Näytetään tekstit, joissa on tunniste 15. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 15. Näytä kaikki tekstit

torstai 16. elokuuta 2018

Yuval Noah Harari: Sapiens - Ihmisen lyhyt historia

Yuval Noah Harari: Sapiens - Ihmisen lyhyt historia

(קיצור תולדות האנושות Alkup. hepreankielinen laitos 2011 
Englannin kielestä suom. Jaana Iso-Markku. Bazar, 2016)


Historian nuoli

 

15. Palkitun kääntäjän kääntämä kirja

Miksi homo sapiensista tuli maapallon vaikutusvaltaisin laji? Mistä olemme luopuneet saavuttaaksemme tämän? Mikä meitä kaikkia yhdistää? Mihin olemme matkalla lajina, osana tätä planeettaa? Israelilainen historiantutkija Yuval Noah Harari pyrkii bestselleriksi nouseessa teoksessaan Sapiens - Ihmisen lyhyt historia vastaamaan suuriin ihmiskuntaa koskeviin kysymyksiin. Harari maalaa suurella pensselillä rohkein vedoin koko lajimme historian tietoisuuden kehittymisestä kohti epävarmaa tulevaisuutta. Harari kirjoittaa erittäin mukaansatempaavasti ja onnistuu herättämään ajatuksia, mutta jotain myös putoaa kyydistä vauhdissa.

Harari jakaa ihmiskunnan kehityksen erilaisten harppausten tai vallankumousten mukaan. Ensimmäinen merkittävä harppaus, niin sanottu kognitiivinen vallankumous, tapahtui noin 70 000 vuotta ennen ajanlaskun alkua, kun ihminen alkoi kuvitella. Pelkkien välittömien aistihavaintojen kahlitsema maailmankuva räjähti, kun ihminen kykeni abstraktiin ajatteluun, käsitteisiin ja niiden välittämiseen toisille kielen ja lopulta kirjoitustaidon avulla. Ihmiset pystyivät organisoitumaan, välittämään tietoa ympäristöstä ja luomaan tarinoita, jotka toivat yhteenkuuluvuuden tunnetta ja selityksiä outoon ja pelottavaan maailmaan. Hiljalleen homo sapiens raivasi ekologista lokeroaan suuremmaksi syrjäyttäen muut homo-suvun edustajat ja aiheuttaen massiivista katoa maapallon suurten nisäkkäiden populaatioissa. Jo tässä vaiheessa kirjaa huomaa, että Harari ei suhtaudu yksiselitteisen positiivisesti homo sapiensin menestystarinaan. Menestyksellä on ollut hintansa, jota on saanut maksaa paitsi planeettamme ja muut sen eliöt, myös homo sapiens itse.

Käsitellessään maanviljelyn tuomaa vallankumousta ihmisten väkimäärän ja elintason kasvun edistäjänä Harari ottaa sen kannan, että maanviljelyyn siirtyminen oli virhe:

Maanviljelyksen vallankumous ei suinkaan aloittanut uudenlaista helpon elämän aikakautta, sillä maanviljelijöiden elämä oli yleisesti ottaen paljon metsästäjä-keräilijöiden elämää vaikeampaa ja kurjempaa. -- Maanviljelijät tekivät keskimäärin enemmän töitä kuin metsästäjä-keräilijät ja saivat vastineeksi huonompaa ruokaa. Maanviljelyn vallankumous oli historian suurin huijaus.
(s. 98)

Hararin mukaan ihminen eli siis onnellisempaa, jännittävämpää, monipuolisempaa ja terveellisempää elämää metsästä-keräilijäyhteisöissä, joissa jokainen päivä oli erilainen kuin edellinen. Maanviljely-yhteiskunnassa taas jokainen päivä oli täynnä muuttumatonta aherrusta aamusta iltaan, ja hinta suuremman väkiluvun ylläpitämisestä oli liian korkea. Ajatus on kiintoisa. Olisinko minäkin onnellisempi metsiä samotessa ja luonnonantimia nauttiessa, jos tätä mitä kutsumme kulttuuriksi ei olisi koskaan syntynyt? Millä mittareilla onnellisuutta mitataan? 

Kolmas Hararin vallankumouksista koskee ihmiskunnan yhdistymistä yhdeksi suureksi kokonaisuudeksi. Aiemmin yksittäinen ihminen oli osa pientä rajattua yhteisöä, joka koostui lähinnä perheestä ja lähisuvusta - ihmisistä, joiden kanssa olemme fyysisesti tekemisissä päivittäin. Homo sapiens oppi kuitenkin luomaan kontakteja muihin ihmisyhteisöihin ja synnyttämään niiden välille sukurajat ylittäviä yhteenkuuluvuuden tunteita. Ihmiskunta yhdistyi imperiumeiksi, jotka Hararin mukaan ovat olleet vallitseva hallitusmuoto viimeisen kahden ja puolen tuhannen vuoden ajan. Miten yhteenkuuluvuuden tunne syntyy? Harari varioi muun muassa opiskeluajoiltani tutuksi tulleen Benedict Andersonin käyttämää kuvitteellisten yhteisöjen käsitettä; sitä, kuinka me luomme abstrakteja käsitteitä kuten uskonnot, kansallisvaltiot ja monikansalliset yritykset, jotka yhdistävät ihmisiä huomattavasti laajemmin kuin perhe tai edes kyläyhteisö voisivat. Nämä käsitteet ovat olemassa vain ihmisten kollektiivisessa mielikuvituksesa, mutta silti ne yhdistävät ihmisiä pyrkimyksiin ja hankkeisiin, joihin pienemmät yhteisöt eivät kykenisi. Kuitenkin Hararin mukaan uskontojen tarjoamat ikuiset kyseenalaistamattomat totuudet ovat hidastaneet homo sapiensin kehitystä, mistä pääsemme viimeiseen vallankumoukseen.

Harari esittelee vallankumouksistaan viimeisenä tieteellisen vallankumouksen, jonka seurauksena homo sapiens on saanut valtapiiriinsä koko maapallon. Ihmiskunnan tekninen kehitys on nopeutunut räjähdysmäisellä nopeudella, samoin väestönkasvu ja energiankulutus. Satoja muita eläinlajeja kuolee sukupuuttoon päivittäin ihmisen tieltä, ja ilmaston lämpenemisen aiheuttava uhka koskettaa jo miljoonia ihmisiä. Toki myös suurin osa tappavista taudeista on saatu kitkettyä pois, ja tiedämme ympäröivästä planeetastamme enemmän kuin koskaan, mikä on ollut mahdollista vain siksi, että olemme tunnustaneet tietämättömyytemme. Kun uskontojen ja erehtymättömien hallitsijoiden merkitys modernissa maailmassa on pienentynyt, on tieteen suoma kehitys saanut tilaa kehittyä. Mutta mitä tulevaisuuden kehitys tuo tullessaan, kun ihminen on tänä päivänä kykenevä muokkaamaan koko planeettaamme - ja tuhoamaan sen?

Hararin näkemykset ovat paikoin rajuja, jopa kyseenalaisia, ja usein huomaan kaipaavani enemmän lähteitä väitteiden tueksi. Kirjan lopussa oleva lähdeluettelo on säälittävän lyhyt, eikä kesken lukujen juuri nähdä viitteitä. Harari hyppää johtopäätöksiin todella vauhdikkaasti, eivätkä kaikki perustelut aina pidä vettä. Varsinkin ajatukset maanviljelyskulttuurin huonommuudesta metsästäjä-keräilijäyhteisöihin nähden sekä väittämä, että suurin osa ihmisistä olisi viimeisen 2500 vuoden aikana elänyt osana imperiumeja ovat sellaisia, joihin kaipaisin enemmän perusteluja. Teoksen aihepiiri on niin valtava, että ymmärrän sinänsä mutkien oikomisen, mutta olisin suonut näinkin mielenkiintoiselle teokselle enemmän tarkkuutta ja perusteellisuutta. Pidän tästäkin huolimatta kirjaa onnistuneena tiedettä populärisoivana teoksena, jonka parissa viihdyin mainiosti. Jaana Iso-Markun suomennos soljuu kuin Sapiens - Ihmisen lyhyt historia olisi alunperinkin kirjoitettu suomeksi, mikä on suurin kehu, jonka kääntäjä voi saada. Ei siis suotta hänelle myönnetty J. A. Hollon kääntäjäpalkintoa vuonna 2016 tästä kirjasta.

Sapiens - Ihmisen lyhyt historia sopii näihin Helmet-lukuhaasteen kohtiin:
9. Kirjan kansi on yksivärinen
15. Palkitun kääntäjän kääntämä kirja
17. Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa
42. Kirjan nimessä on adjektiivi

torstai 23. marraskuuta 2017

"Lukija ja Lukijatar"

Italo Calvino: Jos talviyönä matkamies

(Se una notte d'inverno un viaggiatore, 1979. Suom. Jorma Kapari. Tammi, 1983)



15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen

Italo Calvinon romaani Jos talviyönä matkamies on kirja, jonka alussa Lukija ottaa käteensä Italo Calvinon romaanin Jos talviyönä matkamies ja alkaa lukea. Varsinainen metamatka on siis tiedossa, ja Calvinon romaani onkin kirja kirjoista, lukemisesta, lukemisen kokemuksesta ja tarinoiden luonteesta.

Kehyskertomuksena on siis sinä-pronomonilla puhuteltavan Lukija-nimisen hahmon pyrkimykset lukea aloittamansa kirja Jos talviyönä matkamies. Kirja kuitenkin yhtäkkiä alkaa toistaa itseään ja samat sivut toistuvat ladontavirheen vuoksi yhä uudestaan ja uudestaan. Ei muuta kuin etsimään korvaavaa kappaletta kirjakaupasta. Hyvityksenä saatu uusi kappale kuitenkin osoittautuu täysin eri kirjaksi kuin vasta aloitettu. Kirja toisensa jälkeen Lukija pyrkii jatkamaan aloittamaansa tarinaa, mutta törmää aina vain uusiin kirjoihin, joista jokainen jää kesken syystä tai toisesta juuri kun se alkaisi osoittautua mielenkiintoiseksi. Matkan aikana Lukija kohtaa tietenkin myös Lukijattaren, jonka kanssa voi hyvinkin etsiä yhteistä tarinaa, useammassakin merkityksessä.

Puolet kirjasta koostuu noista aloitettavista ja keskenjäävistä kirjoista, jotka edustavat useita eri tyylilajeja ja kansallisuuksia. Näihin kuuluu oikeiden kirjallisuusperinteiden lisäksi myös kuvitteellisen kimmerialaisen kirjallisuuden helmi, jonka yliopiston professori Lukijalle kääntää lennosta. Tyylilajeilla leikitellään, ja luetut tarinat jollain tavalla aina nivoutuvat yhteen Lukijan oman tarinan vaiheiden kanssa. Hauskin ja terävin piikki on yliopiston kirjallisuuden laitoksella, kun feministisen koulukunnan tutkijat ovat päättäneet ottaa tulkittavakseen vain romaanin alun ja heivanneet lopun menemään, sillä pelkästään alussa on jo riittävästi työsarkaa patriarkaalisten rakenteiden purkamisessa.

Kirjassa lukeminen ei ole pelkkä elämäntapa, vaan koko elämä. Fiktio ja fakta sekoittuvat Lukijan sukeltaessa syvemmälle alkavien ja keskenjäävien tarinoiden maailmaan, jotka peilaavat kokemusta todellisuudesta:

Mutta kuinka voi määritellä tarkan hetken jolloin jokin tarina alkaa? Kaikki on jo alkanut aikaisemmin, jokaisen romaanin ensimmäisen sivun ensimmäinen rivi viittaa johonkin joka on jo tapahtunut kirjan ulkopuolella. Tai todellinen tarina on se joka alkaa kymmenen tai sata sivua myöhemmin ja kaikki se mikä edeltää on vain prologia. Ihmislajin yksilöiden elämä muodostaa jatkuvan juonen, jossa jokaisen yrityksen eristää koetun pätkä jolla on merkitys erillään muusta - esimerkiksi kahden ihmisen tapaaminen joka muodostuu ratkaisevaksi kummallekin - on otettava huomioon että kumpikin kuljettaa mukanaan kudosta jonka muodostavat teot, ilmapiirit, toiset ihmiset ja että kohtaamisesta seuraa muita tarinoita jotka erottautuvat heidän yhteisestä tarinastaan.
(s. 163)

Minun on pakko myöntää, etten suuremmin pitänyt Jos talviyönä matkamies -romaanista. Se oli teoriassa hienompi kuin minulle henkilökohtaisesti käytännössä. Ymmärrän sen tyylillisen ja rakenteellisen omalaatuisuuden, mutta olen ehkä sen verran huono pääsemään kirjassa vauhtiin ja sinuiksi hahmojen kanssa, että jatkuvasti uudestaan alkavat tarinat eri tyylilajeissa enimmäkseen ärsyttivät. Lukijan omaa tarinaa seurasin mielenkiinnolla, mutta se on vain puolet tarinasta. Jos kirjasta puolet ärsyttää eikä kiinnosta, tuntuu koko lukukokemus melko raskaalta. Mutta se on vain minun mielipiteeni, enkä ole Calvinon arvostusta ja ammattitaitoa sinänsä kritisoimassa.

Kirjassa harrastetaan totta kai lukemista, siksi haasteen kohta 15 täyttyy. Muita sopivia kohtia voisivat olla 1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis, 13. Kirja "kertoo sinusta", 23. Käännöskirja, 37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta.