"Kun pääset kirjan loppuun, tarjoa lukijalle vielä viime hetken yllätys"

Joël Dicker: Totuus Harry Quebertin tapauksesta

(La Vérité sur l'Affaire Harry Quebert, 2012. Suom. Anna-Maija Viitanen, Tammi, 2014)

16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja

Menestysteoksen kirjoittanut nuori kirjailija Marcus Goldman viivyttelee välttämätöntä ja uuden kirjan aloittamista tyhjän paperin kammoa potien. Hän ottaa yhtyettä vanhaan yliopisto-opettajaansa ja mentoriinsa, Harry Quebertiin, opastuksen toivossa. Quebert itse kirjoitti 1970-luvulla klassikoksi nousseen teoksen, mutta jonka jälkeen hän ei ole kirjoittanut mitään yhtä merkittävää, vaikka onkin ollut kysytty luennoitsija ympäri Pohjois-Amerikkaa. Kahden kirjailijan välinen ystävyys jatkuu siitä, mihin se oli jäänytkin, kunnes Harry Quebertin pihalta haudattuna löydetään nuoren tytön ruumis. 15-vuotias tyttö oli kadonnut hieman ennen Quebertin menestyskirjan julkaisua. Eikä tässä vielä kaikki, sillä pian selviää, että Harry Quebertilla oli ollut suhde tämän kanssa.

Quebert pidätetään, ja Goldman alkaa tehdä omia tutkimuksiaan. Voiko hänen suuresti arvostamansa nerokas kirjailija todella olla syyllistynyt lapsenmurhaan? Goldman on itse aina mennyt elämässä siitä, mistä aita on matalin. Hän on epäilemättä lahjakas, mutta on aina valinnut taisteluikseen vain ne, joissa varmasti on ylivoimainen, ja alisuoriutuu kaikesta muusta. Yhtäkkinen menestys kihahtaa hattuun, mutta ei tarjoa selkeitä suuntia elämälle.

Goldmanin tutkimukset kirjailijaystävänsä menneisyyteen selvittävät myös hänen itsensä motiiveja ja toimivat lopulta polttoaineena luovuuden vaisuna kytevälle liekille. Tutkimukset paljastavat Quebertista, kuolleesta Nola-tytöstä ja koko kylän asukkaista yksi kiusallinen tosiasia kerrallaan amerikkalaisen pikkukaupungin idyllin alla muhivan pimeyden. Ja paljastuksia ja käänteitä totta tosiaan romaanin aikana riittää.

Sveitsin kirjallisuusilmiö Joël Dicker on kirjailijana kuin päähenkilönsä, nuori menestyskirjailija, joka ei piilottele vaikutteitaan. Tapahtumapaikka Yhdysvaltain koilliskulmassa tuo heti mieleen amerikkalaiset Uuteen-Englantiin teoksensa sijoittavat menestyskirjailijat John Irvingin ja Stephen Kingin. Mysteerin tuntua Dicker lainaa Kingiltä ja erikoiset persoonat ja hahmojen neuroosit taas Irvingiltä. Kuulemma juoni on hyvin paljon velkaa jollekin Philip Rothin romaanille, mutta tästä minulla ei ole omakohtaista kokemusta, joten mene ja tiedä. Pituudeltaankin (yli 800 sivua pokkarina) Totuus Harry Quebertin tapauksesta painii samassa sarjassa esikuviensa kanssa. Pakko todeta myös tässä vaiheessa, että en tarkoita tätä pahalla, sillä pidin Dickerin kirjasta kovasti, kuten myös mainituista Irvingistä ja Kingistäkin (parhaimmillaan). Uhrin puhtoisesta persoonasta, jolla on salattu menneisyys, tulee taas väistämättä mieleen taas ajankohtainen Twin Peaks -tv-sarja.

And which way would that be?

Tutuissa maisemissa siis liikutaan, mutta kuten tarinan kuolleena löytynyt tyttökään, ei Totuus Harry Quebertin tapauksesta ole sitä, miltä näyttää. Se on rikosromaani vain pinnalta. Sitä enemmän se on kirja kirjoittamisesta, kiitollisuudesta ja luovuuden paineista:

- Miten voit olla varma että aina jaksat kirjoittaa kirjoja?

- Jotkut jaksavat, jotkut eivät. Sinulla kyllä voimat riittävät. Minä tiedän sen.

- Miten voit olla siitä noin varma?

- Koska kirjoittaminen on sinussa. Vähän niin kuin tauti. Kirjailijantauti ei nimittäin tarkoita sitä ettei pysty enää kirjoittamaan. Se tarkoittaa ettei pysty olemaan kirjoittamatta.

(s. 241)

Totuus Harry Quebertin tapauksesta oli varsinainen "page-turner", kuten angloamerikkalaiset sanovat, jonka jälkimmäiset 400 sivua ahmaisin parissa päivässä. Välillä ärsytti osan hahmoista selkeä karikatyyrimaisuus, kuten vaikkapa Goldmanin kliseinen neuroottinen, hössöttävä juutalaisäiti. Mutta sen minkä Dicker ehkä omaperäisyydessä häviää, hän voittaa yksinkertaisesti vetävyydessä ja miellyttävästi pinnan alla kuplivissa, perinteisestä rikosromaanista poikkeavissa teemoissa. Tästä tyhjyydestä, epäonnistumisen pelosta ja luovuuden luonteesta tarina saa voimansa. Vahva suositus viihdyttävästä, mutta ei liian höttöisestä kirjallisuudesta pitäville. Sopii myös lukuhaasteen kohtiin 18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa, 23. Käännöskirja, 24. Kirjassa selvitetään rikos, 35. Kirjan nimessä on erisnimi.