Wilbur Smith: Aavikon jumala
(Desert God, 2014. Suom. Ilkka Rekiaro. Otava, 2016)
En ole taipuvainen kerskailuun...
26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt
Tämä kirja olisi oikein hyvin voinut täyttää haasteen kohdan 41, "valitse kirja sattumanvaraisesti". Se oli yksi Suomalaisen kirjakaupan mysteerikirjoja, joiden kannet on peitetty ruskeaan pakkauspaperiin, joissa on henkilökunnan kirjoittamia avainsanoja kirjan aiheesta ja tyylistä. Valitettavasti Aavikon jumalan yhteydessä mieleen muistuu sanonta siasta ja säkistä.
Aavikon jumala on viides osa Wilbur Smithin muinaiseen Egyptiin sijoittuvasta kirjasarjasta. Sen päähenkilö on Taita, orjasta ja eunukista faaraon neuvonantajaksi noussut mies, jolla on sormensa syvällä pelissä muinaisten suurvaltojen politiikassa. Hyksoksen armeija on vallannut pohjoisen Egyptin, ja faaraon hegemonian paluusta haaveileva Taita ryhtyy monimutkaisiin juonitteluihin saadakseen mahtavan Kreetan merenkulkijavallan puolelleen. Faaraon kauniit tyttäret soveltuvat avioliiton myötä mainiosti sopimuksen sinetiksi, halusivatpa nämä sitä tai eivät.
Faaraon tyttäret, Tehuti ja Bekatha, eivät ujostele mielipiteitään ja tekevät Taitalle hyvin selväksi, mitä mieltä ovat tämän suunnitelmista naittaa heidät poliittisten tarkoitusperien vuoksi. Taitalle faaraon tyttäret ovat hänen akilleen kantapäänsä, eikä hän oikeastaan tohtisi kieltää heiltä mitään. Tehuti ja Bekatha ovat pikkumaisia, itsepäisiä kiukuttelijoita, jotka hullaantuvat herkästi nuoriin miehiin, mikä on vaarassa sotkea Taitan suunnitelmat. Kun Tehutin ihastus Zaras-nimiseen sotapäällikköön ei ota laantuakseen, Taitan suunnitelmat ovat vaarassa joutua romukoppaan.
Juoni sinänsä rullaa mukavasti eteenpäin ja kaikenlaisia käänteitä riittää matkan varrella. Suurin ongelma minulla tämän kirjan kanssa olivat sietämättömän huonosti kirjoitetut hahmot. Taita on loistava kaikessa mihin ryhtyy ja kehuskelee taukoamatta taidoillaan. Olipa ala mikä hyvänsä - sotataito, lääketiede, tekniikka, runous, laulaminen, ruoanlaitto, uiminen, juokseminen - Taita on siinä aina kaikkia muita parempi:
Päätin siltä istumalta aloittaa tuon kielen opinnot heti tilaisuuden tullen. Minulla oli niin hyvä kielipää, että menisi uskoakseni vain muutama kuukausi ennen kuin kävisin syntyperäisestä kreetalaisesta.
(s. 60)
Odotin koko romaanin ajan, milloin tälle väsymättömälle kerskailulle selviää jokin pointti, jokin ironinen tulkinta tai jokin syvempi taso, mutta sellaista ei koskaan tullut. Kaikkein naurettavimmalta tuntuu Taitan suorittama kirurginen operaatio keskellä autiomaata. En toki tiedä, ovatko sarjan aiemmat osat parempia tässä suhteessa tai selviäisikö päähenkilön omakehulle jokin taustatarina niistä. Faaraon tyttäret eivät ole yhtään sen parempia, sillä heidät on lähinnä typistetty oikuttelevian prinsessojen stereotyypeiksi. Yleisesti ottaen kirjassa naiset ovat ruikuttajia ja miehet öykkäreitä.
Uskottavuuden ongelmat eivät valitettavasti pääty hahmoihin. Pidän historiallisista romaaneista ja rakastan uppoutua vieraaseen maailmaan, sen kulttuuriin, historiaan, näkyihin ja tunnelmiin. Miksi huolella rakennettu historiallinen miljöö siis pitää rikkoa yliluonnollisilla elementeillä? Jos kirja olisi rehellisesti maagis-realistinen, ymmärtäisin asian paremmin, mutta se tuntuu ainakin tavoittelevan jonkinlaista historiallista tarkkuutta, jolloin ylimaalliset seikat tuntuvat enemmän kirjailijan laiskuudelta ja deus ex machinalta. En voi olla vertaamatta Aavikon jumalaa aiemmin tänä vuonna lukemaani suunnilleen samoille seuduille sijoittuvaan Lauri Eirolan Harmegiddoon. Siinä oli sentään kerronnallisista puutteista huolimatta ainakin tavoitettu paikan ja ajan tunnelma oivallisesti eikä lähdetty keulimaan fantasian keinoin.
Ilkka Rekiaron suomennos on moitteetonta työtä. Sääli, ettei se pelasta muuten aika kehnoa romaania. Tämän kirjan perusteella ei tee mieli tarttua sarjan aiempiin osiin, mutta jotenkin haluaisin uskoa, että Wilbur Smithillä on tuotannossaan hyviäkin kirjoja. Kirja täyttää Helmet-lukuhaasteen kohdan 26, sillä en ole käynyt missään kirjassa mainituista paikoista, vaikka lähellä olenkin käynyt. Muita sopivia haasteen kohtia voisivat olla seuraavat:
14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan
23. Kirjassa on mukana meri
28. Sanat kirjan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä
Tämä kirja olisi oikein hyvin voinut täyttää haasteen kohdan 41, "valitse kirja sattumanvaraisesti". Se oli yksi Suomalaisen kirjakaupan mysteerikirjoja, joiden kannet on peitetty ruskeaan pakkauspaperiin, joissa on henkilökunnan kirjoittamia avainsanoja kirjan aiheesta ja tyylistä. Valitettavasti Aavikon jumalan yhteydessä mieleen muistuu sanonta siasta ja säkistä.
Aavikon jumala on viides osa Wilbur Smithin muinaiseen Egyptiin sijoittuvasta kirjasarjasta. Sen päähenkilö on Taita, orjasta ja eunukista faaraon neuvonantajaksi noussut mies, jolla on sormensa syvällä pelissä muinaisten suurvaltojen politiikassa. Hyksoksen armeija on vallannut pohjoisen Egyptin, ja faaraon hegemonian paluusta haaveileva Taita ryhtyy monimutkaisiin juonitteluihin saadakseen mahtavan Kreetan merenkulkijavallan puolelleen. Faaraon kauniit tyttäret soveltuvat avioliiton myötä mainiosti sopimuksen sinetiksi, halusivatpa nämä sitä tai eivät.
Faaraon tyttäret, Tehuti ja Bekatha, eivät ujostele mielipiteitään ja tekevät Taitalle hyvin selväksi, mitä mieltä ovat tämän suunnitelmista naittaa heidät poliittisten tarkoitusperien vuoksi. Taitalle faaraon tyttäret ovat hänen akilleen kantapäänsä, eikä hän oikeastaan tohtisi kieltää heiltä mitään. Tehuti ja Bekatha ovat pikkumaisia, itsepäisiä kiukuttelijoita, jotka hullaantuvat herkästi nuoriin miehiin, mikä on vaarassa sotkea Taitan suunnitelmat. Kun Tehutin ihastus Zaras-nimiseen sotapäällikköön ei ota laantuakseen, Taitan suunnitelmat ovat vaarassa joutua romukoppaan.
Juoni sinänsä rullaa mukavasti eteenpäin ja kaikenlaisia käänteitä riittää matkan varrella. Suurin ongelma minulla tämän kirjan kanssa olivat sietämättömän huonosti kirjoitetut hahmot. Taita on loistava kaikessa mihin ryhtyy ja kehuskelee taukoamatta taidoillaan. Olipa ala mikä hyvänsä - sotataito, lääketiede, tekniikka, runous, laulaminen, ruoanlaitto, uiminen, juokseminen - Taita on siinä aina kaikkia muita parempi:
Päätin siltä istumalta aloittaa tuon kielen opinnot heti tilaisuuden tullen. Minulla oli niin hyvä kielipää, että menisi uskoakseni vain muutama kuukausi ennen kuin kävisin syntyperäisestä kreetalaisesta.
(s. 60)
Odotin koko romaanin ajan, milloin tälle väsymättömälle kerskailulle selviää jokin pointti, jokin ironinen tulkinta tai jokin syvempi taso, mutta sellaista ei koskaan tullut. Kaikkein naurettavimmalta tuntuu Taitan suorittama kirurginen operaatio keskellä autiomaata. En toki tiedä, ovatko sarjan aiemmat osat parempia tässä suhteessa tai selviäisikö päähenkilön omakehulle jokin taustatarina niistä. Faaraon tyttäret eivät ole yhtään sen parempia, sillä heidät on lähinnä typistetty oikuttelevian prinsessojen stereotyypeiksi. Yleisesti ottaen kirjassa naiset ovat ruikuttajia ja miehet öykkäreitä.
Uskottavuuden ongelmat eivät valitettavasti pääty hahmoihin. Pidän historiallisista romaaneista ja rakastan uppoutua vieraaseen maailmaan, sen kulttuuriin, historiaan, näkyihin ja tunnelmiin. Miksi huolella rakennettu historiallinen miljöö siis pitää rikkoa yliluonnollisilla elementeillä? Jos kirja olisi rehellisesti maagis-realistinen, ymmärtäisin asian paremmin, mutta se tuntuu ainakin tavoittelevan jonkinlaista historiallista tarkkuutta, jolloin ylimaalliset seikat tuntuvat enemmän kirjailijan laiskuudelta ja deus ex machinalta. En voi olla vertaamatta Aavikon jumalaa aiemmin tänä vuonna lukemaani suunnilleen samoille seuduille sijoittuvaan Lauri Eirolan Harmegiddoon. Siinä oli sentään kerronnallisista puutteista huolimatta ainakin tavoitettu paikan ja ajan tunnelma oivallisesti eikä lähdetty keulimaan fantasian keinoin.
Ilkka Rekiaron suomennos on moitteetonta työtä. Sääli, ettei se pelasta muuten aika kehnoa romaania. Tämän kirjan perusteella ei tee mieli tarttua sarjan aiempiin osiin, mutta jotenkin haluaisin uskoa, että Wilbur Smithillä on tuotannossaan hyviäkin kirjoja. Kirja täyttää Helmet-lukuhaasteen kohdan 26, sillä en ole käynyt missään kirjassa mainituista paikoista, vaikka lähellä olenkin käynyt. Muita sopivia haasteen kohtia voisivat olla seuraavat:
14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan
23. Kirjassa on mukana meri
28. Sanat kirjan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti