Vernor Vinge: Rauhansota
(The Peace War, 1984. Suom. Einari Aaltonen. Like, 2007)
14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella
Kuten edellisessä blogitekstissäni kerroin, tässä tulee muutaman kirjan scifi-suora. Tällä kertaa vuorossa on yhdysvaltalaisen matemaatikon ja tietojenkäsittelytieteiden professorin Vernor Vingen teospari, Rauhansota ja Aikaloukku. Aikaloukkua käsittelevä teksti on luvassa ihan lähipäivinä, tässä tekstissä keskityn Rauhansotaan.
Maailma ilman sotaa. Saavuttamaton unelma on saavutettu. Tosin tämä unelma on ostettu kovalla hinnalla. Rauhanlaitos sai tukahdutettua mahdollisesti katastrofaaliseksi yltymässä olevat suursodat sulkemalla tukikohtia, armeijoita ja kokonaisia kaupunkeja läpipääsemättömien voimakenttien sisään. Voimakenttien muodostamat "kuplat" sulkevat kohteen täydellisesti kymmeniksi vuosiksi, eikä sisään tai ulos pääse vaikuttamaan minkäänlainen voima. Valitettavasti kupliin sulkemisen seurauksena syttyneen lyhyen sodan jälkimainingissa leviävät tappavat kulkutaudit pyyhkäisevät koko maapallon yli tappaen miljoonia ja miljoonia ihmisiä. Jäljelle jääneet ihmiskunnan rippeet ovat taantuneet feodaaliyhteiskunniksi, joiden teknologista kehitystä Rauhaajien yhteisö pitää tiukassa lieassa.
Vastarinta luonnollisesti elää. Pientehtailijoiksi kutsutut vastarintataistelijat kehittävät salassa teknologiaa ja pyrkivät syrjäyttämään Rauhanlaitoksen vallastaan. Vastarintaan kuuluu myös kuplateknologian kehittänyt tiedemies, Paul Naismith. Hän värvää avukseen katujen kasvattaman nuoren Will-pojan, jonka matemaattiset kyvyt Naismith haluaisi valjastaa omaan käyttöönsä. Viidenkymmenen vuoden suhteellisen hiljaiselon jälkeen eräs kuplista avautuu, ja sen sisälleen sulkemat salaisuudet paljastuessaan muuttavat koko ihmiskunnan tulevaisuuden.
Rauhansota keskittyy enimmäkseen kuvaamaan Rauhanlaitosta vastustavien pientehtailijoiden kapinan kasvua ja sissisodankäyntiä. Rauhanlaitos on hyvistä tarkoitusperistään huolimatta korruptoitunut diktatuuri, jota vastaan on taisteltava. Valta on turmellut ihmiskunnan hyväntekijät. Vastarintatarinan kuvasto on tuttua scifi-kauraa parhaimmillaan: salaisia tukikohtia, aivojen kanssa synteesin tekeviä tietokoneita, keinoälyjä, sekä tietenkin tarinan keskiössä olevat voimakenttäkuplat, jotka pääsevät suurempaan rooliin romaanin jatko-osassa Aikaloukku.
Seikkailua riittää, ja kirja on selkeästi juonivetoinen rymistely, jossa henkilöhahmot ovat toissijaisia tekniikan ja sen kehityksen pohdiskelun rinnalla. Eivät hahmot nyt kamalimmasta päästä ole, ehkä hiukan kliseisiä vain. Mutta pidän Vingessä siitä tausta-ajatuksesta, että kaikki voisi olla mahdollista ja perusteltua, vaikka ilmiöiden mahdollistamaa teknologiaa ei vielä olisikaan olemassa. Varsinkin aivojen kanssa yhteyden luovat koneet ja tietoiset tekoälyt kiihottavat ainakin tämän lukijan mielikuvitusta. Koneiden kanssa synteesin luonut henkilö tarvitsee kuitenkin kylmän laskentatehon lisäksi myös inhimillistä harkintaa:
Kaikkitietävyydestä ei ollut paljon apua muiden käymässä keskustelussa. Toisessa ääripäässä hän "tiesi" miljoona pientä tosiasiaa, jotka yhdessä muodostivat heidän tilanteensa ja toisessa hän puolestaan tunsi matemaattiset teoriat, jotka vaikuttivat noihin tosiasioihin. Mutta ääripäiden välisellä alueella, jossa tiedon arvioiminen tapahtui, hän tunsi olevansa heikoilla.
(s. 252)
Viihdyin kirjan parissa, tosin huomasin jossain vaiheessa lukeneeni aivot turhan rennolla vaihteella, sillä jouduin ajoittain palaamaan taaksepäin ja tarkistamaan, kuka kukin oikein oli ja mitä olikaan nyt tapahtumassa. Jatko-osa Aikaloukku piti otteessaan tehokkaammin, ja siitä lisää seuraavassa blogitekstissä. Törmäsin kirjastossa ensin nimenomaan Aikaloukkuun, jonka takakannen kuvauksen perusteella lainasin. Takakannessa mainittiin sen olevan jatko-osa tälle kirjalle, joten luin sen ensin, eli voisi sanoa tämänkin tulleen valituksi takakannen perusteella. Lisäksi se voisi sopia haasteen kohtiin 11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja, 23. Käännöskirja tai 48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän.
Kuten edellisessä blogitekstissäni kerroin, tässä tulee muutaman kirjan scifi-suora. Tällä kertaa vuorossa on yhdysvaltalaisen matemaatikon ja tietojenkäsittelytieteiden professorin Vernor Vingen teospari, Rauhansota ja Aikaloukku. Aikaloukkua käsittelevä teksti on luvassa ihan lähipäivinä, tässä tekstissä keskityn Rauhansotaan.
Maailma ilman sotaa. Saavuttamaton unelma on saavutettu. Tosin tämä unelma on ostettu kovalla hinnalla. Rauhanlaitos sai tukahdutettua mahdollisesti katastrofaaliseksi yltymässä olevat suursodat sulkemalla tukikohtia, armeijoita ja kokonaisia kaupunkeja läpipääsemättömien voimakenttien sisään. Voimakenttien muodostamat "kuplat" sulkevat kohteen täydellisesti kymmeniksi vuosiksi, eikä sisään tai ulos pääse vaikuttamaan minkäänlainen voima. Valitettavasti kupliin sulkemisen seurauksena syttyneen lyhyen sodan jälkimainingissa leviävät tappavat kulkutaudit pyyhkäisevät koko maapallon yli tappaen miljoonia ja miljoonia ihmisiä. Jäljelle jääneet ihmiskunnan rippeet ovat taantuneet feodaaliyhteiskunniksi, joiden teknologista kehitystä Rauhaajien yhteisö pitää tiukassa lieassa.
Vastarinta luonnollisesti elää. Pientehtailijoiksi kutsutut vastarintataistelijat kehittävät salassa teknologiaa ja pyrkivät syrjäyttämään Rauhanlaitoksen vallastaan. Vastarintaan kuuluu myös kuplateknologian kehittänyt tiedemies, Paul Naismith. Hän värvää avukseen katujen kasvattaman nuoren Will-pojan, jonka matemaattiset kyvyt Naismith haluaisi valjastaa omaan käyttöönsä. Viidenkymmenen vuoden suhteellisen hiljaiselon jälkeen eräs kuplista avautuu, ja sen sisälleen sulkemat salaisuudet paljastuessaan muuttavat koko ihmiskunnan tulevaisuuden.
Rauhansota keskittyy enimmäkseen kuvaamaan Rauhanlaitosta vastustavien pientehtailijoiden kapinan kasvua ja sissisodankäyntiä. Rauhanlaitos on hyvistä tarkoitusperistään huolimatta korruptoitunut diktatuuri, jota vastaan on taisteltava. Valta on turmellut ihmiskunnan hyväntekijät. Vastarintatarinan kuvasto on tuttua scifi-kauraa parhaimmillaan: salaisia tukikohtia, aivojen kanssa synteesin tekeviä tietokoneita, keinoälyjä, sekä tietenkin tarinan keskiössä olevat voimakenttäkuplat, jotka pääsevät suurempaan rooliin romaanin jatko-osassa Aikaloukku.
Seikkailua riittää, ja kirja on selkeästi juonivetoinen rymistely, jossa henkilöhahmot ovat toissijaisia tekniikan ja sen kehityksen pohdiskelun rinnalla. Eivät hahmot nyt kamalimmasta päästä ole, ehkä hiukan kliseisiä vain. Mutta pidän Vingessä siitä tausta-ajatuksesta, että kaikki voisi olla mahdollista ja perusteltua, vaikka ilmiöiden mahdollistamaa teknologiaa ei vielä olisikaan olemassa. Varsinkin aivojen kanssa yhteyden luovat koneet ja tietoiset tekoälyt kiihottavat ainakin tämän lukijan mielikuvitusta. Koneiden kanssa synteesin luonut henkilö tarvitsee kuitenkin kylmän laskentatehon lisäksi myös inhimillistä harkintaa:
Kaikkitietävyydestä ei ollut paljon apua muiden käymässä keskustelussa. Toisessa ääripäässä hän "tiesi" miljoona pientä tosiasiaa, jotka yhdessä muodostivat heidän tilanteensa ja toisessa hän puolestaan tunsi matemaattiset teoriat, jotka vaikuttivat noihin tosiasioihin. Mutta ääripäiden välisellä alueella, jossa tiedon arvioiminen tapahtui, hän tunsi olevansa heikoilla.
(s. 252)
Viihdyin kirjan parissa, tosin huomasin jossain vaiheessa lukeneeni aivot turhan rennolla vaihteella, sillä jouduin ajoittain palaamaan taaksepäin ja tarkistamaan, kuka kukin oikein oli ja mitä olikaan nyt tapahtumassa. Jatko-osa Aikaloukku piti otteessaan tehokkaammin, ja siitä lisää seuraavassa blogitekstissä. Törmäsin kirjastossa ensin nimenomaan Aikaloukkuun, jonka takakannen kuvauksen perusteella lainasin. Takakannessa mainittiin sen olevan jatko-osa tälle kirjalle, joten luin sen ensin, eli voisi sanoa tämänkin tulleen valituksi takakannen perusteella. Lisäksi se voisi sopia haasteen kohtiin 11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja, 23. Käännöskirja tai 48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti