H. G. Wells: Maailmojen sota
(The War of the Worlds, 1898. Suom. Matti Kannosto. Tammi, 2005)
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
Tuhatkahdeksansataaluvun loppuvuosina ei kukaan olisi voinut uskoa, että tätä meidän maailmaamme pitivät tarkasti ja hellittämättä silmällä ihmistä suuremmat ja silti yhtä kuolevaiset älyt, että samaan aikaan kun ihmiset hyörivät omien askareittensa parissa heitä tarkkailtiin ja tutkittiin kenties yhtä yksityiskohtaisesti kuin mikroskoopin käyttelijä saattaa tarkastella vesipisarassa parveilevia ja lisääntyviä lyhytikäisiä olentoja. Pallonsa pinnalla äärettömän itsetyytyväisinä pikku asioitaan hoitavat ihmiset pitivät aineellisen maailman valtaansa itsestään selvänä. Samoin tekevät ehkä likoeläimet mikroskoopin lasilevyllä.
Näillä sanoilla alkaa tieteiskirjallisuuden edelläkävijän, H. G. Wellsin eräs pääteoksista, Maailmojen sota. Wells oli ranskalaisen Jules Vernen ohella tärkeimpiä tulevaisuuden visiönäärejä kirjallisuudessa, ja jotain samaa heissä kenties onkin. Molempien teokset ovat seikkailun ja mielikuvituksen juhlaa. Tosin minun kapealla otannalla lukemistani teoksista siinä missä Verne oli kiinnostunut keksinnöistä ja tutkimusmatkoista, tuntuu Wells olleen kiinnostuneempi yhteiskunnasta ja ihmisestä.
Tapahtumapaikkana ja -aikana on siis 1800-luvun lopun Lontoo, jonka lähiseudulle eräänä päivänä tömähtää taivaalta jonkinlainen valtava lieriö, jonka sisältä kuuluu epämääräisiä ääniä. Aluksi ilmiö ei kiinnosta juuri ketään, mutta kun sieltä purkautuu esille Mars-planeetalta peräisin olevia olentoja sädetykkeineen, asia alkaa kiinnostaa - no, itse asiassa ei vieläkään juuri ketään. Tieto leviää hitaasti, ihmiset jatkavat normaalia elämäänsä ja väheksyvät maaseudulla tapahtuvia kummallisuuksia ja epäilevät niiden todenperäisyyttä. Tästä voisi vetää yhtymäkohtia nykyajan kriiseihin ja siihen, kuinka helposti ne jätetään huomiotta siihen asti, kunnes ne koskevat meitä henkilökohtaisesti.
Kertojana toimiva nimetön filosofi on ensimmäisten joukossa todistamassa marsilaisten tuhovoimaa, ja vähitellen tieto ja tiedon myötä paniikki leviävät väestöön. Maan voimakkaampi vetovoima hidastaa olioiden liikkumista, mutta niiden mukanaan tuomat kolmijalkaiset panssariajoneuvot mahdollistavat nopean mobilisaation. Armeija yrittää parhaansa, mutta Maxim-konekiväärit hädin tuskin naarmuttavat kolmijalkatankkeja. Lisää lieriöitä laskeutuu maahan, ja vastarinta osoittautuu hyödyttämäksi. Olennot jättävät jälkeensä pelkkää tuhoa. Yhteydet ulkomaailmaan katkeavat, mutta oletus on, että hyökkäys on maailmanlaajuinen. "Me ollaan pojat hävitty tää peli", toteaisi Kummelista tuttu jääkiekkovalmentaja.
Muuta ei siis voi kuin yrittää selvitä. Kertoja joutuu todistamaan ihmisten kaappauksia ja laajamittaista tuhoa, joka raunoittaa Lontoonkin pahoin. Raunoissa piileskellessään hän lyöttäytyy toisen pakolaisen kanssa yhteen, mutta huomaa, että helvetti todella on toiset ihmiset. Typerä, järkensä menettänyt kumppani haaskaa muonavaroja, itkeskelee ja huutelee järjettömiä ja on vähällä paljastaa sijainnin marsilaisille. Päähenkilö ei juuri tunne myötätuntoa kanssaihmistä kohtaan, eikä taistelussa tunneta sankaruutta. Selviytymisvietti ja paineensietokyky punnitaan, eikä kaikkien psyyke sitä kestä. Kaksikymmentä vuotta teoksen kirjoittamisen jälkeen britit saivat oikeasti kokea laajamittaisen, modernin sodan seuraukset ensimmäisessä maailmansodassa.
Mutta miksi marsilaiset hyökkäävät? Sekin käydään läpi, eikä motiivina ei ole mieletön tuhoamisvimma. Tilan puute, hupenevat luonnonvarat ja tunne oikeudesta vähemmän kehittyneen kansan alueisiin - alkaako kuulostaa tutulta? Esimerkkejä erilaisista "marsilaisista" meidän maailmassamme voi keksiä aina hunneista konkistadoreihin ja natsi-Saksan vaatimuksiin elintilasta arjalaisille kansoille. Jotkut varmaan pitävät Välimeren yli Eurooppaan saapuvia pakolaisia omanlaisina marsilaisinaan, jotka tulevat tuhoamaan eurooppalaisen kulttuurin. Tavallaan onkin hienoa, etteivät marsilaiset Maailmojen sodassa jää pelkiksi tuhoamiskoneiksi, vaan niillä on omat syynsä tehdä, mitä tekevät, vaikka syitä ei voisi hyväksyäkään. Se tekee niistä, paradoksaalista kyllä, inhimillisempiä, vaikka omaa näkökulmaa ne eivät romaanissa saakaan. Nykyperspektiivistä Maailmojen sodassa on siis todella paljon yhteiskunnallista kritiikkiä, sekä teräviä ja kiistanalaisia huomioita.
Maailmojen sota löytyi Oulun kaupunginkirjastosta henkilökunnan suosittelemien kirjojen hyllystä, siksipä tämä täyttää minun haasteessani kohdan 50. Muita sopivia kohtia olisivat esimerkiksi 23. Käännöskirja, 28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan, 29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia, 32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta, 34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt, 37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta, 43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään, 47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit.
Tuhatkahdeksansataaluvun loppuvuosina ei kukaan olisi voinut uskoa, että tätä meidän maailmaamme pitivät tarkasti ja hellittämättä silmällä ihmistä suuremmat ja silti yhtä kuolevaiset älyt, että samaan aikaan kun ihmiset hyörivät omien askareittensa parissa heitä tarkkailtiin ja tutkittiin kenties yhtä yksityiskohtaisesti kuin mikroskoopin käyttelijä saattaa tarkastella vesipisarassa parveilevia ja lisääntyviä lyhytikäisiä olentoja. Pallonsa pinnalla äärettömän itsetyytyväisinä pikku asioitaan hoitavat ihmiset pitivät aineellisen maailman valtaansa itsestään selvänä. Samoin tekevät ehkä likoeläimet mikroskoopin lasilevyllä.
Näillä sanoilla alkaa tieteiskirjallisuuden edelläkävijän, H. G. Wellsin eräs pääteoksista, Maailmojen sota. Wells oli ranskalaisen Jules Vernen ohella tärkeimpiä tulevaisuuden visiönäärejä kirjallisuudessa, ja jotain samaa heissä kenties onkin. Molempien teokset ovat seikkailun ja mielikuvituksen juhlaa. Tosin minun kapealla otannalla lukemistani teoksista siinä missä Verne oli kiinnostunut keksinnöistä ja tutkimusmatkoista, tuntuu Wells olleen kiinnostuneempi yhteiskunnasta ja ihmisestä.
Tapahtumapaikkana ja -aikana on siis 1800-luvun lopun Lontoo, jonka lähiseudulle eräänä päivänä tömähtää taivaalta jonkinlainen valtava lieriö, jonka sisältä kuuluu epämääräisiä ääniä. Aluksi ilmiö ei kiinnosta juuri ketään, mutta kun sieltä purkautuu esille Mars-planeetalta peräisin olevia olentoja sädetykkeineen, asia alkaa kiinnostaa - no, itse asiassa ei vieläkään juuri ketään. Tieto leviää hitaasti, ihmiset jatkavat normaalia elämäänsä ja väheksyvät maaseudulla tapahtuvia kummallisuuksia ja epäilevät niiden todenperäisyyttä. Tästä voisi vetää yhtymäkohtia nykyajan kriiseihin ja siihen, kuinka helposti ne jätetään huomiotta siihen asti, kunnes ne koskevat meitä henkilökohtaisesti.
Kertojana toimiva nimetön filosofi on ensimmäisten joukossa todistamassa marsilaisten tuhovoimaa, ja vähitellen tieto ja tiedon myötä paniikki leviävät väestöön. Maan voimakkaampi vetovoima hidastaa olioiden liikkumista, mutta niiden mukanaan tuomat kolmijalkaiset panssariajoneuvot mahdollistavat nopean mobilisaation. Armeija yrittää parhaansa, mutta Maxim-konekiväärit hädin tuskin naarmuttavat kolmijalkatankkeja. Lisää lieriöitä laskeutuu maahan, ja vastarinta osoittautuu hyödyttämäksi. Olennot jättävät jälkeensä pelkkää tuhoa. Yhteydet ulkomaailmaan katkeavat, mutta oletus on, että hyökkäys on maailmanlaajuinen. "Me ollaan pojat hävitty tää peli", toteaisi Kummelista tuttu jääkiekkovalmentaja.
Muuta ei siis voi kuin yrittää selvitä. Kertoja joutuu todistamaan ihmisten kaappauksia ja laajamittaista tuhoa, joka raunoittaa Lontoonkin pahoin. Raunoissa piileskellessään hän lyöttäytyy toisen pakolaisen kanssa yhteen, mutta huomaa, että helvetti todella on toiset ihmiset. Typerä, järkensä menettänyt kumppani haaskaa muonavaroja, itkeskelee ja huutelee järjettömiä ja on vähällä paljastaa sijainnin marsilaisille. Päähenkilö ei juuri tunne myötätuntoa kanssaihmistä kohtaan, eikä taistelussa tunneta sankaruutta. Selviytymisvietti ja paineensietokyky punnitaan, eikä kaikkien psyyke sitä kestä. Kaksikymmentä vuotta teoksen kirjoittamisen jälkeen britit saivat oikeasti kokea laajamittaisen, modernin sodan seuraukset ensimmäisessä maailmansodassa.
Mutta miksi marsilaiset hyökkäävät? Sekin käydään läpi, eikä motiivina ei ole mieletön tuhoamisvimma. Tilan puute, hupenevat luonnonvarat ja tunne oikeudesta vähemmän kehittyneen kansan alueisiin - alkaako kuulostaa tutulta? Esimerkkejä erilaisista "marsilaisista" meidän maailmassamme voi keksiä aina hunneista konkistadoreihin ja natsi-Saksan vaatimuksiin elintilasta arjalaisille kansoille. Jotkut varmaan pitävät Välimeren yli Eurooppaan saapuvia pakolaisia omanlaisina marsilaisinaan, jotka tulevat tuhoamaan eurooppalaisen kulttuurin. Tavallaan onkin hienoa, etteivät marsilaiset Maailmojen sodassa jää pelkiksi tuhoamiskoneiksi, vaan niillä on omat syynsä tehdä, mitä tekevät, vaikka syitä ei voisi hyväksyäkään. Se tekee niistä, paradoksaalista kyllä, inhimillisempiä, vaikka omaa näkökulmaa ne eivät romaanissa saakaan. Nykyperspektiivistä Maailmojen sodassa on siis todella paljon yhteiskunnallista kritiikkiä, sekä teräviä ja kiistanalaisia huomioita.
Maailmojen sota löytyi Oulun kaupunginkirjastosta henkilökunnan suosittelemien kirjojen hyllystä, siksipä tämä täyttää minun haasteessani kohdan 50. Muita sopivia kohtia olisivat esimerkiksi 23. Käännöskirja, 28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan, 29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia, 32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta, 34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt, 37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta, 43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään, 47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti