Sjón: Valaan suusta

Sjón: Valaan suusta

(Rökkusbýsnir, 2008. Suom. Tuomas Kauko. Like, 2016)

Sinulle, ihminen, annoin jäähyväislahjaksi tämän näkemykseni sinusta

Pyörittelin joskus kirjakaupassa käsissäni islantilaisen Sjónin CoDex 1962 -trilogiaa, mutta kassalle asti en sitä vienyt. Nimen painoin kuitenkin mieleeni. Kun selailin Storytelistä uutta luettavaa, tuttu nimi tuli vastaan, ja päätin testata, millainen tapaus on kyseessä. En tiedä, kuinka edustava otos Valaan suusta on hänen teoksistaan, ja olisikin mukava kuulla kommentteja niiltä, jotka ovat lukeneet häneltä muutakin!

Teos alkaa prologilla, jossa kotiin palaava Lucifer kohtaa Jumalan uuden lemmikin, ihmisen. Ihminen on omahyväinen rääpäle, josta Lucifer heti toteaa, ettei se "koskaan tulisi kylläiseksi, että nuo hampaat eivät koskaan lakkaisi jauhamasta, että kieli ei koskaan väsyisi toisten elävien olentojen veressä kylpemiseen". Ihmisen ahneus ja likaisuus on pohjaton. Lucifer ei suostu kumartamaan tuota otusta, ja tästä syystä hänet karkotetaan taivaasta. Näyttämö on valmis kuvaukselle kaikesta siitä pahasta, mitä ihminen voi toiselle tehdä

Tapahtumapaikka ja -aika on 1630-luvun Islanti. Jónas Pálmason on karkotettu syrjäiselle saaripahaselle vaimonsa Sigríðurin kanssa. Saarella ei juuri muuta tekemistä ole kuin yrittää raapia elantoa kasaan sieltä, mistä saa, ja tarkkailla ympäröivää luontoa. Rantoja samoileva Jónas kertoo linnuille elämäntarinaansa ja karkotuksensa syitä.

Jónas on tietäjä, runoilija ja mystikko, joka janoaa oppia pintaa syvemmältä. Hän on toiminut naistentautien parantajana ja manaajana kulkien ympäri Islantia muita auttaen ja mainetta luoden. Maailma on ihmisten mielissä yhä täynnä magiaa. Kansantarut ja viikinkien perinteet elävät yhä vahvoina kristinuskon rinnalla. Jónaskin tutkii maailmaa tästä viitekehyksestä käsin, ja kerronnan väleihin upotetut kuvaukset eläimistä ja ilmiöistä ovat vasta matkalla kohti nykyaikaista tieteellistä maailmankuvaa. Jónas haluaisi oppia lisää maailman ihmeistä, mutta syrjäinen Islanti on kaukana tieteen keskuksista, ja vailla osaavaa opetusta ja latinan taitoa Jónas on ikuisesti pimeydessä siitä tiedon valosta, jossa hän tahtoisi paistatella. Jónaksen kiinnostuksen kohteet koettelevat ihmisten sovinnaisuuden rajoja, minkä vuoksi häntä aletaan pitää suorastaan noitana. Tuomio on karkotus. Karkotusta ei voi olla vertaamatta prologin Saatanan karkotukseen taivaasta, lankeemukseen valosta pimeyteen. Toivo paremmasta kuitenkin herää, kun Jónas pääsee Kööpenhaminaan anomaan kuninkaalta armahdusta sekä tutustumaan kaupungin tiedemiesten uraauurtavaan työhön. Maailma ei olekaan kaikkialla yhtä takapajuinen, ja on muitakin hänen kaltaisiaan tiedon rakastajia! Toivonkipinä on kuitenkin vain himmeä häilähdys.

Jónas on uteliaisuutensa ohella myös myötätuntoinen ja humaani. Hän joutuu todistamaan ulkomaisten valaanpyytäjien silmitöntä teurastusta, mikä järkyttää hänen uskoaan ihmisiin. Jos näin voi tehdä entisille yhteistyökumppaneille, onko ihmisen petturuudella ja verenhimolla mitään rajaa? Jónaksen ääni on kuumeinen ja ryöppyävä, kun hän luonnonvoimien armoilla kertoo tarinaansa. Nykyhetkessä kerronta poukkoilee, ja Sjónin runsas kolmen pisteen käyttö luo kuvan päähenkilön päässä jurraavasta sisäisestä monologista, jolla järkkynyt Jónas yrittää järjestää maailmaansa kasaan. Menneisyyden muistelot ovat selkeämpiä ja jäsennellympiä.

Jónas Pálmasonin hahmo perustuu löyhästi todellisen henkilön, Jón Guðmundssonin (1574–1658) elämään. En ajatellut sitä teosta lukiessa, mutta toisaalta se toi päähenkilön koettelemukset ehkä jollain tavalla todemmiksi. Joku on todella joutunut kotoaan karkotetuksi ja miltei tapettu sen vuoksi, että hän on rohjennut kyseenalaistaa ja ottaa selvää, olla kiinnostunut sellaisesta, jota muut pitävät kiellettynä tai tarpeettomana tietona. Lukukokemuksena Valaan suusta oli verrattain raskas edellämainitusta kuumeisen poukkoilevasta kertojanäänestä johtuen. Näin jälkikäteen kun mietin ja jäsentelen sen teemoja, kirja tuntuu merkityksellisemmältä kuin sitä lukiessa, jolloin vain tuntui siltä, että yrittää pysyä pinnalla sanojen ryöpytessä ylitse. Nostan hattua suomentaja Tuomas Kaukolle hienosta työstä tämän äänen saavuttamisessa – ja vielä suoraan islannista! Ihanaa että vähän harvinaisemmistakin kielistä käännetään suoraan suomeen, eikä jonkin suuremman kielen kautta.

"Et ole ainoa joka unohtaa hyvän käytöksen hänen maalauksensa edessä"

Tracy Chevalier: Tyttö ja helmikorvakoru

(Girl with a Pearl Earring, 1999. Suom. Arja Gothoni, Otava, 2001)

9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja

1600-luvulla eläneen hollantilaisen taiteilijan Johannes Vermeerin elämästä ei tiedetä paljonkaan. Vain aikaansa edellä olleet, realistiset ja värikylläät maalaukset antavat aihetta spekuloida maalarin elämästä ja vaiheista. Tracy Chevalier lähtee tutkimusmatkalle Vermeerin kotiin päähenkilönsä, palvelustyttö Grietin johdolla.

Delfitssä, Hollannissa asuva teini-ikäinen Griet pääsee palvelustytöksi tunnetun maalari Vermeerin talouteen. Grietin perheen taloustilanne on heikko perheen isän jouduttua jättämään ammattinsa sokeutumisen vuoksi, joten tytön panosta kaivataan. Palkka ei ole kummoinen, mutta onpahan sentään jotain. Vermeerin taloudessa on lapsia jo miltei toistakymmentä, ja taiteilijan verkas työtahti ei aina riitä kattamaan kaikkia kuluja. Henkilökemiat aiheuttavat ristiriitoja Grietin ja talon emännän, muun palvelusväen ja lasten välillä. Grietiin ei luoteta, ja hänet yritetäänkin lavastaa syylliseksi varkauksiin. Griet ei kuitenkaan ole tavallinen yksinkertainen palvelustyttö. Yllättäen Johannes Vermeer itse huomaa tytössä jotain, mitä muut eivät näe. Ateljeeta siivotessaan Grietin yllättävä lahjakkuus sommittelussa ja värien harmonian havaitsemisessa tekevät vaikutuksen Vermeerin, ja tyttö päätyy tämän assistentiksi. Vaikka tätä yritetään kuinka pitää salassa, ei se tietenkään onnistu. Palvelustytön paikka ei ole mestarin ateljeessa, ja tällä yhteistyöllä on vakavia seurauksia kaikille asianosaisille.

Koska Vermeeristä ei tosiaan tiedetä juuri mitään, ei Chevalierkaan lähde kovin villisti spekuloimaan tämän elämästä, vaan tyytyy lähinnä kertomaan kuinka hän viettää pitkiä aikoja kiltarakennuksessa ja ilmeisesti on perso viinalle. Vihjaus camera obscuran, eräänlaisen varhaisen projektorin tai kameran esiasteen käytöstä apuvälineenä on harvoja selkeämpiä taiteellisia vapauksia Chevalierin osalta. Silloin kun Vermeer esiintyy romaanissa, hän on vähäpuheinen, etäinen ja itseriittoinen, mutta hänen ammattitaitonsa ja taiteellinen neroutensa tekee vaikutuksen Grietiin. Nuori tyttö ihastuu sopimattomasti vanhaan mestariin. Sopivampi pari tälle löytyisi hänen omasta yhteiskuntaluokastaan ja tutusta lihakauppiaan pojasta, mutta sydän ei tottele. Vermeerin poikkeuslaatuisuudelle ei mitkään lihakauppiaan pojat voi vetää vertoja:

Vaikken ymmärtänyt miksi, tiesin hänen olevan oikeassa koska näin sen naista esittävässä maalauksessa ja myös siinä mitä muistin Delftiä esittävästä maalauksesta. Hän näki asioita tavalla jolla muut eivät nähneet, niin että kaupunki jossa olin elänyt koko ikäni vaikutti aivan eri paikalta, niin että naisesta tuli kaunis kun valo lankesi hänen kasvoilleen.
(s. 87) 

Chevalier luo kiehtovaa ajankuvaa 1600-luvun Hollannista ja kuvailee kirjassa esiintyviä maalauksia elävästi. Kuvauksellisen aiheen huomioon ottaen ei ole ihme, että romaanin tarina filmattiin piakkoin ilmestymisen jälkeen. Tarina kaipaakin visuaalista otetta, sillä historiallinen romaani nuoren tytön kasvusta ja naisen rajatuista vaikutusmahdollisuuksista tahtoo muuten jäädä turhankin köykäiseksi. Monet henkilöhahmoista jäävät luonnosmaisiksi eivätkä saa riittävää syvyyttä. Aivan viihteelliseksi en kirjaa kuitenkin kuvailisi, vaikka suhteellisen kevyt lukukokemus olikin. Jostain syystä tauot kirjan lukemisessa kasvoivat pitkiksi, vaikka aina kun luin, luin mielelläni pidempiä pätkiä kerralla. Taiteesta ja historiata kiinnostuneille oivaa kesälukemista.

Kirja sopii myös haasteen kohtiin 10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis, 20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö, 23. Käännöskirja ja 34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt.