavia hajuja ja yleistä kurjuutta. Grenouillen äiti synnyttää kuopuksensa kadulla. Aiemmat lapset ovat kuolleet, ja myöhemmin selviää, että nainen on itse syyllinen kuolemiin. Äiti viedään vankilaan mätänemään ja Jean-Baptiste päätyy läheisen orpokodin kautta isä Terrier'n huostaan. Pappi huomaa kuitenkin jotain outoa pojassa. Pienestä poikalapsesta ei lähde mitään tuoksua.
Isä Terrier kauhistuu pojan outoutta ja luovuttaa tämän madame Gaillardin kasvatettavaksi. Madame Gaillard ottaa Grenouillen huostaansa ilman ennakkoluuloja, sillä päähän kohdistunut vamma on typistänyt hänen aisti- ja tunnemaailmansa. Gaillard ei tunne iloa tai surua, eikä ilman hajuaistia kykene tunnistamaan Grenouillen erikoisuutta. Gaillard on kuitenkin reilu ja tasapuolinen kasvattessaan ottolasten katrastaan. Sen vastapainoksi, että Grenouillella ei ole ominaistuoksua, hänellä on yliluonnollisen tarkka hajuaisti. Kun muut ihmiset hahmottavat maailman ensisijaisesti kuulo- ja näköaistien avulla, hahmottaa Grenouille sitä hajujen perusteella:
Kuuden vuoden ikäisenä hän oli täysin selvillä siitä, mistä hajuista hänen ympäristönsä koostui. -- Hän oli kerännyt kokoon kymmenentuhatta, satatuhatta ominaishajua, joita hän hallitsi miten tahtoi, niin selvästi, niin ylivertaisesti, ettei hän pelkästään muistanut niitä silloin kun niiden haju osui hänen nenäänsä, ei, hän todella haistoi ne silloin kun hän muisteli niitä, niin, ja enemmänkin, hän osasi jopa yhdistellä niitä mielikuvituksessaan uudelleen ja luoda siten itselleen sellaisia tuoksuja, joita todellisessa maailmassa ei lainkaan ollut.
(s. 33)
Nahkuri Grimalin opissa Grenouille joutuu tekemään töitä orjan lailla, mutta teini-iän saavutettuaan Grenouille löytää sekä pelastuksensa että kadotuksensa. Pelastus ilmestyy hajuvesitehtailija Baldinin muodossa, jonka oppiin Grenouille tahtoisi päästä hyödyntämään lahjakkuuttaan. Baldini on jo valmis potkaisemaan pojan takaisin kadulle, mutta hänen taidonnäytteenä laatimansa hajuvesi lyö vanhan konkarin ällikällä. Grenouillen avulla hiljaiseloa viime vuodet viettänyt Baldini pääsee taas tienaamaan satumaisia rahasummia.
Grenouillen kohtaama kadotus vuorostaan on nuori, kaunis talonpoikaistyttö, jonka tuoksu on niin huumava, ettei Grenouille voi hillitä itseään kietoessaan kätensä tytön kurkun ympärille. Näin hän voi nauttia tytön tuoksusta viimeiseen hajumolekyyliin. Mutta tuoksu katoaa tytön kuoleman mukana. Kuinka saada talletettua tuo tuoksu? Siihen eivät Baldinin opit riitä. Baldini opastaa Grenouillelle, että on muitakin tapoja saada tuoksuja eristetyksi raaka-aineista kuin hänen opettamansa keinot. Grenouille lähtee etsimään uusia tekniikoita, jotta jonain päivänä saisi pullotettua tuon kaikkein kauneimman ja aidoimman tuoksun, jonka saa aikaan vain nuorten neitsyiden ihosta. Yhteen pullolliseen tuota ainetta niitä neitsyitä tarvitaan monta.
Matkalla päästään Grenouillen pään sisälle aiempaa enemmän. Tähän asti koko romaanin ajan Grenouille on kuvattu ulkoa päin ja etäännyttäen tämä lukijasta, kuin pinsettien päässä tarkasteltavana. Kertoja suhtautuu päähenkilöönsä samoin kuin muut hahmot: inhoten. Grenouillen kohtaamat inho ja epäluulo kasvattavat pojan vihaamaan muita ihmisiä jopa siihen pisteeseen asti, että tämä tahtoo luopua koko ihmiskunnan jäsenyydestä. Aiemmin realistinen tarina saa fantastisia ja koomisia sävyjä, kun Grenouille muuttaa koloon maan alle, jossa hän kuluttaa päivänsä unessa ja mielikuviinsa rakentamassaan hajujen palatsissa. Hän on kaikkein onnellisin täydessä itseriittoisuudessa ja riippumattomuudessa, kuin koko muuta maailmankaikkeutta ei olisi olemassakaan. Vain hänellä ja hänen mielessään luomilla tuoksuilla on väliä, ja hänen jälkeen tulkoon vedenpaisumus.
Parfyymi on synkkä ja melodramaattinen kauhutarina, josta hetkittäin tulee jopa Shelleyn Frankenstein-klassikko mieleen: molempien päähenkilö on moraaliton nero, joka luo uutta kyseenalaisin menetelmin omaksi kunniakseen. Huumoriakin on mukana, joskin hyvin mustaa sellaista. Ehdottomasti hauskin osa kirjaa on herrasmieskeksijä Taillade-Espinasse, joka ottaa Grenouillen esimerkiksi kehittämästään fluidaaliteoriasta. Teorian mukaan kaikki hyvä pyrkii ylöspäin kohti taivasta ja kaikki paha on lähtöisin maasta. Vuosikaudet luolassa elänyt Grenouille on loistava esimerkki maan korruptoivasta voimasta. Taillade-Espinassen koulukunta syntyy ja elää meidän päiviimme saakka unelmoiden yläilmojen puhdistavasta vaikutuksesta. Nykypäivän homeopaattisten lääkkeiden, kristallien ja yksisarvishoitojen maailmassa Taillade-Espinassen fluidaaliteorian ironia osuu liiankin lähelle maalia.
Parfyymi oli ilmestyessään menestys, ja se toimii edelleen. Tarina pitää otteessaan, se on sopivalla tavalla häiritsevä mutta kuitenkin viihteellinen. Kertojan ambivalentti, inhon ja ihailun sekainen suhtautuminen päähenkilöönsä on piristävää. Kuriositeettina mainittakoon, että Nirvanan Kurt Cobain vaikuttui aikoinaan Parfyymistä niin paljon, että sävelsi kirjan innoittamana In Utero -levylle kappaleen Scentless Apprentice. Samaa rujouden, viihteen ja rappioromantiikan mikstuuraa olen huomaavinani Patrick Süskindin romaanissa kuin Nirvanan musiikissa.
Kirja täyttää seuraavat Helmet-lukuhaasteen kohdat:
1. Kirjassa muutetaan
26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt
32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan
46. Kirjan nimessä on vain yksi sana
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti