Alan Bradley: Filminauha kohtalon käsissä

Alan Bradley: Filminauha kohtalon käsissä

(I Am Half-Sick of Shadows, 2011. Suom. Maija Heikinheimo. Bazar, 2016)

En koskaan unohda Hawkhoverin linnaa

18. Kirja kertoo elokuvan tekemisestä

De Lucen perheen rahaongelmat ovat ajautuneet siihen pisteeseen asti, että Buckshaw'n kartanolle on löydettävä muutakin käyttöä. Kun elokuvaohjaaja Val Lampman ottaa yhteyttä kartanon vuokraamisesta kuvauksia varten, de Lucet hyväksyvät tarjouksen ilomielin. Ainakin osa heistä. Perheen vanhemmat tyttäret ovat innoissaan filmimaailman tähdistä heidän tykönään, mutta Flavia suhtautuu asiaan huomattavasti tyynemmin. Kuvauksien on määrä alkaa joulun alla, mutta sitä ennen näyttelijät lupaavat esittää hyväntekeväisyysnäytöksenä osia Romeosta ja Juliasta.

Esitysiltana äkillinen lumimyrsky sulkee kartanon muun maailman ulkopuolelle. Aplodien vaiennuttua yleisö jää kartanoon yöksi odottamaan lumimyräkän laantumista. Yön hiljaisuudessa jo iäkäs naispääosanesittäjä Phyllis Wyvern löytyy kuolleena huoneestaan. Edesmeno ei ole lähimainkaan luonnollinen. Nainen on puettu menestyneimmän elokuvansa rooliasuun. Kyseistä elokuvaa nainen on myös katsellut juuri ennen kuolemaansa. Nyt vain elokuvaprojektorin loppuun asti pyörinyt kela läpättää hiljaisessa huoneessa. Paikalle saapuu ensimmäisenä - tietenkin - Flavia de Luce. Flavia pyytää uskottunsa Doggerin tutkinnan ensiaskeliin, mistä seuraa lyhyt mutta selkäpiitä mukavasti kutkuttava sananvaihto.

"Mitä nyt, Dogger?"
"Luulisi että mustelmia olisi enemmän", hän sanoi
"Ei niitä aina tule, mutta tässä tapauksessa ilman muuta odottaisi että niitä olisi enemmän."
--
"Sinä olet tehnyt tätä ennenkin, etkö olekin?" minä kysyin odottamatta.
"Olenhan minä, Flavia-neiti", Dogger sanoi. "Monia kertoja."
(s. 157 - 158)

Lumen peittoon hautautunut englantilaiskartano on täydellinen miljöö perinteiselle murhamysteerille. Lunta on kuin Flavian äidille kohtalokkaaksi koituneessa Tiibetissä konsanaan. Hyytävä ympäristö tuo kirjaan enemmän kuin hitusen goottiromantiikkaa, mikä passaa vallan mainiosti. Tiet ovat tukossa, ovet lukossa, ja miltei kuka vain kuvausryhmästä voisi olla murhaaja. Filminauha kohtalon käsissä on klassinen suljetun tilan mysteeri, mikä tekee siitä erään vahvimmista ainakin tähän asti lukemistani Flavia-dekkareista. Kun tapahtumapaikkoja on vain yksi, vältytään edellisiä osia vaivaavalta poukkoilulta. Juoni on keskitetympi ja se etenee kuin idän pikajuna.

Maija Heikinheimon suomennos on jälleen erinomainen. Varsinkin täytyy kehua kirjasarjan nimien suomennoksia! Ne ovat jopa alkuperäisiä parempia, vaikka niistä jokainen taitaa olla sitaatti enemmän tai vähemmän kanonisoidusta runosta. Luultavasti tähän kirjaan päättyy Flavia-maratonini ainakin tämän vuoden osalta, ja on mukava lopettaa se kirjaan, josta jää hyvä maku suuhun.

Helmet-haasteen kohtia:

11. Kirjassa käy hyvin

18. Kirja kertoo elokuvan tekemisestä

28. Sanat kirjan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä

33. Selviytymistarina

47. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta

"Ehkäpä kirsikankukkien viesti on tänä keväänä entistäkin merkityksellisempi"

Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin

(Otava, 2013)

18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa

Asioita jotka kiehtovat

Lähteä kirjan avulla tutkimusmatkalle vieraaseen kulttuuriin oppaan kanssa, joka ei itsekään tiedä kaikkea, vaan selvittää asioita samalla. Tai ainakin antaa sen vaikutelman. 

Irrottautuminen oravanpyörästä. Mainostoimittaja Kankimäki ottaa pitkän virkavapaan ja vie lukijan taidokkaasti mukanaan tutustumaan tuhat vuotta sitten eläneeseen japanilaiseen kirjailijaan nimeltä Sei Shōnagon, sekä siinä sivussa ylipäänsä Japaniin. 

Kummalliset listat. Sein Tyynynaluskirja on erikoinen kokoelma huomioita heian-kauden Japanin hovielämästä ja loputtomia listoja erilaisista asioista, kuten vaikkapa kirjan nimen mukainen "asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin".

Tutustua tämän matkan myötä jo kadonneeseen kulttuuriin, joka edelsi kaikkea sitä, mitä me miellämme japanilaiseksi. Tuon ajan henkilöistä ja tavoista on jäänyt vain hyvin vähän tietoa, mikä entisestään lisää kirjan kiehtovuutta. 

Minulle täysin vieraiden kabuki- ja nō-teatteriperinteiden kuvaukset. Koko päivän kestävät näytelmät täysin vieraasta perinteestä. Olisipa hienoa nähdä sellainen näytelmä ja ymmärtää siitä jotain!

Unelmien ja pakkomielteiden seuraaminen, tapahtui mitä tapahtui. Pelko paluusta arkeen:

Tajuan yhtäkkiä, että vapaavuodestani on kulunut jo puolet, ja päätän heti anoa lisää virkavapaata saamieni apurahojen turvin. Alan myös miettiä asuntoni myymistä. Tuntuu, että jos vapaavuoden lopuksi palaisin vanhaan työpaikkaani ja vanhaan kotiini, olisi koko vuosi mitätöity. Vaikka voihan olla, että olen molemmista vielä kiitollinen, kunhan tämä outo 'valaistuminen' (kuten työkaverit tilaani kutsuvat) haihtuu.
(s. 237)

Kuinka kirjailija löytää kohtalontoverin tuhannen vuoden takaa ja kuinka kauniisti se on kuvattu. Pinnan alla olemme samoja.

Se, että matka on aina paitsi fyysinen, myös henkinen. The point of the journey is not to arrive.

Sei Shōnagon kuvattuna 600 vuotta kuolemansa jälkeen. Hyvin on säilynyt. Kuva: Wikimedia Commons

Asioita jotka turhauttavat

Apurahat. Tuntuu että niitä on vuosi vuodelta vaikeampaa saada. Kaikki kunnia Kankimäelle, mutta tuntuipa turhauttavalta lukea merkittävistä apurahoista Japanin-matkaa ja pitkäkestoista tutkimustyötä varten, vaikka hän ei puhu japania tai tunnu tietävän, mitä tutkimuksellaan aikoo saavuttaa. Varmasti Kankimäki on hakemuksissaan perustellut työtään paremmin, mutta huumorinkin varjolla annettu kuvaus apurahahakemuksien saamisesta heppoisin perustein jää jäytämään mieltä.

Asioita jotka olen unohtanut muistavani

Kirsikankukat Glasgow'ssa Kelvingroven puistossa. Vaikka eivät varmasti vedäkään vertoja kirjassa kuvatulle Kioton kirsikkapuiden loistolle, ovat erään keväisen lenkkipolkuni varrella kasvaneet kirsikkapuut painuneet lähtemättömästi mieleeni.

Se levoton tunne, kun on päättänyt lähteä kauan sitten ja kun lähtöpäivä viimein koittaa. Sama tunne välittyy Kankimäen teoksesta hienosti.

Kiinnostus johonkin, joka ei tunnu kiinnostavan juuri ketään muita. Kainuulaisena musiikkifanina oli teininä melko yksinäistä välillä, minkä varmasti Kankimäki Sei-fanituksessaan ymmärtää.

Glasgow, tuo Brittein Kioto. Paikallisten mielestä tosin enemmänkin "Pariisi ydinsodan jälkeen".

Asioita joiden laajuutta en ole ymmärtänyt

Fukushiman ydinvoimalaonnettomuus. Kirjan kuvaus siitä pysäytti miettimään. Siitä on vasta vähän aikaa, mutta katastrofin laajuus oli ehtinyt hiipua mielessäni. Olemmekohan vieläkään tajunneet sen kaikkia seurauksia?

Japanin erikoisuus länsimaiseen kulttuurin verrattuna, varsinkin kieltä osaamattomalle kuten kirjan kirjoittaja ja tämän blogin allekirjoittaja. Onhan se aina ollut tiedossa, mutta kerta toisensa jälkeen se hämmästyttää.

Lukuhaasteen kohtia joihin kirja sopii

1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis
2. Kirjablogissa kehuttu kirja
9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja
11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja
30. Kirjan nimessä on tunne