Theodore Sturgeon: More Than Human
(1953. Millennium, 2000)
29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia
Tämä ja seuraavat pari blogitekstiäni tulevat käsittelemään scifiä. Scifillä genrenä on vähän kehno maine. Sitä on alusta asti usein pidetty halpana seikkailuviihteenä, jossa salskeat sankarit pelastavat maailman (ja avuttoman kaunottaren) suuruudenhullujen avaruushirviöiden lonkeroista. Tätä mielikuvaa vastaan on myös taisteltu yhtä kauan kuin kyseinen genre on ollut olemassa. Yhdysvaltalaisen Theodore Sturgeonin vuonna 1953 julkaistu More Than Human on yksi noista vastarintataistelijoista. Ensinnäkin Sturgeon sijoittaa teoksensa maapallolle, nykyhetkeen ja nykyisen kaltaiseen maailmantilaan. Avaruusoliot eivät hyökkää, teknologia ei riistäydy hallinnasta eikä edes ekosysteemi romahda. Mikä siitä sitten tekee tieteisfiktiota? Se, miten se käsittelee ihmisenä olemista. Eikö kaikki fiktio sitten käsittele? Ei ihan tällä tavalla.
More Than Humanin perusajatus on se, että tietyllä kyvyllä siunatut ihmiset voivat yhdistää mielensä, "blesh", ja muodostaa yhdessä uudenlaisen ihmislajin edustajan, joka toimii saumattomassa yhteistyössä. Mielten yhdistymisen lisäksi uuden yhteisöihmisen komponenteilla on myös muita yliluonnollisia kykyjä. Yhdeltä henkilöltä tähän yhteiseen organismiin tulee kyky hypnotisoida muita ja lukea ajatuksia, toiselta kyky oppia mitä vain, kolmannelta teleportaatiokyky ja neljänneltä kyky liikuttaa esineitä ajatuksen voimalla. Yksin nämä ihmiset eivät ole mitään; he ovat orpoja, vammaisia, köyhiä, syrjittyjä, eivätkä he pysty valjastamaan taitoaan käyttöön. Heitä pelätään, syrjitään ja heille tehdään väkivaltaa nimenomaan tuon erikoiskyvyn takia. Toisten ihmisten päähän ajatuksia asettamaan kykenevä Lone on henkisesti jälkeenjäänyt nuori mies, jonka tajunta on hyvin rajattu ja elämä kurjaa:
The idiot lived in a black and gray world, punctuated by the white lightning of hunger and the flickering of fear. His clothes were old and many-windowed. Here peeped a shinbone, sharp as a cold chisel, and there in the torn coat were ribs like the fingers of a fist. He was tall and flat. His eyes were calm and his face was dead.
Lone päätyy monen mutkan kautta maatilalle, jossa lapseton vanha pariskunta ottaa tämän siipiensä suojaan. Vanhuksien avulla Lone oppii yhteisön ja myötätunnon tärkeyden. Ne ovat maailmassa niin harvassa esiintyvä luonnonvara. Lone oppii pitkän uurastuksen jälkeen kommunikoimaan puheen avulla, mutta helppoa elo ei ole ennen kuin hän sattumalta löytää muut, joilla on samanlainen kyky yhdistyä kuin hänellä. Kun ryhmä on koossa ja yhdistyminen tapahtunut, joutuu uusi ryhmämieli kohtaamaan moraaliset ongelmat. Kuinka selkeästi ylivoimainen uusi yhteisöihmislaji enää voisi tulla toimeen vanhan kunnon vajavaisen homo sapiensin kanssa? Mutta uuden ihmisen viesti on selvä: yksin emme tule selviämään, vain yhteisössä on voimaa.
Sturgeonin romaani pohjautuu novelliin "Baby Is Three", jonka ympärille hän kirjoitti alku- ja loppuosan. Tietynlaisen palapelimaisuuden romaanista huomaa. Se esittelee idean, pohdiskelee sen eri puolia, mutta tarina ei romaanissa mielestäni ole kummoinen. Kirjassa oli hienoja kielellisiä hetkiä, kuten yllä lainattu aloituslause, ja se herätti ajatuksia tulevaisuudesta ja ihmiskunnan kehityksestä. Mutta ei se ehkä tämän vuoden suosikkikirjakseni tai Sturgeon suosikkikirjailijakseni noussut. Mielenkiintoinen tuttavuus kuitenkin, ja persoonallinen lajinsa edustaja.
Koska päähenkilöt osaavat kaikkea jännää, kuten teleportaatiota ja ajatustenlukua, valitsin kirjan haasteen kohtaan 29, "Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia". Muita sopivia kohtia voisivat olla 20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö tai 31. Fantasiakirja.
Tämä ja seuraavat pari blogitekstiäni tulevat käsittelemään scifiä. Scifillä genrenä on vähän kehno maine. Sitä on alusta asti usein pidetty halpana seikkailuviihteenä, jossa salskeat sankarit pelastavat maailman (ja avuttoman kaunottaren) suuruudenhullujen avaruushirviöiden lonkeroista. Tätä mielikuvaa vastaan on myös taisteltu yhtä kauan kuin kyseinen genre on ollut olemassa. Yhdysvaltalaisen Theodore Sturgeonin vuonna 1953 julkaistu More Than Human on yksi noista vastarintataistelijoista. Ensinnäkin Sturgeon sijoittaa teoksensa maapallolle, nykyhetkeen ja nykyisen kaltaiseen maailmantilaan. Avaruusoliot eivät hyökkää, teknologia ei riistäydy hallinnasta eikä edes ekosysteemi romahda. Mikä siitä sitten tekee tieteisfiktiota? Se, miten se käsittelee ihmisenä olemista. Eikö kaikki fiktio sitten käsittele? Ei ihan tällä tavalla.
More Than Humanin perusajatus on se, että tietyllä kyvyllä siunatut ihmiset voivat yhdistää mielensä, "blesh", ja muodostaa yhdessä uudenlaisen ihmislajin edustajan, joka toimii saumattomassa yhteistyössä. Mielten yhdistymisen lisäksi uuden yhteisöihmisen komponenteilla on myös muita yliluonnollisia kykyjä. Yhdeltä henkilöltä tähän yhteiseen organismiin tulee kyky hypnotisoida muita ja lukea ajatuksia, toiselta kyky oppia mitä vain, kolmannelta teleportaatiokyky ja neljänneltä kyky liikuttaa esineitä ajatuksen voimalla. Yksin nämä ihmiset eivät ole mitään; he ovat orpoja, vammaisia, köyhiä, syrjittyjä, eivätkä he pysty valjastamaan taitoaan käyttöön. Heitä pelätään, syrjitään ja heille tehdään väkivaltaa nimenomaan tuon erikoiskyvyn takia. Toisten ihmisten päähän ajatuksia asettamaan kykenevä Lone on henkisesti jälkeenjäänyt nuori mies, jonka tajunta on hyvin rajattu ja elämä kurjaa:
The idiot lived in a black and gray world, punctuated by the white lightning of hunger and the flickering of fear. His clothes were old and many-windowed. Here peeped a shinbone, sharp as a cold chisel, and there in the torn coat were ribs like the fingers of a fist. He was tall and flat. His eyes were calm and his face was dead.
Lone päätyy monen mutkan kautta maatilalle, jossa lapseton vanha pariskunta ottaa tämän siipiensä suojaan. Vanhuksien avulla Lone oppii yhteisön ja myötätunnon tärkeyden. Ne ovat maailmassa niin harvassa esiintyvä luonnonvara. Lone oppii pitkän uurastuksen jälkeen kommunikoimaan puheen avulla, mutta helppoa elo ei ole ennen kuin hän sattumalta löytää muut, joilla on samanlainen kyky yhdistyä kuin hänellä. Kun ryhmä on koossa ja yhdistyminen tapahtunut, joutuu uusi ryhmämieli kohtaamaan moraaliset ongelmat. Kuinka selkeästi ylivoimainen uusi yhteisöihmislaji enää voisi tulla toimeen vanhan kunnon vajavaisen homo sapiensin kanssa? Mutta uuden ihmisen viesti on selvä: yksin emme tule selviämään, vain yhteisössä on voimaa.
Sturgeonin romaani pohjautuu novelliin "Baby Is Three", jonka ympärille hän kirjoitti alku- ja loppuosan. Tietynlaisen palapelimaisuuden romaanista huomaa. Se esittelee idean, pohdiskelee sen eri puolia, mutta tarina ei romaanissa mielestäni ole kummoinen. Kirjassa oli hienoja kielellisiä hetkiä, kuten yllä lainattu aloituslause, ja se herätti ajatuksia tulevaisuudesta ja ihmiskunnan kehityksestä. Mutta ei se ehkä tämän vuoden suosikkikirjakseni tai Sturgeon suosikkikirjailijakseni noussut. Mielenkiintoinen tuttavuus kuitenkin, ja persoonallinen lajinsa edustaja.
Koska päähenkilöt osaavat kaikkea jännää, kuten teleportaatiota ja ajatustenlukua, valitsin kirjan haasteen kohtaan 29, "Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia". Muita sopivia kohtia voisivat olla 20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö tai 31. Fantasiakirja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti