“Tapaat miehen, joka puhuu kultaisella kielellä”

Sylvie Simmons: I’m Your Man – Leonard Cohenin elämä  

(I'm Your Man, 2012. Suom. Jouni Jussila, Sammakko, 2014)

36. Elämäkerta tai muistelmateos

1960-luvun puoliväli. Vaalea norjalaiskaunotar Marianne on muuttanut kreikkalaiselle Hydran saarelle. Kirjailija-aviomies on lähtenyt toisen naisen matkaan jättäen heidän lapsensa Mariannen huostaan. Saari on oloiltaan alkeellinen, kuin muisto menneisyydestä, pysähtyneestä hetkestä ajalta ennen vedenpaisumusta. Sen vuoksi se on houkutellut asujikseen taiteilijoita, runoilijoita ja haaveilijoita, jotka haluavat elää irrallaan maailmasta. Valkeasta kalkkikivestä rakennetussa satamakahvilassa taiteilijapiirit kokoontuvat seurailemaan elämänmenoa ja utelemaan tulijoiden kuulumiset. Siellä Marianne tapaa vakavailmeisen kanadalaisen runoilijan, joka on kyllästynyt kylmään ja sateiseen Lontooseen, jossa hän on kirjoittanut esikoisromaaniaan apurahalla. Hydralla mies on löytänyt uuden tarmon kirjoittamiseen, jota vauhdittavat paastoaminen ja runsaat määrät amfetamiinia. Marianne tutustuu mieheen ja rakastuu tähän palavasti. Runoilija ottaa Mariannen ja pojan kattonsa alle asumaan yhtenä perheenä. Marianne muistaa isoäitinsä hänelle nuorena lausuman ennustuksen: ”Tapaat miehen, joka puhuu kultaisella kielellä”.

I was born like this, I had no choice

I was born with the gift of a golden voice
And twenty seven angels from the Great Beyond
They tied me to this table right here in the Tower of Song
(Tower of Song, albumilta I’m Your Man, 1988)

Leonard Cohen liittyi viime marraskuussa vuonna 2016 edesmenneiden suuruuksien joukkoon. Cohenin ura oli kiehtova ja odotuksia karttava. Hän aloitti runoilijana ja ryhtyi muusikoksi vasta päälle kolmikymppisenä. Hän oli karismaattinen esiintyjä, joka vieroksui kiertueita ja käytti lauluntekoon parhaimmillaan vuosikymmeniä. Kuusissakymmenissä, "just a kid with a crazy dream", hän vetäytyi buddhistiluostariin ja palasi musiikintekoon vasta huomattuaan managerin kavaltaneen käytännössä koko omaisuuden. Sen seurauksena Cohen lähti tienaamaan eläkerahojaan takaisin pitkälle kiertueelle, jolta julkaistut livetallenteet ovat mielestäni Cohenin uran upeimmat julkaisut.

Minulle henkilökohtaisesti hän on aikakautensa merkittävimpiä laulaja-lauluntekijöitä. Bob Dylan, joka kiistatta on Nobelinsa ansainnut, on varmasti vaikutusvaltaisempi ja vallankumouksellisempi, mutta minulle liikaa folk-perinteessä ja ironiassa kiinni. Yhteistä heillä Cohenin kanssa on se, että molemmat jurnuttavat yksitoikkoisella äänellä tuhannen säkeistön mittaisia lauluja lähes muuttumattoman taustan päälle. Cohenin jurnutus on kuitenkin jotenkin miellyttävämpää. Hänen tekstinsä ovat kenties romanttisempia ja sävellyksensä odottamattomampia. Eikä kukaan yhdistä sanoituksissa ylätyyliä ja alatyyliä, pyhää ja profaania yhtä taidokkaasti kuin Cohen.

Cohenin viimeiseksi jäänyt albumi You Want It Darker käsitteli kuolevaisuuden ja uskon teemoja yli kahdeksankymppisen miehen haudansyvällä äänellä murisemana. Tämä ei sinänsä ole ihmeellistä, sillä samoja teemoja Cohen on käsitellyt koko uransa ajan, aina nuoruuden esikoiskirjasta Let Us Compare Mythologies ja debyyttialbumista Songs of Leonard Cohen lähtien. Cohenin kolmas suuri teema, rakkaus ja seksi, on uusimmalla levyllä sivuosassa. Cohenin itsensä sanoin, ”I don't need a lover / That wretched beast is tame”, tuo kirottu peto on vihdoin kesytetty. Simmonsin teoksessa tämä Cohenin laulujen ja kirjojen teemojen toistuvuus korostuu. Samoin korostuvat Cohenin elämän monet naiset, jotka toimivat Cohenille milloin inspiraationa, milloin yhteistyökumppaneina.

Simmons selkeästi arvostaa Cohenia, mutta ei nosta tätä jalustalle tai pyri tahraamaan hänen mainettaan. Luin joitain vuosia sitten Ira B. Nadelin kirjoittaman Cohen-elämäkerran, ja Simmons vetää pidemmän korren kyllä tässä kilvassa. Nadel tuntui keskittyvän Cohenin neurooseihin ja halusi psykologisoida laulut ja runot jonkin seksuaalisen frustraation kautta. Simmons on etäisempi, viileämpi ja analyyttisempi. Hän on myös tehnyt taustatyönsä huolellisemmin ja suhtautunut valtavaan lähdemateriaaliinsa kriittisemmin. Siinä missä Nadel tuntui lähtevän johtopäätöksestä ja etsivän sen tueksi todisteita, Simmons kirjoittaa avoimemmin, eikä pyri sensaatiojournalismiin seksi- ja huumehurjastelujen kuvauksilla, vaikka sellaiseen olisi ollut täysi mahdollisuus. Hän tuntuu myös olevan paremmin perillä populaarimusiikin historiasta nykyhetkeen asti.

Suomentaja Jouni Jussila on tehnyt pääsääntöisesti erinomaista työtä kirjan käännöksen kanssa. Puhekielisten sitaattien kääntäminen on aina haastavaa, mutta Jussila on löytänyt sopivan tasapainoisen tyylin. Jopa yleensä murheenkryyniksi nousevat musiikkitermit ovat hyvin hallussa, vaikka yhdessä kohtaa Hallelujah-kappaleen sanoituksissa hän kompastuukin. Ensimmäisen säkeistön ”it goes like this, the fourth, the fifth” -säkeen neljäs ja viides viittaavat sointuasteisiin, ei aika-arvoihin ”neljäsosa, viidesosa” (sic). Tämä tekeekin kohdasta erityisen nokkelan, sillä sanojen ”fourth” ja ”fifth” kohdalla sävellyksessä todella soi C-duurin neljäs ja viides sointuaste. It goes like this, näin se menee, kirjaimellisesti. Mutta tämä on ehkä musiikkiteoreettinen lillukanvarsi, ja se erhe muuten mainiolle suomentajalle annettakoon anteeksi.

Kaiken kaikkiaan erittäin hienosti kirjoitettu elämäkerta vaikuttavasta ja etäisestä runoilijamuusikosta. Koska tämä blogiteksti päätyikin käsittelemään enemmän Cohenia kuin Simmonsin kirjaa, ja koska pidän listoista, laitan tähän loppuun vielä bonuksena mielestäni Leonard Cohenin tämänhetkiset top 5 -kappaleet sekalaisessa järjestyksessä YouTube-linkkeineen.

1. Famous Blue Raincoat
Kirjeen muotoon kirjoitettu tarina kolmiodraamasta. Se, onko kirjeen kirjoittaja pettäjä vai petetty, jää epävarmaksi, kuten jää kahden miehen keskinäinen suhdekin. Cohenilla on valtava pokka päättää kappale sanoihin "Sincerely, L. Cohen".

2. Lover, Lover, Lover
Cohenin harvoja korkeampia laulusuorituksia. Rakastuin kappaleen tuoreehkon liveversion etnomeininkiin, jollaista viimeisten kiertuiden upea bändi tarjoili.

3. If It Be Your Will
Enemmänkin rukous kuin laulu. Melodisesti Cohenin vahvimpia teoksia, ja luulen kappaleen olevan Hectorillekin tuttu.

4. Take This Waltz
Cohenin kääntämään Federico Garcia Lorcan runoon sävelletty valssi. Surrealistinen teksti vyöryttää kuulijan eteen kauniin paradoksisen kuvan toisensa jälkeen.

5. Who By Fire
Vanhaan juutalaiseen liturgiseen lauluun perustuva pieni folk-kappale. Yksinkertainen laulu nousee aivan uudelle tasolle tässä saksofonikolossi Sonny Rollinsin kanssa nauhoitetussa versiossa. Vaikka se taustalaulaja soul-karjahteluillaan yrittääkin tunnelmaa pilata.