Kari Enqvist: Olemisen porteilla

Kari Enqvist: Olemisen porteilla

(WSOY, 1998)

Maailma nähdä hiekanjyväsessä

45. Palkittu tietokirja

Kari Enqvist on Esko Valtaojan ohella yksi Suomen valtion virallisia tiedemiehiä, joilta aina kysytään mielipidettä asiaan kuin asiaan, liittyipä se heidän erikoisosaamiseensa tai ei. En tarkoita tätä haukkuna, sillä sekä Valtaoja että Enqvist ovat poikkeuksellisen laaja-alaisesti sivistyneitä tieteentekijöitä, jotka ovat kiinnostuneita ihmisestä ja maailmankaikkeudesta myös omien alojensa näkökulmien ulkopuolelta. Valtaojalta olen lukenut lähes kaikki hänen kansantajuiset tiedeteoksensa, mutta Enqvistiin tutustuminen on jäänyt vain kolumnien tasolle. Kirjakaupan alesta nappasin käteeni hänen kirjansa Olemisen porteilla, joka käsittelee maailmankaikkeuden rakenteen ja ihmisen tietoisuuden kysymystä kvanttimekaanisesta näkökulmasta. Miten ne muodostuvat? Ovatko ne jotain enemmän kuin osiensa summa? Kirjallaan Enqvist voitti Tieto-Finlandian vuonna 1998.

Kirja on tosiaan jo kaksikymmentä vuotta vanha, mikä voi tieteessä toisinaan olla melkoinen harppaus. Kirjan iän näkee ehkä tietyissä painotuksissa siinä, kelle ja millaisia argumentteja vastaan se on kirjoitettu. Enqvist käy suorastaan taistoon niitä tutkijoita vastaan, jotka väittävät, ettei kokemaamme maailmaa voida palauttaa sen pienimpiin osasiin, vaan sillä on jokin niistä kumpuava mutta niitä suurempi merkitys.

Kvanttifysiikan visaiset tulkintaongelmat ovat vuosikymmenten kuluessa synnyttäneet oppineiden kommenttien, filosofisten pohdiskelujen ja pidäkkeettömien spekulaatioiden vyöryn. Kuten tulemme näkemään, viimeaikaisen fysiikan tutkimuksen ansiosta eräät keskeiset paradoksit ovat nyt selkiytymässä. Seitsemänkymmentä vuotta filosofointia voidaan sivuuttaa, kun viimein ymmärrämme miksi ihmisen mittakaavassa kvanttimaailman epämääräisyys katoaa ja miten arkipäiväinen, klassista fysiikkaa totteleva maailma kasvaa esiin kvanttimaailmasta. Tutkimuksen valkokeila kohdistuu paljastavana myös tietoisuuden kiisteltyyn rooliin.
(s.21)

Kvanttifysiikka on vaikea käsittää. Sillä ei tunnu olevan mitään tekemistä omien aistiemme kautta havainnoitavan maailman kanssa. Aineen pienimmät hiukkaset, protonit, neutronit ja elektronit, jotka yhdessä muodostavat atomit ja sitä kautta kaiken, mitä voimme koskea, haistaa ja maistaa, eivät olekaan yksiselitteisesti jossain ajassa ja paikassa sijaitsevia asioita. Niillä on sekä hiukkasten että aallon piirteitä, mutta niiden olemus romahtaa jommaksikummaksi riippuen niiden havaitsemisesta. Ja mitä tarkemmin niiden sijainti pystytään mittaamaan, sitä epätarkemmaksi käyvät mittaukset niiden nopeudesta. Ja päinvastoin. Päähän sattuu. Perinteisen, newtonilaisen fysiikan käsitteet eivät päde kvanttitasolla.

Tästä huolimatta Enqvist onnistuu selittämään ainakin suhteellisen ymmärrettävästi myös maallikolle, mitä tämä kaikki tarkoittaa. Enqvistin mukaan perinteisen fysiikan ja kvanttifysiikan yhteensopimattomuus ei johdu siitä, että jompikumpi olisi väärässä. Se johtuu siitä, että ne mittaavat samaa asiaa eri tarkkuudella. Perinteinen fysiikka on ikään kuin pyöristetty likiarvo kvanttifysiikan ilmiöistä, samaan tapaan kuin pitkällä valotusajalla otettu valokuva ruuhkaisesta moottoritiestä antaa vain kuvan pitkistä valojonoista yksittäisten autojen sijaan. Kaiken kokemamme voi palauttaa hiukkasten liikkeistä johtuvaksi. Ne liikkeet ovat vain niin käsittämättömän monimutkaisia ja niiden keskinäiset vaikutussuhteet niin sotkuisia, että niiden täydellinen mittaaminen on fantastisen vaikeaa. Mutta se ei tietenkään ole syy lopettaa niiden tutkimista. Lisääntynyt tieto ei poista elämän mysteeriä tai ihmettä, vaan pikemminkin lisää sitä.

Helmet-haasteesta Olemisen porteilla täyttää seuraavat kohdat:
21. Kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi
23. Kirjassa on mukana meri
28. Sanat kirjan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä
32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan
34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta
45. Palkittu tietokirja

"Mihin päättyvi tie?"

Alma Kuula: Virta venhettä vie - Päiväkirja vuosilta 1901 - 1919

(WSOY, 1968)

45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja

Alma Kuula oli 1900-luvun alkupuolella elänyt suomalainen sopraano, joka muistetaan myös säveltäjä Toivo Kuulan puolisona. Alma Kuula piti päiväkirjaa tunnollisesti lähes koko elämänsä ajan, ja hänen kuoltuaan hänen tyttärensä Sinikka Kuula-Marttinen kokosi niistä kirjan. Kirja kattaa vuodet 1901 - 1919, eli vuodet nuoruudesta tyttökoulussa aina Toivo Kuulan kuoleman jälkiseen vuoteen. Tämä on kolmas tänä vuonna lukemani jollain tavalla Toivo Kuulaan liittyvä kirja. Aiemmin blogissani olen käsitellyt Juhani Koiviston elämäkertaa Tuijotin tulehen kauan - Toivo Kuulan lyhyt ja kiihkeä elämä sekä Aarni Krohnin luonnoksenomaista katsausta Kuulan elämään, On meidät vihurit valinneet.

Päiväkirja on ehkä turhaankin aliarvostettu kirjallisuuden laji. Se yleensä luokitellaan vain historialliseksi dokumentiksi, jolla on arvoa vain kirjoittajan läheisille tai historiantutkijoille, vaikka sillä voi aivan yhtä hyvin olla myös kaunokirjallisia ansioita. En ole juurikaan lukenut julkaistuja päiväkirjoja tai kirjeitä, mutta tämä sai ajattelemaan, että miksipä ei. Alma Kuulan päiväkirjoissa suurin anti on historiallinen, mutta muitakin ansioita on, ja kieli on varsin kaunista alusta loppuun. Historialliselta kantilta Alma Kuulan päiväkirjat kertovat mielenkiintoisia huomioita 1900-luvun alun nuorten elämästä, koulumaailmasta ja opiskeluista, sekä tietenkin musiikista ja suomalaisen taiteen kultakaudesta. Pidin suuresti kuvauksista opinnoista, ja kuinka oppimisen ilo ja halu kehittyä musiikin ammattilaiseksi välittyvät Alman merkinnöistä Helsingistä, Milanosta ja Pariisista. Opiskelu ulkomailla on käsittääkseni ollut hyvin harvinaista tuohon aikaan, mutta ei sentään tavatonta. Vuodet ennen Suomen itsenäistymistä ovat täynnä niin huolta poliittisista muutoksista maailmalla kuin nuoren naisen intoa, unelmia ja arkipäivän haasteita. Havainnot Sibeliuksesta, Merikannosta, Heikki Klemetistä ja monista muista suomalaisen musiikin merkkihahmoista ovat hauskaa luettavaa, vaikka eivät toki olekaan muuta kuin ohimeneviä mainintoja. Mutta jollain tavalla ne silti tuovat tuollaiset monumentaaliset hahmot lähemmäksi arkea, todellisiksi lihaa ja verta olleiksi ihmisiksi.

Luonnollisesti suuren osan kirjasta täyttää Toivo Kuulan dominoiva hahmo. Sen takiahan juuri nämä vuodet päiväkirjasta on julkaistuun versioon valittu. Kuula näyttäytyy Alman päiväkirjamerkinnöissä intensiivisenä mutta hellänä hahmona, eikä muista lähteistä tuttu mustasukkaisuus ole niin vahvasti läsnä. Alman vilpitön ihailu säveltäjämiestään kohtaan välittyy vahvana, ja luonnehdinnat uunituoreista ja sittemmin klassikoiksi nousseista teoksista ovat teräviä ja herkkiä. Kritiikkiä miestään kohtaan hän ei ole päiväkirjoihinsa juuri sisällyttänyt, vai lieneekö tytär sensuroinut tekstiä sitä kirjaksi kootessaan? Joka tapauksessa Alma selvästi rakasti ja ihaili miestään yli kaiken.

Voimakkain ja samalla kauhein osio päiväkirjoissa ovat merkinnät Toivon väkivaltaisen kuoleman jälkeen. Toivo Kuulahan ammuttiin sanaharkan päätteeksi vappuna 1918, kun sisällissodan voittaneet sotilaat olivat juhlimassa Viipurin seurahuoneella, missä säveltäjäkin vietti iltaa. Niin pohjaton suru, epätoivo ja viha epäoikeudenmukaisuutta ja epäpätevää tutkintaa kohtaan saivat minutkin lukijana liikuttumaan. Ja kun ymmärtää kyse olevan jonkun päiväkirjasta ja henkilökohtaisesti koetuista tunteista, vaikutus on entistä vahvempi:

Verellä tahtoisin nämä sanat kirjoittaa. Toivoni, rakkaimpani, ainoani on surmattu, hyvä Jumala, surmattu mitä raaimmalla tavalla, läpi pään, läpi aivojen ammuttu.
Minulta he ovat riistäneet armaani, puolisoni, ystäväni, veljeni, koko elämäni, toisen puolen sieluani, sekä pieneltä Sinikalta isä kultansa. Eikä yhtään myötätunnon osoitusta ole heidän puoleltaan tullut minulle. Ei yksikään tule puhumaan, kuinka se on käynyt, eikä yksikään heistä kirjoita ainoatakaan riviä minulle poloiselle. Kaikki koetetaan peittää hämäryyteen, enkä tästä vielä minä saisi puhua, enkä nostaa mitään juttua.
(s. 308) 

Kirja sopii haasteen 45 lisäksi kohtiin 1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis, 8. Suomen historiasta kertova kirja, 11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja, 34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt, 36. Elämäkerta tai muistelmateos, 38. Kirjassa mennään naimisiin.