F. E. Sillanpää: Ihmiset suviyössä
(1934. Kootut teokset 5. Otava, 1988)
3. Suomalainen klassikkokirja
Edellisessä tekstissäni käsittelin F. E. Sillanpään teosta Nuorena nukkunut. Kuten lupasin, nyt on toisen samoissa kansissa olleen kirjan vuoro. Ihmiset suviyössä on vain noin parin sadan sivun mittainen, lyhyt romaani. Alussa tuntui pitkään siltä, että luvut ovat pieniä, impressionistisia tuokiokuvia, joista muodostuu ikään kuin Suomen kesää ylistävä montaasi. Rakenne tuntui erikoiselta, enkä muista törmänneeni vastaavaan tekniikkaan tuolta aikakaudelta oikein missään. Alkusanat ovat erittäin kauniit:
Mitään suviyötä tuskin onkaan; on vain viipyvä, viipyessään hiukan himmenevä ehtoo, mutta siinä himmeydessäkin on tuo sanalla sanomaton kirkastuksensa. Se on suviaamun aavistus, joka lähenee. Kun ehtoopuolen musiikki on painunut orvokintummaksi pianissimoksi, niin hienoksi, että se jatkuu vielä lyhyenä taukonakin, niin silloin herää jo ensiviulu vienoon korkeaan säveleeseen, johon sello pian yhtyy, ja tuo sisäisesti tajuttu sävelkuva saa jo ulkonaisenkin tukensa: tuhansilta oksilta ja ilman korkeuksista livertää tuhatkielinen säestys: aamu on jo, vaikka äsken vielä oli ehtoo.
Kauniissa maalaisidyllissä siis ollaan ja seurataan utuista, mystistä kesäyötä. Yön aikana synnytään, kuollaan, rakastutaan ja petytään, käydään koko ihmiselämän kirjo läpi. Tällainen maalaileva kerrontatyyli, vaikka kaunista onkin, voi käydä nopeasti väsyttäväksi. Onneksi teokseen tulee hiljalleen konkreettisempaa rakennetta, kun tietyt hahmot alkavat esiintyä useammissa luvuissa. Sillanpää kuvaa romanttisia hetkiä, kuten tansseihin meneviä nuoria ja yksikseen järvenselällä soutelevaa taiteilijaa, mutta vahvin hetki on synkkä, kahden miehen välillä yltyvä käsirysy, joka johtaa murhaan. Pienessä sivulauseessa lukijalle paljastetaan tappelun toisesta osapuolesta ja hänen taustoistaan jopa rohkean paljon, varsinkin kirjan julkaisuajankohta huomioon ottaen. En nyt avaa sitä tässä enempää, etten pilaa kenenkään yllätystä, mutta tuo kohta oli vaikuttava sen odottamattomuuden vuoksi. Muuten kovin romanttisessa ja fiilistelevässä teoksessa tuollainen yhtäkkinen psykologinen paljastus viiltää kuin helapääpuukko.
Toinen Sillanpää luettuna putkeen, miltä nyt tuntuu? Vähän uupuneelta, pakko myöntää. Sinänsä Nuorena nukkunut ja Ihmiset suviyössä olivat hyvin toisiinsa sopiva kirjapari aihepiirinsä ja miljöönsä vuoksi. En ole kuitenkaan täysin vakuuttunut Sillanpään suuruudesta. Nyt kun Ruotsin akatemian arkistot Nobel-ehdokkaista ovat avoimia viidenkymmenen vuoden takaa, on selvinnyt, että esimerkiksi Juhani Aho oli ehdokkaana Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajaksi useana vuonna. Vaikka en ole Ahoa lukenut kuin pari teosta, on hän silti mielestäni aivan eri tasolla kuin Sillanpää niin hahmojen kuvaajana kuin tarinankertojana.
Ihmiset suviyössä on varmasti maineensa ansainnut, mutta minulle molemmat lukemani Sillanpäät ovat tuntuneet työläiltä eivätkä kovin palkitsevilta. Ehkä jokin toinen teos saattaisi iskeä paremmin? Nyt tuntuu siltä, että tällainen haaveileva, melko abstrakti kerronta ja maalaisidylli saa riittää tältä erää. Ihmiset suviyössä sopii haasteen kohtiin 3. Suomalainen klassikkokirja, 5. Kirjassa liikutaan luonnossa, 28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan, 32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta, 34. Kirja kertoo ajasta jota et ole elänyt.
3. Suomalainen klassikkokirja
Edellisessä tekstissäni käsittelin F. E. Sillanpään teosta Nuorena nukkunut. Kuten lupasin, nyt on toisen samoissa kansissa olleen kirjan vuoro. Ihmiset suviyössä on vain noin parin sadan sivun mittainen, lyhyt romaani. Alussa tuntui pitkään siltä, että luvut ovat pieniä, impressionistisia tuokiokuvia, joista muodostuu ikään kuin Suomen kesää ylistävä montaasi. Rakenne tuntui erikoiselta, enkä muista törmänneeni vastaavaan tekniikkaan tuolta aikakaudelta oikein missään. Alkusanat ovat erittäin kauniit:
Mitään suviyötä tuskin onkaan; on vain viipyvä, viipyessään hiukan himmenevä ehtoo, mutta siinä himmeydessäkin on tuo sanalla sanomaton kirkastuksensa. Se on suviaamun aavistus, joka lähenee. Kun ehtoopuolen musiikki on painunut orvokintummaksi pianissimoksi, niin hienoksi, että se jatkuu vielä lyhyenä taukonakin, niin silloin herää jo ensiviulu vienoon korkeaan säveleeseen, johon sello pian yhtyy, ja tuo sisäisesti tajuttu sävelkuva saa jo ulkonaisenkin tukensa: tuhansilta oksilta ja ilman korkeuksista livertää tuhatkielinen säestys: aamu on jo, vaikka äsken vielä oli ehtoo.
Kauniissa maalaisidyllissä siis ollaan ja seurataan utuista, mystistä kesäyötä. Yön aikana synnytään, kuollaan, rakastutaan ja petytään, käydään koko ihmiselämän kirjo läpi. Tällainen maalaileva kerrontatyyli, vaikka kaunista onkin, voi käydä nopeasti väsyttäväksi. Onneksi teokseen tulee hiljalleen konkreettisempaa rakennetta, kun tietyt hahmot alkavat esiintyä useammissa luvuissa. Sillanpää kuvaa romanttisia hetkiä, kuten tansseihin meneviä nuoria ja yksikseen järvenselällä soutelevaa taiteilijaa, mutta vahvin hetki on synkkä, kahden miehen välillä yltyvä käsirysy, joka johtaa murhaan. Pienessä sivulauseessa lukijalle paljastetaan tappelun toisesta osapuolesta ja hänen taustoistaan jopa rohkean paljon, varsinkin kirjan julkaisuajankohta huomioon ottaen. En nyt avaa sitä tässä enempää, etten pilaa kenenkään yllätystä, mutta tuo kohta oli vaikuttava sen odottamattomuuden vuoksi. Muuten kovin romanttisessa ja fiilistelevässä teoksessa tuollainen yhtäkkinen psykologinen paljastus viiltää kuin helapääpuukko.
Toinen Sillanpää luettuna putkeen, miltä nyt tuntuu? Vähän uupuneelta, pakko myöntää. Sinänsä Nuorena nukkunut ja Ihmiset suviyössä olivat hyvin toisiinsa sopiva kirjapari aihepiirinsä ja miljöönsä vuoksi. En ole kuitenkaan täysin vakuuttunut Sillanpään suuruudesta. Nyt kun Ruotsin akatemian arkistot Nobel-ehdokkaista ovat avoimia viidenkymmenen vuoden takaa, on selvinnyt, että esimerkiksi Juhani Aho oli ehdokkaana Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajaksi useana vuonna. Vaikka en ole Ahoa lukenut kuin pari teosta, on hän silti mielestäni aivan eri tasolla kuin Sillanpää niin hahmojen kuvaajana kuin tarinankertojana.
Ihmiset suviyössä on varmasti maineensa ansainnut, mutta minulle molemmat lukemani Sillanpäät ovat tuntuneet työläiltä eivätkä kovin palkitsevilta. Ehkä jokin toinen teos saattaisi iskeä paremmin? Nyt tuntuu siltä, että tällainen haaveileva, melko abstrakti kerronta ja maalaisidylli saa riittää tältä erää. Ihmiset suviyössä sopii haasteen kohtiin 3. Suomalainen klassikkokirja, 5. Kirjassa liikutaan luonnossa, 28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan, 32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta, 34. Kirja kertoo ajasta jota et ole elänyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti