sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Uusi blogi - Lukuhaaste 2017

Opin lukemaan 4-vuotiaana yrittäessäni kirjoittaa Turtles-hahmojen nimiä piirustusten alle. Sen jälkeen käytinkin lähikirjaston palveluita ahkerasti. Yläasteikäisenä kirjat unohtuivat ensin urheilun, sitten musiikin tieltä, mutta sen jälkeen olenkin lukenut jatkuvasti. Innostus johti jopa opiskelemaan kieliä ja kirjallisuutta yliopistoon. Koska pidän asioiden listaamisesta, aloin abikeväänä 2006 kirjaamaan ylös kaikki lukemani kirjat. Tämän seurauksena olen pitkään miettinyt kirjablogin aloittamista, jotta voisin avata hieman, miksi jotkin kirjat tekevät niin suuren vaikutuksen, ja miksi jotkin eivät aiheuta mitään tuntemuksia. En vain ole keksinyt sopivaa näkökulmaa siihen. Nyt olen ehkä löytänyt sellaisen.

Osallistuin viime vuonna pääkaupunkiseudun kirjastoverkko Helmetin järjestämään lukuhaasteeseen, jonka tarkoituksena on lukea vuoden aikana kirjoja, jotka sopivat ennalta määrättyihin viiteenkymmeneen kohtaan. Haasteen kohtina viime vuonna olivat muun muassa ”eläkeläisen suosittelema kirja”, ”kirjassa rakastutaan” ja ”kirjan kansi on mielestäsi ruma”. Haaste inspiroi lukemaan paljon sellaisia kirjoja, joihin en muuten välttämättä tarttuisi, sekä poimimaan omasta kirjahyllystä sinne ostettuja, mutta lukematta jääneitä teoksia. Oma tavoitteeni oli lukea jokaiseen kohtaan eri kirja, mutta tavoite jäi hieman vajaaksi, sillä ehdin lukea vuoden aikana 45 kirjaa – mikä kuitenkin on enemmän kuin keskimäärin luen vuodessa. Innostuin haasteesta sen verran, että kirjoittelin lukemistani kirjoista lyhyitä kuvauksia ja mietteitä kaveriporukan Facebook-ryhmään. Tällä kertaa ajattelin kirjoitella hieman pidempiä tekstejä ja julkaista ne blogimuodossa. Edellisen haasteen lyhyet tekstit löytyvät myös tästä blogista välilehdeltä "Helmet-lukuhaaste 2016".

Nyt on uuden vuoden ja uuden lukuhaasteen aika. Pyrin täyttämään jokaisen kohdan eri kirjalla. En lupaa lukea näitä missään tietyssä järjestyksessä, mutta yritän kirjoittaa jokaisesta vuoden aikana lukemastani kirjasta ainakin jotain. Lupasin jo julkisesti lukevani ainakin nämä kaksi kirjaa. Piipunvalintalukua odotellessa.



Yhtenä kohtana vuoden 2017 Helmet-lukuhaasteessa on kirjablogissa suositeltu kirja. Toivonkin, että joku löytäisi minunkin blogistani itselleen innostavan kirjan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti